UUSIMMAT

Toimittajan puheenvuoro: ”Tässä ei ole mitään poliittista”, sanoi pelikehittäjä kun rahaa halusi

15.03.2019 09:00 | Tuukka Hämäläinen

Useampien hittipelien kehittäjät ovat haastatteluissa korostaneet, ettei heidän peleissään ole mitään poliittista. Asian hokeminen ei kuitenkaan tee siitä yhtään todenmukaisempaa.

Viime vuonna Far Cry 5:n (2018) ilmestymisen tienoilla Ubisoft Montrealin tuottaja korosti haastattelussani, että peli ei ole poliittinen tai pyri ottamaan kantaa todellisiin yhteiskunnallisiin tapahtumiin. Tämä oli siis peli, jossa militantti äärijärjestö (tässä tapauksessa uskonnollinen yhteisö) aseistautuu Montanan syrjäseuduilla ja ryhtyy avoimeen sotaan USA:n lainvalvontaa vastaan.

Sittemmin ainakin tänään ilmestyvän Tom Clancy’s The Division 2:n kehittäjät ovat hekin todenneet, ettei heidänkään pelinsä ole poliittinen. Promokuvissa kyllä nähdään Yhdysvaltain tunnetuimmat hallintorakennukset ilmiliekeissä, ja peli vieläpä ilmestyy nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmastossa – mutta ehei, tässä ei ole mitään poliittista.

Tällaisia haastatteluita tehdessä ja lukiessa ei aina oikein tiedä, mitä ajatella. Mutta suoraan sanoen huomaan usein pohtivani, ovatko pelikehittäjät tyhmiä vai valehdellaanko tässä tarkoituksella.

Väite, että mainituissa peleissä ei olisi mitään poliittista on samaa linjaa niiden puolusteluiden kanssa, ettei Israelin Euroviisuihin osallistumisessa tai jalkapallon MM-kisoissa olisi mitään poliittista. Totta kai niissä on!

Katsotaanpa hieman tarkemmin vaikka The Division 2:ta. Yhteiskunnan romahduksen jälkeiseen tilanteeseen sijoittuvassa pelissä edesmenneen hallinnon kouluttama väkivaltakoneisto käy veristä kamppailua palauttaakseen vanhan järjestyksen Washington DC:n raunioihin.

Julkaisutrailerissa (alla) julistetaan mahtipontisesti: ”Hallintomme on sortumassa. Johtajamme ovat kuolleita tai kadonneet. Pimeät voimat yrittävät ottaa valtiomme hallintaan. – – Me olemme kansa, ja nousemme yhdistämään DC:n.”

Jep, kuulostaa tosiaan peliltä, jossa ei ole mitään poliittista…

Ei mitään yhteiskunnassa ja maailmassa tapahtuvaa voi eristää täysin poliittisista teemoista, keskusteluista ja arvoista. Pelit, Euroviisut ja urheilukilpailut kuvastavat ja vahvistavat aina joitakin arvoja, ja niiden toteutuksessa tehdään poliittisia valintoja.

Kun Suomi osallistuu Euroviisuihin Israelissa, joka tunnetaan muun muassa ihmisoikeusrikkomuksista, on se poliittinen ja eettinen valinta. Sama pätee siihen, millaisen kuvan peli antaa maailmasta – ja jopa siihen, että me sitten maksamme siitä pelistä rahaa ja pelaamme sitä.

Ja valintojen tekemisen vältteleminen se vasta poliittista onkin: josko vaikka The Division 2:n yhteiskunnan romahduksen jälkeisessä maailmassa ei näy lainkaan vasemmiston ja oikeiston kahtiajakoa, olisi se melkoinen puute. Ja vieläpä äärimmäisen epäuskottavaa. Valintojen tekemättä jättäminen on samankaltaista kuin äänestämättä jättäminen: sekin on poliittinen teko ja pelaa muuten aina jonkun pussiin.

Ja tietysti se, että johonkin arvomaailmaan ei suoraan liitetä tietyn poliittisen puolueen tai aatteen nimeä, ei vielä tee siitä ei-poliittista. Esimerkiksi äärioikeisto tai kapitalismi edustavat ihan samoja asioita, vaikka itse termien käyttöä välteltäisiinkin.

Pelikehittäjien strategia on lisäksi nurinkurinen. Sen hokeminen, ettei pelissä ole muka mitään poliittista, sai nimittäin ainakin itseni katsomaan vielä tarkemmin sitä, kuinka poliittisia pelit itseasiassa ovat.

Ehkäpä uskallan nostaa pelijuttuun esimerkin teatterin maailmasta. Muutama vuosi sitten Kansallisteatterin esittämästä Onnellisuuden tasavalta -näytelmästä (2016) painui mieleen kohtaus, jossa näytelmän hahmot puhuivat vapauksista ja toistivat perään robottimaisesti ”siinä ei ole mitään poliittista”. Huvittava kohtaus alleviivasi juuri sitä, että kieltämällä valintojemme poliittisuuden, kiinnitämme oikeasti vielä enemmän huomiota siihen, kuinka poliittista kaikki onkaan.

Kaikki pelikehittäjät eivät toki ole samoilla linjoilla mainittujen Ubisoftin studioiden kanssa. Esimerkiksi Naughty Dog -studion luova johtaja ja The Last of Us -pelien ohjaaja Neil Druckmann on suoraan sanonut, ettei peli voi olla olematta poliittinen. Druckmann kommentoi asiaa pari vuotta sitten, kun muuan Twitter-käyttäjä pyysi häntä pitämään ”henkilökohtaisen politiikkansa poissa peleistä”.

”Ei onnistu”, Druckmann vastasi. ”Kirjoittajat työskentelevät omien maailmankatsomustensa pohjalta. Esimerkiksi The Last of Usin loppuratkaisu on erittäin paljon ’henkilökohtaisen politiikkani’ innoittama.”

Tosiasiassa pelien poliittisuuden kieltämisessä on tietenkin kyse markkinoinnista.

Olisi riskialtista sanoa, että peli ottaa poliittisesti kantaa, sillä asian myöntämällä saattaa vieraannuttaa osan pelaajista. Suuria AAA-pelejä kehittävien studioiden ensisijainen tehtävä on tuottaa rahaa sijoittajille, eikä silloin ole varaa rajata kohdeyleisöään. Täytyy siis kosiskella kaikkia pelaajia ja varoa ottamasta avoimesti kantaa mihinkään.

Ja siinähän ei ole mitään poliittista…

Keskustelu

Täsmälleen samaa mieltä. Pelit saisivat reilusti lihaa luiden ympärille, jos vain julkaisijat uskaltaisivat lopettaa naurettavan hyssyttelykulttuurin. Pelaajia selvästi kosiskellaan poliittissävytteisillä trailereilla, mutta sitten lopputuotteessa ei rohjetakaan loukata ketään. Jos kumartaa joka suuntaan, näyttää samalla ahteria kaikille.

Ei poliittisen pelin silti tarvitse automaattisesti leimautua pelkästään yhteen näkökulmaan – esimerkiksi Bioshock: Infinite väläytti hienosti sekä äärikonservatiivisen kapitalismin että "vapausliikkeen" pimeimpiä puolia. Mutta mitä ikinä pelillä haluaakaan sanoa, se pitäisi tuoda nykytyyliä rohkeammin esiin.

Pelialalla työskentelevänä väitän kyllä, että suurin osa peleistä ei pyri olemaan poliittisia. Ne vain ovat, sillä niiden kohderyhmä on tietyistä kulttuureista lähtöisin. Yleensä länsimaista. Kyse ei ole hyssyttelystä vaan lähinnä sattumasta sekä tietoisesta päätöksestä luoda immersiota. Politiikalle siinä ei juuri ole sijaa. Pyrkimys ei ole leikata köyhiltä tai perustaa hallintarekistereitä – saati levittää sanomaa, että maahanmuuttajat ovat tai eivät ole tervetulleita.

Kyse ei missään nimessä ole siitä, että pelin designiä suunnitellessa tehtäisiin tietoisia POLIITTISIA valintoja näyttää vaikka tunnettuja hallintorakennuksia liekeissä sen takia, että sillä pyritään ajamaan jonkinlaista poliittista agendaa. Ehei!

Sen sijaan palavilla, pelaajille tutuilla, hallintorakennuksilla saadaan luotua perustelut sille miksi pelin (yleensä äärimmäisen yksinkertaisessa) juonessa/tarinassa on edes pihaus järkeä. Pelaaja pystyy samaistumaan juoneen tai tarinaan paremmin, kun mielikuva maailma on helpompi myydä.

Otetaan esimerkiksi kirjoituksessa mainittu Division 2.

Traileri esittelee militanttihenkeen sitä, miten peliHAHMOLLE tuttu ja turvallinen, johon myös pelaaja voi samaistua, on tuhottu. Trailerin sanoma ei ole suunnattu pelaajalle sellaisenaan vaan sillä luodaan immersiota pelimaailmasta. On kivempi pelata hahmolla, jota liikkuessa ymmärtää motiivit toiminnalleen alusta saakka.

Tuttuun on helpompi viitata kuin tuntemattomaan.

Tämän vuoden ensimmäinen artikkeli jonka luin ajatuksella :) Mutta jos miettii tieteiskirjallisuuden syntyjä, josta mm pelit ammentavat sielunsa, niin science-fiction on juurikin poliittista debattia. Keskustelua siitä mikä on kirjoittajan mielestä tuotava esiin, ja jonka ilmitulo on poliittisesti kiellettyä, joten sijoittamalla yhteiskunnan olemassa olevat epäkohdat fiktioon voidaan välttää fyysinen vankeus, moraalinen leimaaminen (poliittisen eliitin) ja säilyttää asema, jolla voi arvostella vallitsevaa arvo-maailmaa, olkonn sitten punainen, sininen tai musta, mutta ääni täytyy saada esiin. Siksi varmaan "Ei ole polliitinen"- lausunto hiertää sanojan nilkoissa märkänä saappaana. Miettikää esimerkiksi Metro-sarjaa (Gluhovski) jossa otetaan kantaa "maan alla" tapahtuviin poliittisiin ryhmiittymiin, ja uudella "Exodus" tarinalla luodaan sekä toivoa, että kerrotaan miksi tarinankertojaa ei saa hiljentää.

Kirjallisuudesta löytyy paljon esimerkkejä alkaen raamatusta päätyen kierrosten jälkeen nyky sci-fin kärkeen jota edustaa muunmuassa pelit. Mutta lukekaa myös kirjoja pelaamisen rinnalla ja laajentakaa mieltä, kuten Arthur C Clarke kehoitti :)

Muropaketin uusimmat