Army of Two (PS3, 360)

22.03.2008 13:36 Miikka Lehtonen

Jos jossain puhkeaa sota, eivätkä tavallisen armeijan kyvyt riitä sen ratkaisuun, kuka kutsutaan apuun? Ei, merijalkaväestä ei ole tähän hommaan. Maailman kuumimpien kriisipesäkkeiden räjäyttämiseen tarvitaan maailman kovin ja äijämäisin kaksikko, kahden miehen armeija.

Army of Two on hartaasti odotettu ja useampaan kertaan lykätty räiskintäpeli, joka on alusta saakka suunniteltu kahden pelaajan co-op-pelattavaksi. Tällaisenaan se tarjoaakin vioistaan huolimatta erään alkuvuoden lystikkäimmistä pelikokemuksista.

Kukapa ei olisi nähnyt Trey Parkerin ja Matt Stonen mainiota Team America -elokuvaa? Autuaan tietämättömät ja kirkasotsaiset jenkkisoturit tuhoavat maailman kulttuuriperintöä ja suurimpia nähtävyyksiä terrorismin vastaisessa sodassaan. Monet amerikkalaiset eivät tajunneet elokuvan olevan satiiria vaan nielivät sen riemukkaan ”America, FUCK YEAH!” -sanoman täysillä.

Nyt nähdään, tehoaako sama pelaajiin, sillä Army of Two on kuin Team America räiskintäpeliksi väännettynä. Peli ei toki lähde irvailemaan kenellekään yhtä selkeästi kuin Parkerin ja Stonen elokuva, mutta sen sisältö ja meininki ovat yhtä ylitseampuvia. Eihän kukaan voi ottaa vakavissaan peliä, jossa jääkaapin kokoiset, pääkallomaskeihin sonnustautuneet miehet soittavat ilmakitaraa ja tykittävät platinoiduilla miniguneilla pari komppaniaa alkuasukkaita suoraan paikalliseen helvettiin? Toivon ainakin, ettei voi, sillä muutoin matala käsitykseni keskiverrosta pelaajasta laskee entisestään.

Vaikka moista ei välttämättä olisi ennakkoon uskonutkaan, Army of Two yrittää kietoa platinanhohtoisen verilöylynsä ympärille jonkinlaista tarinaa. Salem ja Rios ovat kaksi kivikovaa palkkasoturia, jotka tappavat kenet tahansa, missä tahansa, kunhan taalapinon koosta päästään yhteisymmärrykseen. Koska se suurin taalanippu löytyy setä Samulilta, kaksikko heittää pääasiassa keikkaa Yhdysvaltain hallitukselle – mutta tietenkin täysin salassa. Somalisotaherrat, afganistanilaiset terroristipäälliköt ja jopa Amerikan sisäiset viholliset joutuvat tulilinjalle taistelussa, jonka mittakaava paisuu lopulta eeppiseksi. Samalla loukataan kaikkia kuviteltavissa olevia etnisiä ryhmiä.

Taistelutoverit

Co-op-pelaaminen oli vielä jokunen vuosi sitten täysin kuollut taiteenlaji, mutta se on kaikkien meidän valveutuneiden pelaajien riemuksi tehnyt melkoista comebackia Gears of Warin, Crackdownin ja Tom Clancy -pelien ansiosta. Army of Two on kuitenkin vielä erikoistuneempi peto, sillä se on suunniteltu alusta saakka puhtaaksi co-op-peliksi.

Salem ja Rios muodostavat yhdessä kahden miehen armeijan, joka on vuosia kestäneellä kampanjallaan kokenut ja nähnyt kaiken mahdollisen. Miehet ovat kuin veljiä, jotka osaavat taistelukentällä tukea ja auttaa toisiaan mitä eriskummallisemmissa tilanteissa. Tämä näkyy ja tuntuu lähinnä tiimitemppuina, joita löytyy joka lähtöön.

Osa tiimimanöövereistä on tavanomaista matskua, jossa kaveriaan voi nostaa kurkkimaan talojen katolle tai vetää alas jumiin jääneen taistelutoverinsa mukaan yläkerran tiukkaan tunnelmaan. Taistelun tiimellyksessä tiimityö saa vielä erikoistuneempia piirteitä, sillä kaksikko osaa taistella kuin yhtenä miehenä. Piiritystilanteissa miehet osaavat esimerkiksi taistella selät vastakkain, näyttäen vihollisille vain yhtenäisen, raskaasti panssaroidun etulinjansa. Samaten kaksikon toinen jäsen voi repäistä vaikka taistelukentälle jääneestä autonromusta oven, jota käytetään raskaana kilpenä. Näin kumpikin voi edetä kilpikonnana eteenpäin ensimmäisen pelaajan näyttäessä suuntaa ja toisen tulittaessa suojassa tämän selän takana.

Tiimitoimintaa löytyy vielä enemmänkin, mutta niin hauskaa kuin se onkin, sitä kaikkea vaivaa sama ongelma. Mitään manöövereistä ei voi varsinaisesti käyttää halutessaan ongelmien ratkontaan, vaan kaikille on omat, ennalta määritellyt paikkansa. Taistelukilpien ja yhtäaikaisen sniputuksen tapauksessa tämän vielä ymmärtää, mutta miksi esimerkiksi selät vastakkain pyöriminen on rajoitettu vain tiettyihin, ennalta määriteltyihin kohtiin? Salem ja Rios kun ovat kuitenkin noin 95% peliajasta vastakkain lukumääriltään ylivertaisen vihollisjoukon kanssa.

Rajoituksesta huolimatta taistelu toimii ja pelaaminen on pahuksen hauskaa, mutta sen sijaan, että kaksi todella asialleen omistautunutta tiimipelaajaa pääsisi oikeasti hiomaan yhteistoimintaansa ja muodostamaan saumattoman sotakoneen, peli tuntuu vain kahden pelaajan perusräiskinnältä – joskin äärimmäisen näyttävältä ja sujuvalta sellaiselta.

Kaikki modernin räiskintäpelin perusedellytykset, kuten mahdollisuus suojautua, heitellä erilaisia räjähteitä ja jopa vaihdella aseita tiimikaverin kanssa toki löytyvät pelistä, joten tältä osin valittamista ei ole.

Pelit ja vehkeet

Nykymuodossaan se suurin tiimipelin merkitys muodostuukin suoraan massiivimoninpeleistä pöllityn aggron muodossa. Aggro tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan vihollisen huomion vangitsemista, Army of Twon tapauksessa tykittämällä heitä mahdollisimman suurella aseella. Yläreunassa heiluva mittari osoittaa, ketä kohti viholliset suuntaavat kasvavat V-käyränsä. Yhden pelaajan hilluminen syö vihollisia niin järkyttävästi, että aggroitta jäänyt kaveri on heille miltei näkymätön.

Jokainen vähänkään enempää räiskintäpelejä pelannut ymmärtää heti, mitä kaikkea kivaa mekanismilla voi tehdä – ja miten arvokas osa tiimipeliä se on. Esimerkiksi konekivääribunkkeria – tai koomisia, panssarilevyin etupuoliskonsa suojanneita vihollisia – vyöryttäessä toisen osaksi jää antaa suojatulta, kun näkymätön osapuoli koukkaa selustaan vaimentamaan kk-miehen pysyvästi.

Pelin toisella puoliskolla, eli aseiden kustomoinnilla, on merkittävä osansa aggrohallinnassa. Pää-, sivu- ja erikoisaseisiin jaetusta arsenaalista löytyy mutkaa joka lähtöön. Perustason rynkyt saavat seurakseen tarkkuuskivääreitä, sinkoja ja jopa sen jo aiemmin mainitun minigunin. Kaikkea voi myös modata, aina vaihdettavista komponenteista aseiden pimppaukseen saakka. Riemastuttavasti platinoitu rynkky raivostuttaa kohdetta vielä enemmän kuin armeijan pikimusta malli.

Aseiden kustomointia voi harrastaa joko funktionaalisella tyylillä, eli kasata ryhmän tankille sen mahdollisimman raskaan ja näyttävän konekiväärin toisen napsiessa kavereita suojasta vaimennetulla aseella, tai koomisesta perspektiivistä. Siinä on, pojat, meinaan hohtoa, kun Magnum ’44 muuttuu jatkettujen piippujen, tähtäinten ja vakainten ansiosta reiden kokoiseksi tykiksi, jolla kiinalainen terroristi muuttuu kertalaukauksella punamössöksi.

Naama messingillä

Pelissä riittääkin sitä kuuluisaa meininkiä yllin kyllin, mikä on hyvä, sillä tällä reilulla ja rempseällä meiningillä pitäisi paikata ja siloitella ne lukuisat ongelmat ja aukot, joita peliin on jäänyt. Kukaan ei varmastikaan enää ylläty kuullessaan, että moderni räiskintäpeli on lyhyt. Army of Two on silti tavallaan vielä normaalia harmillisempi tapaus, sillä siinä olisi ollut potentiaalia avoimeen seikkailuun ja tiimityön kautta rakennettuihin, spontaaneihin suunnitelmiin. Toki tätä pääsee nytkin harrastamaan, mutta kyllä se seikkailun meininki vähän vesittyy, kun jokaisen kentän läpi kulkee vain tasan yksi reitti.

Täytynee myös todeta, että kehitystiimin ennakkohehkutus tekoälyn tiimoilta osoittautui pelkäksi hypeksi. Viholliset ovat toki fiksuja ja osaavat ryhmätason taktiikat sekä pelaajan hätistelyn suojasta kranaattien avulla. Ennakkoon ihmismäiseksi ja uskottavaksi kehuttu tiimikaveri on kuitenkin vain komennettava ja automaattisesti pelaajaa totteleva lammas. Kyllä peliä näinkin pelaa, mutta co-op jaetulla ruudulla tai verkon välityksellä on silti selkeästi parempi vaihtoehto.

Ei silti niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Army of Two on nimittäin laitealustasta riippumatta teknisesti erittäin pätevä ja näyttävä peli. Grafiikka on hyvää, ruudunpäivitys vikkelää ja jopa PlayStation 3:n nettipelistä löytyy pelin sisäinen äänikommunikaatio. Kerrankin voi ilokseen todeta, että pelin alustalla ei ole mitään väliä nautinnon kannalta, vaan molemmat versiot tarjoavat yhtä räjähtävää ja sujuvaa pelattavaa. Tältä osin siis peukkua.

Moninpeli on tosin selkeästi parhaimmillaan juuri kimppapelinä. Army of Two sisältää myös mahdollisuuden tiimideathmatchiin, sekä kahden palkkisjengin väliseen kilpailuun maksullisista tavoitteista. Kilpailuhenkinen moninpeli toimii teknisesti, mutta ainakaan minua se ei jaksanut kiinnostaa paria iltaa pitempään.

Army of Two on peli, joka kulki pitkän ja kivikkoisen polun kehitystiimin kuningasideasta pelikauppojen hyllyille. Pitää myös nostaa hattua EA:lle siitä, että firmalla oli pokkaa lykätä jo julkaisuvalmista peliä parilla kuukaudella, siitäkin huolimatta että monet saitit ja lehdet olivat jo ehtineet julkaista keskeneräisen pelin. Lopullinen versio on nimittäin kaikin puolin sujuvampi ja miellyttävämpi kokemus.

Pelissä on toki ongelmansa, eikä paatuneinkaan fanipoika kehtaisi väittää sitä täydelliseksi. Ongelmistaan ja rosoisista reunoistaan huolimatta se tarjoaa kuitenkin niin riemastuttavaa ja tapahtumarikasta peruspeliä, että siihen on vaikea olla ihastumatta. Varsinkin kun peliä pelaa, kuten se on tarkoitettu pelattavaksi, eli toisen ihmispelaajan kanssa, Army of Two tarjoaa mainiota räiskintäviihdettä ja hyvän avauksen EA:n uusimmalle pelisarjalle. Sitten odottelemaan jatko-osaa ja ladattavaa sisältöä.

Tekijä: EA
Julkaisija: EA
Testattu: PlayStation 3, Xbox 360
Saatavilla: PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1-2
Pelin kotisivu: http://www.suomi.ea.com/games/9222/