Uusimmat

Arvostelu: Whispers of a Machine on hieno retroseikkailu jokaiselle Monkey Islandin ystävälle

26.04.2019 20:42 Teemu Purhonen

Perinteisen point’n’click-seikkailupeligenren tuulettaminen uusilla ajatuksilla ja pelimekaniikalla ei ole mikään pieni juttu, mutta Whispers of a Machine onnistuu tässä täysin suvereenisti. Se on ensiluokkainen tähän päivään tuotu seikkailu, joka on retroa ainoastaan pinnallisesti.


Julkaisupäivä: 17.4.2019
Tekijä: Clifftop Games, Faravid Interactive
Julkaisija: Raw Fury
Saatavilla: PC (testattu, Windows) & Mac
Pelaajia: 1
Ikäraja: 12
Peliä pelattu arvostelua varten: 7 tuntia


Perinteiset point’n’click-seikkailupelit eivät ole kadonneet mihinkään, vaikka niiden suosio ei ole aikoihin ollut sellaisella tasolla mitä ne vuosikymmeniä sitten olivat. Pelejä kehittääkin nykyään lähinnä pienemmät studiot: esimerkiksi äskettäin Muropaketissakin arvosteltu Leisure Suit Larry: Wet Dreams Don’t Dry on saksalaisen indie-studion käsialaa, vaikka pelisarjan käynnistikin myöhemmin valtaisan kokoiseksi paisunut Sierra.

Siitä huolimatta näitä genrepelejä tulee markkinoille tasaiseen tahtiin, ja pelkästään toukokuussa julkaistaan 12 huomionarvoista uutta seikkailua. Lisäksi vielä huhtikuun aikana ilmestyy odotettu Tales of the Neon Sea.

Whispers of a Machinen julkaissut ruotsalainen Raw Fury on merkittävä indiepelitoimija. Se on julkaissut esimerkiksi Kingdom-sarjan, Bad Northin ja Out There: The Alliancen. Lisäksi se tuo lähiaikoina saataville Sablen, joka on kuin suoraan vaikutusvaltaisen Jean “Moebius” Giraudin sarjakuvien sivuilta. Muita mielenkiintoisia myöhemmin nähtäviä Raw Furyn pelejä ovat Night Call ja Last Night.

Whispers of a Machine on teemoiltaan vakava ja retrohenkinen pikseliseikkailu, jonka käsikirjoitus puzzleineen toimii. Se on genreltään yhä trendikästä nordic noiria, mutta tieteisfiktion näkökulmasta. Retroseikkailupelit kompastelevat yleensä huonoon tarinaan ja vielä huonompaan pelisuunnitteluun. Etenkin hieman vakavammat pelit ryömivät usein rahoituksen puutteen luomassa keskinkertaisuuden suossa. Eräänä poikkeuksena voi mainita vuoden 2004 The Moment of Silencen, joka sivuaa teemallisesti Whispers of a Machinea.

Whispers of a Machine sijoittuu suuren romahduksen jälkeiseen maailmaan, jossa käytännössä kaikki hienostuneempi teknologia on joko käyttökelvotonta tai vähintäänkin laitonta. Romahduksen syystä ei ole täyttä selvyyttä, sillä selityksiä on yhtä monta kuin niiden kertojia. Se edes tiedetään, että aiempi maailma oli täynnä hyvinvointia ja loputtomia mahdollisuuksia, ja ihmiskunta täydensi itseään teknologian voimin; kybernetiikka hämärsi ihmisen ja koneen rajoja. Erilaisten tekoälyprojektien kimpussa oli monia tahoja, ja jotkut näistä onnistuivat luomaan ajattelevan koneen. Tästä ei vähemmän yllättäen seurannut mitään kovinkaan hyvää, sillä tekoäly ei halunnut palvella yhtään ketään. Ei tiedetä mitä tapahtui, ja kenen toimesta, mutta pian kaikenlainen prosessoripohjainen teknologia muuttui pelkäksi romuksi.

Tumma tuuli alkoi puhaltaa.

Romahduksen jälkeen kaikesta kasettisoittimia kehittyneemmästä tekniikasta tehtiin erittäin laitonta, ja tekoälyjen perään olevat luokiteltiin terroristeiksi. Ainoa poikkeus on Central Bureau -virasto ja sen agentit, joilla virtaa veressään Blue-nimistä nanoteknologiaa. Sen ansiosta agenteilla on käytössään monia etsivän työtä helpottavia yli-inhimillisiä ominaisuuksia, eli nämä ovat käytännössä eräänlaisia… supersankareita? Veralla on pelin alussa käytössään kolme superkykyä: tarkkasilmäisyys, keskustelukumppanin pulssin tarkkailu ja hetkelliset yli-inhimilliset fyysiset voimat.

Tulevaisuuden Ruotsin pikkukaupungissa on sattunut verinen murha, jota sankarimme lähetetään selvittämään. Kun hän saapuu tähän periruotsalaiseen lintukotoon, käy ilmi, että Veraa odottaakin yhden veriteon lisäksi toinenkin tapaus, joka on sattunut aivan äskettäin. Onko murhilla tekemistä toistensa kanssa, ja onko murhaajan mustalla listalla useampikin nimi?

Asetelma on tuttu lukemattomista tarinoista, mutta kuinka se esitetään seikkailupelin keinoin, on mielenkiintoista ja hyvin toimivaa.

Veran superkykyjen ansiosta rikospaikan tutkiminen on helppoa puuhaa, sillä esimerkiksi DNA:n etsiminen onnistuu pelkällä katseella. Näiden jälkien etsiminen on olennainen osa peliä, ja johtolankoja etsitään rikospaikalta hiirellä liikkuvalla pienellä ruudulla. Mekaniikka toimii, ja johtolankojen haravointi tuntuu yllättävän miellyttävältä puuhalta. Samoin kuin kuulustelutilanteet, joissa Vera tarkkailee kuulusteltavan pulssia ymmärtääkseen kenellä ei ole puhtaita jauhoja pussissa.

Neljään lukuun jaettu peli rullaa hyvin vaivattomasti, ja sen puzzle-pähkinät ovat parhaimmillaan hyvin haastavia, huonoimmillaan ilmiselviä, mutta eivät kertaakaan epäloogisia. Vaihtelu on vain hyvästä, sillä eri tasoiset puzzlet rytmittävät peliä taitavasti. Lisäksi niiden suunnitteluun on panostettu ei vain hienon idean tasolla, mutta myös audiovisuaalisesti.

Kaikki Veran valinnat vaikuttavat siihen, mille polulle peli lähtee polveilemaan. Peli ei juurikaan mainitse siitä, mihin suuntaan tarina lähtee pelaajaa kuljettamaan, joka on hyvä ja oikea ratkaisu. En edes muista milloin viimeksi pelasin peliä, jossa pohdin pitkään, kuinka haluan vaikuttaa sen maailmaan omilla valinnoillani. Mitä tähän valintapohjaiseen juoneen tulee, hakkaa Whispers of a Machine Quantic Dreamin tuotokset kädet selän taakse sidottuna.

Whispers of a Machinen trilleritarina on yksinkertaisesti hemmetin hyvä, enkä aio avata sitä sen tarkemmin, jotta pelin ostavat pääsevät nauttimaan siitä parhaalla mahdollisilla tavalla. Sen tosin sanon ilman epäilyksen häivääkään, että tämä peli on kerronnaltaan niin mainio, että ei ole lainkaan mahdotonta ajatella, kuinka toimiva Whispers of a Machine olisi elokuvan tai minisarjan muodossa. Matalan teknologian scifitarina romahtaneesta maailmasta ja pienestä kaupungista, jonka veriset tapahtumat peilaavat ja määrittelevät koko maailman suuntaa. Petoksia, kiellettyä teknologiaa ja salaseurojen metkuja.

Olen niitä vanhoja ja stereotyyppisiä jääriä, joille vanhat kunnon seikkailupelit ovat niitä tärkeimpiä. Aika kultaa muistot, mutta nämä Monkey Islandit ja muut vastaavat ovat kestäneet aikaa yllättävän hyvin. Sen vuoksi onkin häkellyttävää, että Whispers of a Machine on viihdyttävyydessään täysin samalla viivalla näiden klassikoiden kanssa. Vaikka onkin täysin järjetöntä lähteä vertailemaan vuosikymmeniä vanhoja julkaisuja moderneihin peleihin, herää ajatus, millaisia nämä vanhat pelit olisivat voineet olla, jos niissä olisi ollut esimerkiksi nykyaikainen ääninäyttely, ja vielä näin hiton hyvää kuin Whispers of a Machinessa?

Usein retroseikkailupeleissä ääninäyttely ei ole kovin ammattimaista, jossa ei välttämättä ole yhtään mitään vikaa, sillä korkeat tuotantoarvot eivät ole mikään vaatimus hyvään ja miellyttävään lopputulokseen. Käppäisyys voi olla myös hyvä juttu.

Mutta kautta Herman Toothrotin veristen ikenien, tämä peli kuulostaa hyvältä! Whispers of a Machinen henkilöhahmot kuulostavat todella uskottavilta, ja näiden puheessa on pientä, todella autenttiselta kuulostavaa ruotsalaista murretta. Se tuo hyvällä tapaa mieleen Fargo-elokuvan ja sarjan hahmojen puheenparren, jota puhutaan niillä Yhdysvaltojen alueilla, joihin on aikoinaan muuttanut paljon pohjoismaalaisia. Pelissä on yli 4000 repliikkiä, ja niitä on ollut tekemässä ryhmä ääninäyttelyn rautaisia ammattilaisia. Yleensä seikkailupelien ääninäyttely on perinteisesti tehty vain muutaman näyttelijän voimin.

Pelin musiikki on toimivaa: pelimusiikin on usein tarkoitus tukea peliä ilman, että se nousee tarpeettomasti pinnalle. Myös tässä Whispers of a Machine onnistuu, sillä tilanteisiin ja sijainteihin sopeutuva ja teemaa varioiva konemusiikki on jatkuvasti läsnä, usein vielä huomaamattoman vaatimattomasti.

Whispers of a Machine on retropeli vain pinnallisesti. Se on perinteinen pikselipeli, eli Vera liikkuu hiirtä klikkaamalla, ja samalla tapaa käytetään pelimaailman erilaisia esineitä ja käynnistetään keskustelu eri hahmojen kanssa. Välimatkat juostaan tuplaklikkauksella.

Seikkailupeli näyttää todella miellyttävältä, eikä vähiten sen käsin maalattujen taustojen ansiosta. Piskuinen ruotsalaiskaupunki tuntuu uskottavalta, ja sen eri sijainnit poikkeavat tyyleiltään, vaikka näyttävätkin silti yhtenäisiltä. Pelialueita ei harmillisesti ole tarjolla kovin montaa, ja toiminta keskittyykin tutuissa paikoissa puuhasteluun, vaikka pelin edetessä kaupunkiin aukeaakin muutamia uusia sijainteja.

Tämä on muutoin täysin mestarillisen pelin ainoa heikkous: toivoisin sen olevan edes vähän laajempi. Sain pelin lävitse seitsemässä tunnissa, joka on määrällisesti täysin hyväksyttävissä, mutta samojen maisemien välillä ravaaminen alkoi kyllästyttää hyvin nopeasti. On toki suunnittelu- ja valintakysymys, millaisia sijainteja peli kaipaa; missä pelin tulee tapahtua, jotta se toimisi kaikkein parhaiten? Tällaisenaan Whispers of a Machine toimii ilman muuta hyvin, mutta jos sitä olisi saatu paisutettua hiemankin, olisi lopputulos täydellinen.

WHISPERS OF A MACHINE

”Whispers of a Machine toimii aivan varmasti myös niille, joille retroseikkailu ei ole genrenä tuttu. Pelin syvällinen tarina ja sen mestarillinen kuljetus, jota ainutlaatuinen ääninäyttely tukee hienosti, on vähintäänkin koukuttava. Ja mikä tärkeintä, Whispers of a Machine onnistuu herättämään ajatuksia elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta sellaisesta – ärsyttävän pienestä pelialueesta huolimatta.

Teemu Purhonen

”Muropaketin kannet aukesivat edessäni vuonna 2017, josta lähtien olen nauttinut työskentelystä pelipuolen piinkovien ammattilaisten kanssa. Olen aiemmin kirjoittanut Mikrobitin lisäksi myös musiikkimedioihin, kuten Sueen, Rumbaan ja Nuorgamiin. Rakastan scifiä ja indie-pelejä, ja palvon Iain M. Banksia ja Disco Elysiumia. Muropaketin ulkopuoliseen elämääni kuuluu tinnituksen lihottaminen täydellistä äänitaajuutta etsiessä.”

Muropaketin uusimmat