Uusimmat

Ensituntumat Shadow of the Erdtree laajentaa Elden Ringin maailmaa tutuin eväin

04.06.2024 17:00 Joonas Pikkarainen
Elden Ring: Shadow of the Erdtree

Kuva: © FromSoftware

Elden Ringin kuumeisesti odotettu Shadow of the Erdtree siintää jo horisontissa. Muropaketti ei jaksanut odottaa kesäkuun loppupuolelle asti, vaan piipahti jo toukokuussa testaamassa laajennusta Ranskassa.

Elden Ringin odotettu Shadow of the Erdtree -laajennus avaa faneille uuden pelattavan alueen uusine vihollisineen, salaisuuksineen ja haasteineen. Suuria muutoksia ei ennakon perusteella kannata odottaa, vaan kovin moni sellaisia tuskin kaipasikaan.

FromSoftwaren parin vuoden takaisen hittipelin ensimmäinen ja ainoaksi jäävä laajennus kutsuu pelaajat takaisin Lands Betweeniin, josta näille avautuu pääsy uuteen Lands of Shadow -nimiseen paikkaan. Luojansa mukaan luvassa on noin emopelin aloitusalue Limgraven luokkaa oleva kokonaisuus, josta eri maiden pelimediat saivat maistiaiseksi kolme tuntia kestävän ennakkosession.

Pelattavana alueena ei kuitenkaan ollut Lands of Shadow kokonaisuudessaan, vaan tämän pienempi aloitusalue, jonka ulkopuolelle liian innokkaita toimittajia ei päästetty (Yritin -toim. huom.). Laajennuksen kimppuun pääsee Mohgwynin palatsissa sijaitsevan kotelon kautta, kunhan Starscourge Radahn ja Lord of Blood on ensin kukistettu.

Testissä saatu kokemus vastasi täten käytännössä laajennuksen ensitunteja, joskin tunnetun aikarajan puitteissa mestoja koluttiin ripeällä askeleella ja salaisuuksia jäi takuuvarmasti löytämättä. Silti tuona aikana ennätti kukistaa kaksi isompaa pomoa, muutaman vaihtoehtoisen sekä pyörähtämään jokusessa ylimääräisessä luolassa ja alkutaipaleen ympäristössä.

Elden Ring: Shadow of the Erdtree

Kuva: © FromSoftware

Jos kokemuksen tiivistäisi muutamaan sanaan, niin Shadow of the Erdtree näyttäisi tämän perusteella tarjoavan täsmälleen samaa kuin aina ennenkin.

Ensimmäiset askeleet uudella alueella ovat visuaalisesti jopa pienoinen pettymys, sillä Elden Ring osasi yllättää useita kertoja huikean näyttävillä ilmestyksillä. Lands of Shadow näyttää sen sijaan Limgravea muistuttavalta aavistuksen synkemmältä perusalueelta, jonka linnoituksiin piilotetuista pomoalueistakin uupui tietty visuaalinen uniikkius.

Elden Ringin tuntien leuat loksauttavaa silmäkarkkia on varmasti tarjolla uuden laajennuksen nurkkiin piilotettuina, mutta ensifiiliksen olisi suonut olla aavistuksen säväyttävämpi. Etenkin, kun kyseessä on korkeamman tason (suositustasot ovat 100-150) pelaajille suunnattu kokemus, jotka ovat nähneet jo laajalti, mitä Lands Betweenillä on miljööltään tarjota.

Onneksi ensivaikutelma hupenee nopeasti, kun maailmaan sukeltaa syvemmälle.

Elden Ring: Shadow of the Erdtree

Kuva: © FromSoftware

Mystisen Miquellan ympärillä pyörivän juonen tueksi esitellään liuta kokonaan uusia sivuhahmoja, jotka syventävät uuden alueen taustoja. Käytännössä kerronta seuraa emopelin jalanjäljissä vieden pomovastukselta toiselle, samalla kun dialogin purkamiseen vaaditaan vähintään kymmenentuntinen YouTube-lorevideo.

Käytännössä Shadow of the Erdtree toimii kuitenkin kerronnallisesti ja pelillisesti täysin itsenäisenä alueena, mitä tukevat myös hahmon voimakkuutta kasvattavat parannukset, joiden teho kattaa ainoastaan Lands of Shadowin.

Uusi parannusmekaniikka toimii periaatteessa eräänlaisena ylimääräisenä vaikeustasona, jolla laajennuksen voi nostaa keinotekoisesti emopeliä haastavammaksi. Viholliset tuntuivat kuitenkin yhtä haastavilta kuin emopelissä, joskin ennakkoa varten annetut hahmot olivat tappiin asti päivitettyjä.

Elden Ring: Shadow of the Erdtree

Kuva: © FromSoftware

Pelaajan kiintopisteinä toimivat edelleen tuttuun tapaan nuotiot, horisontissa siintävät mielenkiintoiset maamerkit sekä tietenkin uudet viholliset, joista kolossaalista tulijättiä ei voi olla huomaamatta. Tämän loputtomalta tuntuva elinvoimamittari myös vakuutti, ettei tätä ole välttämättä tarkoitus kaataa heti ensikohtaamisella, mutta onneksi ympäristöstä löytyi useita kiinnostavia kohteita tutkittavaksi.

Kolmituntisen pelisession aikana ennätti nähdä myös ison liudan muita uniikkeja tuttavuuksia, jotka jatkavat FromSoftwarelle tyypillisen omaperäistä hahmodesignia. Näiden kohtaaminen on kuitenkin aina oma elämyksensä, joten suotta niitä pilaamaan etukäteen. Sanottakoon kuitenkin, että kaksi pomovastusta tarjosivat jo mukavasti haastetta ja variaatiota.

Arvostelu | Elden Ring on vahva peli, vaikka ”Dark Souls 4” ei kaikkia odotuksia lunastakaan

Pelialueet tuntuvat niin ikään jatkavan emopelin jalanjäljissä jakautuen karkeasti avoimen maailman rymistelyyn ja perinteisempään soulslike-kokemukseen pomojen ympärille rakennetuissa linnoituksissa. Jälkimmäisistä löytyy tuttuun tapaan runsaasti sivupolkuja ja vaihtoehtoisia reittejä, jotka avautuvat hiljalleen ja paljastavat alati syvemmälle ulottuvia nautinnollisia sokkeloita.

Vertikaalisuutta hyödynnetään lisäksi jopa Elden Ringiä enemmän niin yksittäisissä linnoituksissa kuin avoimessa maailmassa, mikä herätti jälleen sisäisen tutkimusmatkailijan. Alueelle piilotetut kiinnostavat kohteet tuntuivat myös keskenään uniikeilta tutkittavilta, eikä emopelin toistuvista katakombeista ja muusta sisällöstä näkynyt ainakaan toistaiseksi jälkeäkään.

Elden Ring: Shadow of the Erdtree

Kuva: © FromSoftware

Ympäristön tutkiskelusta palkitaan laajennuksen uusilla varusteilla, jotka ennakossa oli annettu tosin suoraan toimittajien käytettäväksi. Nämä tarjoavat lisävariaatiota jo entuudestaan monipuoliseen ase- ja taikavalikoimaan sekä tuovat muutamia mielenkiintoisia taktiikoita käytettäväksi. Uusi lähitaistelutyyli tuntui erityisesti mielenkiintoiselta, vaikka sopiva rytmi erityisesti pomojen kukistukseen jäi vielä ennakossa löytymättä.

Toinen kiinnostava tuttavuus olivat myös muutamat aseet ja taiat, joiden erikoisuudet tarjosivat uudenlaisia keinoja vihollisten lyöntien väistöihin.

Alun perusteella Shadow of the Erdtree ei kuitenkaan tuo mitään merkittävää mekaanista muutosta emopelin jo entuudestaan hyvin toimivaan rakenteeseen. Sen sijaan kokemuksesta jäi fiilis, että kyseessä on ennemminkin vain yksi pelaajilta piiloon jäänyt alue, johon nämä pääsevät nyt vielä tutustumaan.

Elden Ring: Shadow of the Erdtree

Kuva: © FromSoftware

Lyhyt kolmituntinen antoi silti vain pintaraapaisun Shadow of the Erdtreen lopullisesta sisällöstä, mutta fanien ei kannata sen perusteella olla huolissaan.

Laajennus tarjoaa testin perusteella täsmälleen samaa nautinnollista hekumaa kuin emopelinsä, joten uusia haasteita ja salaisuuksia metsästävät saavat kaipaamansa. Pelkästään pienestä aloitusalueesta löytyi useita mielenkiinnon kohteita ja etenemisreittejä melkein kustakin ilmansuunnasta, joten tutkittavaa varmasti riittää.

Lisää Elden Ringiä kaipaaville sitä siis on tulossa pian riittämiin asti.

Elden Ring: Shadow of the Erdtree julkaistaan 21. kesäkuuta.

Joonas Pikkarainen

"Olen lähetellyt outoja raaputuksiani peleihin ja elokuviin liittyen Muropakettiin vuodesta 2018 alkaen. Läpi elämäni jatkunut intohimo on jostain syystä kiinnostanut myös TechRadarin, Pelaajan, IGN:n, KonsoliFIN:in ja muiden medioiden lukijoita, jotka ovat saaneet sietää turinoitani jo toista vuosikymmentä. Kun en kirjoita peleistä, elokuvista ja/tai teknologiasta, käytän kaiken vapaa-aikani näiden parissa. Pääväylien lisäksi meikäläistä voi seurata myös useimmissa sometileissä tunnuksella @Pjorkkis."

Muropaketin uusimmat