Toimituksen suosikkipelit: Heikki

30.12.2010 14:00 | Miikka Lehtonen

Pari viikkoa sitten annoimme Domen peliosaston toimitukselle vaikean tehtävän: valitkaa vuoden suosikkipelinne. Jos se ilmestyi vuonna 2010 ja sitä pystyi pelaamaan, se kelpasi listalle, oli alusta ja levitysmuoto mikä tahansa. Nyt käymme läpi toimituksen valinnat. Vuorossa on Heikki Takala

Tässä Heikin suosikkipelit vuodelta 2010. Mikäli olemme arvostelleet pelin, sen arvostelu aukeaa uuteen ikkunaan pelin nimeä napsauttamalla.

Mass Effect 2 (PC, Xbox 360)

Shepardin tarinan jatko-osa teki kaiken paremmin kuin ensimmäinen. Käsikirjoituksen ja dialogin taso lähenteli vahvasti Hollywoodin parempia science fiction elokuvia, ja mittava määrä tutkittavaa tarjosi ensimmäisen läpipeluun jälkeen syyn palata pelin pariin uudelleen. Asiaa auttoi myös toimiva suojan takaa tapahtuva räiskintä, joka muuttui erittäin taktiseksi korkeammilla vaikeustasoilla.

Se kolmas syy oli pelata peliä naispuoleisella Shepardilla, joka kumma kyllä muutti kokemuksen luonnetta siinä määrin että koko tarina tuntui tuoreelta. Ja rehellisesti sanottuna, jos noin 15 tuntisen tarinan jaksaa kahlata läpi kolme kertaa, on kaikki tehty oikein.

wqet

Amnesia: The Dark Descent (PC)

Rakastin Penumbraa. Kuten Silent Hill kunnianpäivinään, se uskalsi astua kauhun areenalle sekoittamalla pelaajan päätä enemmän sillä, mikä ei ollut totta kuin loputtomilla hirviölaumoilla. Amnesia jatkaa perinnettä, se on timantti indie-kehityksen maailmassa, kymmenen tuntia pelaamista paskat housuissa ja jatkuvan pakokauhun ahdistamana. Tunnelma on pelissä yksinkertaisesti niin vahva etteivät pienet bugit tai sekava inventaario voi millään tavalla pilata kokemusta. Kauhupelien ystävät ovat saaneet uuden kuninkaan.

Blur (PC, PS3, Xbox 360)

En uskonut että mikään kolahtaisi enää kilpa-ajo pelien saralla Wipeoutin ja Twisted Metalin jälkeen. En juurikaan välitä ajella ympyrää ja nokitella muita kaarteissa, sen sijaan haluan ampua asioita. Mitä enemmän sitä parempi. Blur edustaa autopelien täydellistä anarkiaa. Se on vaikea, epäreilu ja kammottavan addiktoiva. Addiktio vain kasvaa sitä mukaan kun houkuttelet ystäviäsi pelin pariin. Facebook-haasteen heittäminen ystäväporukalle kesken päivän on raastavaa, sillä se on pakko peitota. Blur ei ole auto-urheilijoiden peli, mutta meille, jotka emme erota vaihdelaatikkoa kaasarista, se on juuri passelia ajanvietettä.

3a4y

Angry Birds (Android, iPhone)

Älä avaa tätä töissä. Sen päivän duunit jäävät siihen.

sat

Singularity (PC, PS3, Xbox 360)

Singularity on ylistyslaulu kaikelle sille, mitä räiskintäpelien ystävät rakastavat. Lukuisat pelilliset viittaukset niin Half-Lifen kuin Bioshockin (sekä Boratin) maailmaan eivät saa peliä tuntumaan hetkeäkään halvalta kopiolta. Pelimekaniikka on loistava, tarina antaa pelaajalle vielä kolmannellakin läpipeluukerralla uutta tutkittavaa, ja karrikoidut hahmot ovat sitä hyvin mietityllä tavalla. Moninpelistä ei ole mihinkään, ja yksinpelikin kestää vain kuusi tuntia. Ja kaikesta huolimatta tämä iskee kuin ne legendaariset miljoona volttia.

Siinä toimituksen suosikkipelit tältä vuodelta. Kohta on aika selvittää, mitä mieltä saitin lukijat olivat vuoden parhaista peleistä, sillä ääntenlaskenta on jo käynnissä.

Lisää aiheesta

Äänestä: Valitse vuoden 2010 parhaat pelit

Toimituksen suosikkipelit: Juho

Toimituksen suosikkipelit: Henri

Toimituksen suosikkipelit: Petteri

Toimituksen suosikkipelit: Jukka

Toimituksen suosikkipelit: Tero

Toimituksen suosikkipelit: Miikka

Lue myös

Videoviihdettä välipäiville I: Team Fortressia ja…

Domessa tapahtuu väliviikollakin kaikenlaista!

Vuoden 2010 epäonnistujat -äänestys