Angry Birds Space Race Kimble – klassikko toimii edelleen
Kimble on peli, jota voi hyvällä syyllä pitää suorastaan kansallisomaisuutena. Osana suomalaista geneettistä perintöä. Se on peli, jota on pelattu ja pelataan edelleen sukupolvesta toiseen. Lautapeli on yhtaikaa niin helppo että kutkattavan jännittävä seikkailu, että sen ääressä on käyty monet sanasodat, perheriidat ja pikasopuilut.
Suomalaisen Tactic-pelivalmistajan ja Rovio-videopelikehittäjän taannoinen julkistus uusista Angry Birds -peleistä sai kuitenkin pienen ihmisen hieman ihmeisiinsä. Vai että Angry Birds -heittopeli. Vai että Angry Birds -versio Kimblestä. Johan on.
Angry Birds -heittopelin testaaminen on vähän jäänyt sadekesän jalkoihin, kun kavereille sopivina testipäivinä on vain satanut. Kimbleä on sen sijaan pelattu mitä moninaisemmissa yhteyksissä, niin klubibileiden lippukassalla kuin koti-iltoinakin. Ja pakko sanoa, että oli pelilaudan kuvitus millainen tahansa, kyllä Kimble viihdyttää.
Samalla Angry Birds -väritys ja avaruusteema tuovat pelaamiseen omanlaisensa lisäfiiliksen. Sellaisen hieman humoristisen jutun, jossa ”vitsi, Angry Birds, hih” -naureskelu yhdistyy hyvään lautapeliin.
Alun ihastelun jälkeen peli sitten tietysti aina vauhdittuu ja muuttuu todelliseksi kilpailuksi, kun nappulat kiertävät pelilautaa ja pelaamisesta tulee tiukkaa taktikointia. Millä nappulalla edetään? Syönkö kaverin nappulan, vihamielisyyksien roihahtamisen uhallakin? Miten tiukaksi vääntö menee, kun useampi pelaaja alkaa olla loppusuoralla ja voitosta taistellaan tosissaan?
Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.
Huomatkaa, että oheisella videolla pelinappuloina ovat perinteiset Kimble-palikat. Angry Birds Space -teemaiset nappulat eivät olleet vielä tulleet painosta.
Alkuperäinen Kimble-peli syntyi jo vuonna 1967, mistä lähtien peli on pysytellyt tasaisesti suomalaisten suosikkina. Eikä pelin lumo ole hälvennyt, päinvastoin. Kahden kotimaisen pelisankarin yhteistyössä luoma Angry Birds -brändin laajentuminen tutun lautapelin uudeksi versioksi on erinomaisen toimiva idea, joka tulee varmasti viehättämään monia uusia Kimble-pelaajia.
Angry Birds Space Race Kimble tulee kauppoihin kuluvan syksyn mittaan.
Angry Birds Space Race Kimble
Valmistaja: Tactic
Jukka O. Kauppinen
Lisää aiheesta
Angry Birds Land – Särkänniemi on Rovion koealusta
Angry Birds: Space (Android, iOS, Mac, PC)
Angry Birdsiä yhteistyössä – haastattelussa Housemarquen Ilari Kuittinen
Lue myös
Battlestar Galactica (Lautapeli)
Blaze Sega Mega Drive Ultimate Handheld – 18 klassikkoa tv-pelinä
Illuusio: Peliteollisuus matkustaa itään
Roccat Isku – upea ja jopa rönsyilevä pelinäppis