LocoRoco (toinen mielipide) (PSP)
Yksinkertaiset ideat ovat usein parhaita – kunhan ne on toteutettu hyvin. PSP-peli LocoRocon tapauksessa tällaisesta äärimmäisen yksinkertaisesta ideasta on saatu aikaan erinomainen teos ja nimenomaan loistavan toteutuksen ansiosta.
LocoRoco eroaa tavallisista konsoli- ja käsikonsolipeleistä merkittävästi siinä, ettei pelaaja ohjaa pelihahmoa. LocoRocossa pelaaja hallitsee pelimaailmaa, sitä miten se heilahtelee ja hypähtelee pelihahmon ympärillä. Tämä selitetään tyylikkäästi ja pienieleisesti pohjustusosiossa.
Maailman liikuttelu voi kuulostaa hankalalta, mutta käytännössä se ei ole vaikeaa tai aiheuta ongelmia. Pelaaminen on itse asiassa melko rentouttavaa, ja kaksiulotteisuus on kivaa vaihtelua kolmiulotteisille maailmoille.
Liukuen ja pomppien
Pelaaja kuljettaa pienistä locoroco-olennoista koostuvaa suurempaa ja hyllyvämpää palloa pelikenttien läpi. Kentän alussa vain muutamasta pikkuolennosta koostuva massa kasvaa, kun pelaaja onnistuu ohjaamaan sen lisä-locorocojen kohdalle. Matkalla on tietysti paljon muutakin keräiltävää sekä tutkittavaa, mutta pähkinänkuoressa tarkoitus on vain läpäistä kenttä.
Peliä ei niinkään pelata kuin seurataan. Maailman kallistuessa seikkailun välikappale vierii, hyllyy ja pomppii sen mukana. Vesi-ilmapalloa muistuttava locoroco-massa liikkuu hienosti ja uskottavalla tavalla erinomaisen fysiikkamoottorin ansiosta. Erilaiset pinnat todella tuntuvat erilaisilta, ja esimerkiksi jääkentällä locorocot liukuvat kuin siivu silavaa öljyläikällä.
Vaikka suuri osa pelistä onkin leppoisaa liukua, pelin edetessä eteen tulee yhä tiukempia pulmatilanteita ja pinteitä. Muutamaan otteeseen ilmapiiri muuttuu jopa uhkaavaksi. Läpihuutojuttu peli ei ole, vaikkei sen parissa joudukaan raastamaan liiemmin hiuksia päästään.
Hilpeät pikkuläskit
LocoRoco ei vain toimi upeasti, sillä merkittävä osa sen vetovoimasta perustuu ulkoasuun ja äänisuunnitteluun. Harvoin törmää näin hyväntuuliseen peliin, josta on vaikea sanoa mitään ikävää. Locorocojen erilaiset laulut ovat hienosti sävellettyjä ja universaalisti iloisiksi tunnistettavia rallatuksia ilman järjen häivää. Lisäksi locorocojen lyllertäminen herättää väkisinkin hilpeyttä. Nämä läskit ovat tosiaan leppoisia.
Pelin yltiöpositiivista lallattelua ja ultrasöpöä ilmettä ei kestä tuntikaupalla putkeen, mutta pelimaailma on kiva paikka vierailla, mikäli ikkunoita vihmoo rankkasade ja taivas on heti aamusta harmaa.
Pelin suomenkielisyys on tietysti pelkkää plussaa. Se rajoittuu valikoihin ja muutamiin dialogiruutuihin, mutta se riittää.
LocoRoco on kaiken kaikkiaan pieni, mutta hauska tapaus. Sen pelaa nopeasti läpi, eivätkä sen ekstrat mullista maailmaa. Sitä on kuitenkin hauska esitellä ystäville ja sukulaisille, ja sen starttaa omaksi ilokseenkin aika ajoin uudelleen.
Neljä pistettä
Lyhyesti: Hölmönhauska ja hyväntuulinen, kaikille sopiva käsikonsolitasoloikka.
Julkaisu: myynnissä
Järjestelmä: PSP
Pelaajia: 1
Ikäsuositus: S-3
Verkkopeli: ei
Testasi: Harro Grönberg
