Warhammer 40K: Space Marine (PC, PS3, Xbox 360)

Tekijä: Relic Entertainment
Julkaisija: THQ
Testattu: Windows 7, Intel Core i5-750, 8 Gt keskusmuistia, Radeon HD5850
Saatavilla: PC, PlayStation 3, Xbox 360
Laitevaatimukset: Windows XP, 2,0GHz tuplaydinprosessori, 2 Gt keskusmuistia, 256 Mt Shader Model 3 -yhteensopiva näytönohjain
Pelaajia: 1, 2-16 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://www.spacemarine.com/
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Tätä päivää olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Itseasiassa suunnilleen siitä saakka, kun joskus parikymmentä vuotta sitten bongasin ensi kertaa pelikaupan hyllyllä Warhammer 40K –figuja. Siitä alkoi tähän saakka kestänyt fanitus, jossa aktiivinen figupelailu on jäänyt vähemmälle, mutta innostus 40K:n synkkään maailmaan ei.

Miksi kerron teille tämän? No, lähinnä sen takia, että tiedätte jo ennakkoon, ettei tämä arvostelu ole objektiivinen. Sen on kirjoittanut mies, joka oikeasti hihitti puhtaasta innostuksesta nähdessään pelissä titaanin kävelevän ja jota häiritsi se, että vastaan tulleet örkit kutsuvat Ultramarine-vastustajiaan ”Space Marineiksi”. Muistakaa tämä arvostelua lukiessanne. Yritän tarkastella asioita puhtaan loogisesti, mutta pelkään pahoin, että en tule siinä aina onnistumaan.

Yhden miehen sota

Kehitystiimin ennakkopuheissa yksi tärkeimmistä käsitteistä oli se, että Warhammer 40K: Space Marine on päähenkilönsä, Ultramarine-jaoksen kapteeni Tituksen, tarina. Näin perusteltiin monta ratkaisua: tämä on kapteeni Tituksen tarina ja henkilökohtainen kosketus oli tärkeämpää kuin se, että pelaaja pääsisi vaikka tetsailemaan Terminator-panssarissa.

On hyvä, että kehitystiimi toisteli tätä ajatusta ennakkoon niin innokkaasti ja vielä tähdensi pelin previkkatilaisuudessakin, että nyt liikutaan henkilökohtaisilla vesillä. Sillä muuten sitä en olisi välttämättä uskonut.

Tarina alkaa kovin 40K-henkisesti. Örkit ovat vallanneet yhden ihmisten imperiumin korvaamattoman arvokkaista Forge World –planeetoista. Mielettömän kokoiset tehdasmaailmat valmistavat ikuista sotaa käyvälle imperiumille elintärkeitä tarvikkeita, joten planeetan ei saa antaa joutua vihollisen käsiin. Niin kuitenkin kävi, kun miljoonia viherpiiperöitä virtaa avaruudesta planeetalle ja pyyhkii alleen sen puolustajat.

Avaruuteen lähtee hätäkutsu, johon vastataan. Apu on tulossa, mutta ei vielä päiviin. Siihen saakka planeetan kohtalo lepää muutaman miehen harteilla. Kaikkien onneksi nämä muutamat miehet ovat Ultramarine-jaoksen avaruusmerijalkaväkeä. Keisarin yli-inhimillisiä ja miltei yliluonnollisia erikoissotilaita, jotka tarinoissa pistävät vaikka yksinään koko vihollisarmeijan pakettiin.

Ultramarinet eivät kapteeni Tituksen komennuksessa tuhlaa aikaa. Suurin osa pienestä iskujoukosta lähetetään rintamalle estämään örkkien riehumista samalla kun Titus yhdessä luotetun kersanttinsa ja tuoreen alokkaan kanssa hyppää keskelle kiivainta taistelua. Kirjaimellisesti, sillä saapuminen planeetalle suoritetaan hyppäämällä kilometrien korkeudesta. Miksikö? No, sen saatte selvittää itse, mutta toiminta alkaa välittömästi, eikä se siitä hellitä, ennen kuin lopputekstit pyörivät kahdeksan tuntia myöhemmin.

Mutta se henkilökohtainen tarina, se jää kyllä vähemmälle. Noin ensimmäiset kuusi tuntia Titus miehineen ovat vain kolme stereotyyppiä: karski kersantti, virkaintoinen keltanokka ja Menneisyyden omaava veteraani. Tarinan lopussa tiimi kutoo yhteen pari lankaa ja lähtee vetämään niillä tarinaa kunnolla eteenpäin, mutta sitten meno loppuu hirveään cliffhangeriin. Tämähän olikin, piru vieköön, kapteeni Tituksen origin story!

Henkilökohtaisuudessa siis mennään hieman metsään, mutta se yleisempi tarina on paljon parempaa tasoa. Koko ajan mennään kovalla kiireellä eteenpäin, haasteet ovat vaihtelevia ja hahmot elämää suurempia. Petokset, sankarilliset teot ja vertahyytävät pahikset pyörivät joka kulman takana, eikä henkeä ehdi juuri vetää. Tarina tuntuu ihan ihka-aidolta Warhammer 40K:lta. Kyllä tämä Gears of Warin salaiset isukki-laboratoriot pesee 100-0!

Niin. Gears of War. Siinähän se tuli, se sadan tonnin elefantti huoneen nurkassa. Kai tämä on kohdattava.

Unohda Gears

Olette varmasti kuulleet ennakkoon, että Space Marine on Gears of War –kopio. Unohtakaa se, ja unohtakaa moisia puhuvat vesipäät. He eivät joko ole pelanneet Gears of Waria tai eivät muista, mitä siinä oikeasti tapahtuu. Koska yhtäläisyyksiä ei ole monta.

Tärkein ja merkittävin lienee se, että Space Marine on 3rd person –räiskintäpeli, jossa suuret ja karvaiset miehet raskaissa panssareissaan tykittävät menemään suurilla aseilla. Ilmeisesti tämä riittää Gears-kopion leiman saamiseksi.

Mutta se todellinen pesäero tulee siitä, että siinä missä Gears of Warissa kykitään suojassa odottelemassa kestojen palautumista, Space Marinessa ei ole suojautumissysteemiä lainkaan. Ei siis mitenkään. Jos haluat suojaa, sinun pitää itse fyysisesti seistä seinän takana, mutta siitä ei ole kauheasti apua. Peli kun on suunniteltu alusta loppuun se mielessä, että sitä pelataan niin kuin housuissa olisi kassit. Siis henkisesti, kyllä tätä tytötkin voivat pelata.

Siinä missä Marcus Fenix kykkii vyötärön korkuisen seinän takana, kapteeni Titus juoksee bolter laulaen keskelle vihollisiaan räjähtävien torsojen ja lentävien irtoraajojen sateessa. Sitten vaihdetaan hyökkäysnappia ja hakataan loput päreiksi chainswordin ja muiden lähitaisteluaseiden kera. Kyllä: pelissä on lähitaistelusysteemi, ihan oikeine komboineen ja kaikkineen.

Tiimin ideana oli alusta saakka pistää pelaaja vaihtelemaan pehmeästi meleestä räiskintään, ja siinä he ovat onnistuneet. Vaihto kun on saumaton. Kumpikin osa-alue myös toimii hyvin. Tuliaseet ovat tarpeeksi tarkkoja ja niissä on kaikissa reippaasti munaa. Bolterin osumat lennättävät kohteesta hirveitä veripilviä ja hieman haulikon virkaa täyttävä meltagun muuttaa kaiken edestään palavaksi lihamuhjuksi. Kun tiimi lupaa näkyvää ja väkivaltaista kuolemaa, sitä he myös tarjoavat!

Kolikon toinen puoli, melee, toimii myös mainiosti. Hyökkäysnappia painelemalla Titus tekee hyökkäyksiä tikun osoittamaan suuntaan ja eri mittaiset painallukset sarjoina tekevät komboja. Tavalliset riviviholliset kaatuvat parista huitaisusta ja on aika huisia katsella, miten power axen laaja kaari niittää viisi tai kuusi örkkiä torsottomiksi kerralla.

Tituksella on myös käytössään kaksi erikoisempaa liikettä, joita voi heitellä kombon sekaan. Toinen on tainnutus, jolla vihollinen lämäistään vaikka naamaan potkaisemalla hieman rauhallisempaan tilaan. Ja toinen on tätä hyödyntävä teloitusliike, jolla vaikka sahataan chainswordilla örkiltä pää irti. Ja tämä on myös se tapa, jolla pelaaja palauttaa kestoaan.

Space Marinen päällä oleva panssari toimii Halon suojakentän tyyliin, mutta kesto palautuu vain pelaamalla äijäkkäästi ja toteuttamalla Keisarin taivaallista tahtoa. Meleessä hutkiminen kasvattaa myös raivomittaria, jonka täyttämällä voi joko ammuskella hidastettuna tai tehdä tavallista tehokkaampia meleeiskuja, jotka palauttavat aktiivisesti kestoa.

And they shall know no fear

Ja niin se peli sitten etenee. Space Marine heittää jatkuvasti vastaan hirveän suuria vihollislaumoja, joissa laajalle asevalikoimalle – yhtä aikaa mukana kulkee neljä asetta plus lähitaisteluase – tulee käyttöä ja mielikuvituksellinen teurastus palkitaan.

Vaikeustasokin on kohdallaan, ainakin pääsääntöisesti. Monessa kohtauksessa tuntuu siltä, kuin taistelu olisi toivoton. Katolla riehuu viisi raketinheittimin varustettua örkkiä ja jalkaväkeä puskee päälle taivaalta satavista jättikivistä kymmenmäärin. Tiimikavereita kuuntelemalla ja rauhallisesti ajattelemalla kuitenkin pärjää. Ideana on ajatella lennosta ja päätellä nopeasti, mitä Tituksen vahvuuksista hyödyntää. Taistelun jälkeen on kiva katsella, miten pihalla makaa yllättäen 50 kuollutta örkkiä ja tietää, että seuraavan kulman takana odottaa samanlainen jööti.

Toimintaa rytmitetään myös kivasti erikoisemmilla jaksoilla, joissa Titus saa selkäänsä hyppyrepun tai heitetään jonkinlaisen lentovehkeen kyytiin. Lentojaksot ovat toiminnallista turret-räiskintää, mutta hyppyreppu… se on puhdasta parhautta.

On aivan mielettömän hienoa hypätä repulla korkeuksiin ja yrittää tähdätä laskeutumiskohtaa osoittava merkki keskelle vihollisia tietäen, että Tituksen laskeutumisiskemä räjäyttää kaikki heikommat viholliset veripuuroksi ja tainnuttaa kovemmatkin viimeistelykuntoon. Space Marine on yleisestikin peli, jossa todella tuntee olevansa kolmimetrinen puolijumala, mutta hyppyrepun kanssa riehuessaan on vaikea pidätellä mielipuolista naurua.

Band of battle brothers

Space Marinen yksinpeli on tykki kokemus, jonka haluan kokea arvostelukeikan jälkeen vielä uudelleenkin, mutta se on vain puoli peliä. Ja se toinen puoli on valitettavasti enimmäkseen kokeilematta. Moninpeliä kun ei testijakson aikana päästy testaamaan paljoakaan, sillä julkaisija ei järjestänyt mitään ennalta sovittuja testisessioita, eikä moninpeli myöskään ollut yhteensopiva julkaisuversion kanssa. Niinpä se jäi testaamatta.

Tarjolla on kilpailuhenkisempää moninpeliä ja kiinnostavampaa co-opia. Näistä ensimmäisessä kisataan joko kontrollipisteiden hallinnasta tai siitä, kumpi puoli tappaa ensin 41 vastustajaa. Pelitilasta riippumatta tarjolla on kolme erilaista roolia – assault marine, devastator ja tactical marine – joiden aseistuksen ja kykyjen hyödyntäminen on avain onneen.

Co-opissa taas suoritetaan horde mode –tyylisiä skenaarioita neljän pelaajan kesken ja kuulemma vaikeaa pitäisi olla. Kuulostaa huikealta, mutta co-op patchataan peliin mukaan vasta julkaisun jälkeen, joten sitä ei voinut edes teoriassa vielä testata. Ja tämä on suuri harmi, sillä olen odottanut nimenomaan Space Marinen co-opia kuin kuuta nousevaa.

Mukana on myös hahmon kustomointia, jossa saa vaihdella niin örmynsä varusteita kuin ulkoasuakin. Jos haluaa näyttää vaikka klassiseen Mk 6 –panssariin pukeutuneelta Blood Angelilta tai värittää kaaos-hemmonsa Thousand Sonsin väreihin, se onnistuu.

Tuntuukin vähän ikävästi siltä, että THQ ei oikein usko Space Marineen. Siitä pidettiin ennakkoon kovin vähän ääntä ja se on suunnaton harmi, sillä kyseessä on todella mainio tekele. Jälleen, muistakaa toki, että olen kivikova 40K-fani ja luen vaikka D-tason tieteisromaaneita, kunhan niiden pääosassa kekkuloi 40K-porukkaa.

Tästä huolimatta väittäisin, että Space Marine on oikeasti hyvä ja tervetullut tulokas 3rd person –räiskinnän maailmaan. Se on alusta loppuun huippulaadukasta jälkeä – kuka odottaisi Reliciltä vähempää? – mutta lisäksi myös hyvä osoitus siitä, että 3rd person –räiskinnän ei tarvitse olla suojan takana kykkimistä ja sniputtelua, vaan se voi olla myös armotonta ja munakasta toimintaa.

Testiin osuneesta PC-versiosta ei myös ole pahaa sanaa sanottavana. Se oli vakaa, pyörii erinomaisen pehmeästi ja näyttää todella hyvältä. Pelaaminen onnistuu mukavasti niin näppäimistön ja hiiren kuin padinkin avulla ja Space Marine tukee täysin Steamworksia, joten achievementit ja luja moninpeliympäristö kuuluvat pakettiin.

Peli onkin niin lähellä peukkua kuin suunnilleen olla voi. Yksinpeli on räjähtävä, jännittävä ja viihdyttävä kokemus, joka tarjoilee Warhammer-faneille tauottomia mielihyvän aaltoja, joita vaikkapa nerdgasmeiksi kutsuttakoon. Warhammerista piittaamattomatkin saavat positiivisesti massasta erottuvan ja viimeisen päälle viilatun räiskintäkokemuksen, joka parissa kahdeksan tuntia hujahtaa ohi kuin siivillä.

Mutta sen jälkeen? No, sitten suuri kysymysmerkki on moninpeli. Ja siihen en voi sanoa juuta enkä jaata. Mitä jos se on erinomainen? Mitä jos se on ihan kamala ja tasapainottamaton roska? Testaamatta emme tietenkään uskalla kommentoida sen paremmin moninpelin toimivuutta kuin pitkäikäistä kestoakaan, joten tämä peukuttomuus jäi nyt arvostelukappaleen vesittäneen neron harteille. Pyrimme palaamaan asiaan vielä kenties konsoliversioiden myötä ja tutustumaan tarkemmin moninpeliin. Jos se osoittautuu peukutuksen arvoiseksi sysäykseksi, Kauppinen palaa taas asiaan sen suhteen.

Mutta oli miten oli, Space Marine on mitä mainioin peli. Itse en jaksa sen jälkeen enää Gears of War 3:sta juuri innostua.

Päivitys 26.10.2011: Moninpelin huolellisen testaamisen ja Juho Anttilan peukkua puoltavan mielipiteen jälkeen Space Marinelle päätettiin poikkeuksellisesti myöntää Suosittelemme-peukku jälkikäteen. Merkittävä syy peukun myöntämiselle oli se, että Space Marine oli jo ilman moninpelitestaustakin hyvin lähellä Suosittelemme-leimaa, mutta arvostelun aikataulupuitteissa moninpelin testaus ei ollut mahdollista. -JOK.

Toinen mielipide

Miikan tavoin tunnustaudun itsekin Warhammer 40 000 -faniksi. En ehkä osaa luetella ulkomuistista Space Marine -osastojen johtajien nimiä tai muuta vastaavaa triviaa, mutta synkkääkin synkempi maailma on kiehtonut pienestä saakka. Space Marine onkin ollut yksi vuoden odotetuimmista peleistä. Kuinka hienoa olikaan huomata, että odotus ei ole ollut turhaa.

Relic Entertainment on ollut pelille paras mahdollinen, lopputuloksen perusteella jopa ainoa oikea, tekijä. Dawn of War -sarjan parissa hienoa jälkeä tehnyt Relic tuntee lähdemateriaalin ja se myös näkyy. Space Marine paitsi näyttää, myös tuntuu juuri siltä, miltä avaruusmerijalkaväen (voi mikä sanahirviö) edesottamusten pitääkin olla. Tämä näkyy niin jylhässä graafisessa ilmeessä kuin myös käsikirjoituksessa, joka on pullollaan pieniä täkyjä faneille.

Jo Miikka toi tekstissään esille Gears of War -vertaukset, enkä voi olla yhtymättä niiden paikkansapitämättömyyteen. Päinvastoin, tiukimmissa lähitaistelutilanteissa peli muistuttaa jopa enemmän sitä toista GoW:a. Space Marine ei ole suojautumisräiskintä vaan lähitaistelua ja räiskintää saumattomasti yhdistelevä toimintapeli.

Saumattomuus on oiva sanavalinta, sillä pelattavuus on saatu viilattua todella sujuvaksi. Ammuskelu, lyönnit ja väistöt seuraavat toisiaan ilman minkäänlaisia töksähtäviä siirtymiä. Space Marinen pelaaminen on yksinkertaisesti himputin hauskaa.

Jos järjestelmästä on ihan pakko löytää jotain valittamisen aihetta, niin ehkä sitten teloitusliikkeistä. Päähenkilö Titus on alttiina vihollisten iskuille ja tulitukselle koko sen ajan, mitä näyttävät teloitusliikkeet kestävät. Väärään aikaan suoritettu teloitus saattaakin tietää hengenlähtöä ilman mahdollisuutta korjata virhettään. Tämä harmitti hetken, kunnes järjestelmä upposi selkärankaan ja siitä tuli yksi pelin pienistä taktisista valinnoista. Miten ajoitan teloitukset niin, että saan niistä täyden hyödyn altistumatta vihollisen selustahyökkäyksille?

Myös pelin rytmitys on osunut kohdalleen. Koska kokemus keskittyy alusta loppuun saakka silkkaan toimintaan, on riski itsensä toistamisesta ja tylsistymisestä todellinen. Space Marine lisää soppaan kuitenkin jatkuvasti uusia aseita ja vihollisia. Kyllästyminen ei pääse yllättämään missään vaiheessa, vaan kokemus kantaa hienosti loppuun saakka ja jättää janoamaan lisää.

Mutta entäs se moninpeli? Peli jäi alun perin ilman suosituspeukaloa, koska moninpelin toimivuutta ei päästy kokeilemaan. Nyt se on testattu ja jokainen Warhammer 40 000 -fani voi huokaista helpotuksesta. Relic on säästänyt paukkuja myös moninpeliin, joka onkin kerrassaan mainiota viihdettä.

Moninpeli esittelee avaruusmerijalkaväen ja kaaoksen vastaavien soturien välisen yhteenoton. Pelimuotoja on kaksi, tavallinen kuolonottelu ja kontrollipisteiden hallintaan keskittyvä seize ground. Näistä jälkimmäinen maistuu paremmin ja sitä pelataankin selvästi ahkerammin.

Käytössä on kolme muokattavaa hahmoluokkaa. Yleismies-Jantusena toimivan Tactical Marinen kaverina häärii raskaisiin aseisiin keskittyvä hitaampi Devastator. Assault Marine puolestaan hyödyntää jo yksinpelissä riemukkaaksi osoittautunutta rakettireppua, tosin tasapainotussyistä hieman rampautettuna.

Nykytyyliin kokemuspisteitä ja erilaisia saavutuksia myönnetään lähes kaikesta, mitä kentällä tapahtuu. Kokemustasoja ja asekohtaisia tai yleisempiä haasteita suorittamalla avataan käyttöön uusia aseita, erikoistaitoja ja visuaalisia herkkuja. Soturinsa ulkonäköä saa nimittäin myös muokattua kiitettävän monipuolisesti.

Jos tahtoo avata käyttöönsä kaiken, mitä tarjolla on, joutuu pelin parissa viettämään tunnin jos toisenkin. Mikäs siinä toisaalta viettäessäkään, sillä toiminta on hyvin tasapainotettua ja viihdyttävää. Kaikilla aseilla on hyvät ja huonot puolensa ja vaikka veteraanit nauttivatkin pientä etua aloittelijoihin nähden, myös kokemattomalla on mahdollisuus pärjätä kentällä.

Moninpeli ei ehkä tarjoa maailmaa mullistavia innovaatioita ja myös yksinpelissä ihastuttanut lähitaistelupainotteisuus jää hieman räiskinnän varjoon. Se ei silti haittaa, sillä meno on vauhdikasta ja uutta tavoiteltavaa riittää koko ajan. Harmi vain, että karttoja löytyy pelistä tällä hetkellä vain viisi. Ne tulevat hyvin tutuiksi hieman liian nopeasti. Toivottavasti Relic jaksaa julkaista tulevaisuudessa myös uusia moninpelikarttoja jo luvatun yhteistyöpelimuodon lisäksi.

Warhammer 40 000: Space Marine lunastaa lähes kaikki sille asetetut odotukset. Se on tyylikäs, brutaali ja sujuva toimintapeli, joka kumartaa syvään lähdemateriaalilleen. On suuri sääli, jos se jää tunnetumpien ja hypetetympien suurjulkaisuiden jalkoihin, sillä pelillisillä ansioilla mitattuna sen ei tarvitse hävetä hetkeäkään isompien brändien rinnalla.

Juho Anttila

Kolmas mielipide

Itselleni ja muille Warhammer 40K:n universumia tuntemattomille on kyseessä miniatyyrinpeliä varten luotu scifin ja fantasian sekoitus. Jumalana palvotun keisarin johtamat ihmiset sotivat muita fantasiarotuja vastaan. Avaruusmariinit ovat massiiviseen panssariin puettuja ihmiskunnan geneettisesti muunneltuja eliittisotilaita. Warhammer 40K:n maailmaan kuuluu myös demoneita, magiaa, örkkejä ja sen sellaisia, jotka ovat pohjimmiltaan tuttuja jo Tolkienin fantasioista.

Space Marine on vähintäänkin yhtä paljon mättöä kuin räiskintää. Teurastukseen on tarjolla tavaraa aina moottorisahan terällä varustetusta miekasta tarkkuuskivääriin. Kerrallaan mukana voi kantaa neljää asetta, satunnaisesti telineistään voi repiä hetkeksi mukaan myös raskaampaa arsenaalia. Pelin alkuvaiheessa kävin lähitaisteluun aina kun mahdollista. Loppujen lopuksi silpominen ja runnominen on aika yksinkertaista muutaman kombon mättöä ilman ihmeempiä kommervenkkeja, mutta ah niin tyydyttävää.

Nykymuodista poiketen Space Marinessa ei etsitä suojia  tai ammuskella kulman takaa. Avaruusmariinit eivät nimittäin ole mitään kiven takana kyykkijöitä, vaan geneettisesti muunneltuja supersotilaita isolla geellä. Alkuvaiheessa pienemmät örkit lakoavat kuin heinää niittäisi, mutta myöhemmin peli vaikeutuu aika rankastikin ja vihollisten kanssa joutuu taktikoimaan ja yhdistelemään eri aseiden vahvuuksia selvitäkseen hengissä. Örkkiverellä ei kuitenkaan juuri säästellä ja jotain pelin hengestä kertonee se, että lisää energiaa saa lopettamalla tainnutetun vihollisen raa’alla tappoliikkeellä.

Temaattisesti Space Marine jatkaa nykypelien Touko Laaksonen –linjaa isoine panssareineen ja muskelimiehineen. Rehellisyyden nimissä täytyy muistuttaa, että Warhammer 40,000 -maailma on suunniteltu vielä Laaksosen eläessä, eikä varmastikaan ole ottanut vaikutteita mistään Gears of Warista.

Ahjoplaneetan maisemat ovat parhaimmillaan henkeäsalpaavat, mutta lähempää tekstuurit paljastuvat aika yksinkertaisiksi. Erikoisemmat vastukset ovat kieltämättä tyylikkäitä, mutta käytännössä variaatio vihollisissa on loppujen lopuksi aika vähäistä. Pelin aikana näkee tuhansittain samanlaisia örkkejä. Visuaalisesti pelin voisi sanoa edustavan nykystandardien mukaista hyvää peruslaatua.

Äänien suhteen tilanne on samanlainen. Erilaiset ääniefektit ovat onnistuneita, musiikit sopivat tilanteeseen ja ääninäyttelijät riittävän tasokkaita. Ongelmaksi muodostuu taas toisto. Kun tapat illan aikana tuhansia samalla lailla rääkyviä örkkejä, ei perheriita ole kaukana.

Mainion yksinpelin ohella on Space Marineen sisällytetty myös mainio moninpeli, jossa avaruusmariinit ottavat mittaa kaaosmariineista kahdessa eri pelimuodossa. Toinen on pakollinen deathmatch, toinen kontrollipisteiden hallintaan perustuva seize ground. Lisäksi jälkeenpäin lisättiin exterminatus –niminen co-op-tila, jossa pelaajat torjuvat örkkien hyökkäysaaltoja. Nykytyyliin pelihahmo on luonnollisesti muokattavissa ja moninpelejä tahkotessa tienaa kokemusta, jolla avataan käyttöön uutta krääsää.

Vaikka Warhammerin maailma on minulle melkoisen vieras, iski Space Marine silti melkoisen lujaa. Lähdemateriaalia tuntemattomalle jäivät käsikirjoituksen jotkin nyanssit hieman auki, mutta silkka miehekäs toiminta kantoi loppuun saakka. Ei Space Marine tarjoa mitään mullistavaa, mutta ei viihteen aina tarvitsekaan. Laadukkaasti tuotettu peli kuitenkin yhdistää reipasta ammuskelua vauhdikkaaseen lähitaisteluun onnistuneesti. Kaikkien hiippailu- ja puskissakyykkimispelien seassa tällainen rehellinen toimintapläjäys erottuu mukavasti edukseen. 

Henri Heikkinen

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Lisää aiheesta

Warhammer: Invasion (Lautapeli)

Warhammer: Invasion edustaa niin sanottua Living Card Game -formaattia ja edustaakin kunniakkaasti, sillä se vakuutti minut taas 10 vuoden tauon jälkeen siitä, että korttipeleissä on ideaa.

Warhammer 40K: Dawn of War (pc)

Kuten odottaa saattaa, Warhammer 40.000: Dawn of War on sotapeli. Eräs ihmiskunnan kaukaisista planeetoista on joutunut örkkien hyökkäyksen alaiseksi. Warhammer-maailman örkit ovat kaikille Blizzard-pelaajille tuttuja, sillä ne on pöllitty lähes sellaisinaan ja täysin häpeilemättä Warcraft-peleihin.

Warhammer 40K: Dawn of War II (PC) 

Warhammer 40K: Dawn of War II ottaa jo ennestään hyvän pelin, päivittää sen kertaheitolla nykyaikaan ja tarjoilee samalla uudenlaisen näkemyksen tosiaikastrategiasta, joka heittää genren rajapyykkiä reilusti eteenpäin.

Warhammer 40K: Squad Command (DS, PSP)

Suomalaisen RedLynxin uutuus tarjoilee juuri tätä, sillä keisarillisen avaruusmerijalkaväen kivikovat soturit ovat taas vastakkain kaaoksen kauhujen kanssa. Ladatkaa aseenne ja lukekaa vihan litaniat, tänään taistellaan.

Warhammer 40K: Squad Command – Suomipeli taistelee Keisarin nimeen!

Pathwayn jälkeen tämä Helsingissä majaansa pitävä, alunperin mobiilipeleillä aloittanut yritys on  puuhaillut aivan uuden projektin parissa. Lopputulos on aivan näinä päivinä ilmestyvä, samaisen lautapelin maailmaan sijoittuva taktinen sotapeli Warhammer 40K: Squad Command.

Lue myös

Dead Island -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Deus Ex: Human Revolution (PC, PS3, Xbox 360)

Driver: San Francisco (PC, PS3, Xbox 360)

Garbage Truck Simulator 2011 (PC)

Super Street Fighter IV: Arcade Edition (PC, PS3, Xbox 360)