Armored Core 4 (360)

Armored Core on jo vuosia ollut konsolimaailman äänekkäimpiä mech-pelien puolestapuhujia. Vapaasti kustomoitavat jättirobotit pistävät kaupunkia ja toisiaan palasiksi, eli paperilla kasassa ovat todellisen mahtipelin ainekset. Uuden sukupolven debyytti lupaa vieläpä olla lähestyttävämpi, näyttävämpi ja hauskempi.

Todellisuus ei kuitenkaan pääse hypen tasolle, sillä vaikka Armored Core 4 on kieltämättä aiempia osia näyttävämpi ja lähestyttävämpi, se kärsii omista, melkoisen vakavista ongelmistaan. Kävikö taas niin, että Armored Core jää harvojen friikkien huviksi?

Mikäli joku on täysin tietoinen sarjan perusideasta – ja myyntilukuja katsomalla suurin osa lukijoista luultavasti on – kuuluu mech-peleistä miehekkäämpiin. Hintelien balettirobottien sijaan pelin kalusto muistuttaa ulkoasultaan ja toiminnaltaan aitoa sotilasrautaa. Painoa ja vääntöä löytyy, estetiikan ollessa lähinnä funktionaalisen karua ja kaunista tasoa.

Se suurin koukku on aina ollut robottien täydellinen kustomoitavuus. Kaikkea voi säädellä, osia voi vaihdella ja taistelukävelijänsä voi kasata uudelleen juuri haluamansa kaltaiseksi. Pelkkiä ohjuslavetteja käsien tilalle? Onnistuu. Kevyt ja ketterä runko? Ei aiheuta ongelmia. Telaketjut tai hämähäkkijalat alle? Nappia painamalla. Tässä on myös piillyt yksi pelin suurimmista ongelmista, sillä sen lähestyttävyys on ollut Websterin modernin sanakirjan tasoa.

Sadat toisistaan pahimmillaan vain mikroskooppisesti eroavat osat ovat olleet ongelma, jossa aloitteleva mechikuski joutuu helposti pattilanteeseen. Armored Core 4 virtaviivaistaa prosessia melkoisesti ja mechien kustomointi alkaa vihdoin saavuttaa potentiaaliaan. Aikaa ja panostusta tarvitaan toki edelleen, eikä pelin kömpelö käyttöliittymä juuri auta – kun aseiden hinnatkin joutuu selaamaan usean valikon takaa, ei voi vieläkään puhua mistään kunnarista. Edistystä on silti tapahtunut.

Kylmää vettä niskaan

Mechien kustomointi maksaa rahaa ja sitä tienataan tietenkin suorittamalla tehtäviä. Niitä Armored Coressa myös riittää, joskin suunnittelufilosofiana on ollut selvästi ”määrä korvatkoon laadun”. Modernin asevoiman perusosana Armored Coren kävelijöillä tehdään jos jonkinlaista keikkaa mechien välisistä kaksintaisteluista vihollisen hyökkäysosaston tuhoamiseen saakka.

Tehtävät kärsivät kuitenkin kautta rantain turhan pienestä mittakaavasta ja kestosta. Kun minut heitetään taistelukävelijän puikkoihin, ei riitä alkuunkaan, että taistelualueena on kahden korttelin läiskä kaupunkia ja viholliset aloittavat tehtävän tykkien kantaman sisältä. Toisaalta olen simulaattorifetisti, joten ehkä tällainen suunnittelu uppoaa kiireisempiin pelaajiin.

Ei silti, että tehtävät olisivat täyttä roskaa, sillä ne ovat sangen hauskoja ja huomattavasti monipuolisempia kuin aiemmissa peleissä. Mechien lentolaippoja ja työntöraketteja pääsee hyödyntämään tiheästi spontaaneissa ilmaiskuissa, rakennukset sortuvat raskaan tulituksen alla ja ruutu täyttyy nopeasti valojuovaluodeista, ohjusten savuhunnuista ja räjähdyksistä. Munaa ja meininkiä onkin enemmän kuin aiemmissa peleissä yhteensä. Mutta voi tytöt, pojat ja syvyyksien suuret muinaiset, miten hienoa olisikaan ollut, jos tehtäviin olisi uskallettu pistää kunnolla mittakaavaa ja kestoa! Nyt jokainen keikka on vain pieni suupala, joista pelaaja lentää minuutin tai parin jälkeen takaisin mechitalliin virittämään rassiaan, kun kentällä tilanne oli juuri kehittymässä mielenkiintoiseksi.

Matsia otetaan myös toisia robotteja vastaan, joko tekoälyn kanssa käytävissä kaksintaisteluissa tai nettipelissä muita pelaajia vastaan. Tällöin robottien uusi ominaisuus, PA-voimakenttä pääsee todella oikeuksiinsa. Voimakenttä on suunniteltu nimenomaan toisia kävelijöitä vastaan ja vaatii erikoisaseistuksen käyttöä pudotakseen. Kaksintaistelut ovat myös yksi saavutuspisteiden päälähteistä, sillä alati vaikeutuvat tekoälyn ässäpilotit jakavat niitä ja omia kävelijöitään pelaajan käyttöön tuhouduttuaan.

Moninpeli on toimivaa perustasoa. Maksimissaan kahdeksan pelaajaa voi ottaa yhteen joko tiimi- tai soolotiloissa, joskin onneton karttasuunnittelu vie pohjan koko touhulta. Taistelukenttiä on vain kourallinen ja niistä suurin osa on selvästi suunniteltu ADHD-sukupolvelle, sillä avoimet jalkapallokentät eivät ehkä ole sitä parasta maastoa massiivisen tuhovoimaisten taistelukävelijöiden kohtaamisille. Ainakaan jos pelin halutaan kestävän yli minuutin.

Hyvä alku, kaipaa parannusta

Armored Core 4 on kokonaisuutena mainio askel uuteen konsolisukupolveen. Mechien suunnittelu ja virittely on todellakin aiempaa helpompaa ja mukavampaa, eikä siihen tarvitse edes välttämättä ryhtyä. Totaaliset nobot voivat ostaa kaupasta valmiit pohjapiirrustukset, joista kävelijä kasataan.

Myös toiminta on aiempaa näyttävämpää ja viihdyttävämpää. Upea soundtrack soi taustalla ja ruutu on täynnä räjähdyksiä ja toimintaa. Juuri tältä videopelisodan tuleekin näyttää! Se, missä mennään metsään, on sisällön taso. Määrällisesti pelistä kyllä riittää iloa pitkään, mutta eri asia on, kuinka monen hermot kestävät loppuun saakka. On uskomattoman turhauttavaa pelata kerran toisensa jälkeen tehtäviä, jotka kestävät pahimmillaan vajaan minuutin, varsinkin kun niiden välissä esitettävä juoni on naurettavan tökeröä tasoa.

Armored Coren ystävät saavat joka tapauksessa haluamaansa lääkettä, toisin sanoen näennäisen realistista ja viihdyttävää mechitaistelua. Myös noviisien kannattaa antaa pelille tilaisuus, sillä Armored Core 4 on selkeästi sarjan yleisöystävällisin peli, jota on oikeasti hauska pelata.

Tekijä: FROM Software
Julkaisija: SEGA
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: Xbox 360, PlayStation 3
Pelaajia: 1-2 (jaettu ruutu), 1-8 (Xbox Live)
Pelin kotisivu: http://www.sega.com/gamesite/armoredcore4