Flow 2014: Nyt Skrillataan!

​

Mielipiteitä jakava Skrillex järjesti Flow´n avauspäivän parhaat bileet.

Vartti ennen Skrillexin keikan alkua jättimäisessä sinisessä teltassa ei ole juuri ketään. Ei siis kuin eturiviin, ensimmäistä kertaa allekirjoittaneen kohdalla sitten 1990-luvun lopun. Viisi minuuttia myöhemmin päätös tuntuu väärältä ja ihmismassa alkaa ahdistaa. Sitten keikka alkaa ja maailmaa on pelkkää vilkkuvaa valoa, nostatuksia, bassoa ja hikeä.

Skrillexin keikka aiheutti etukäteen kitinää Flow-yleisön keskuudessa. ”Luulin ostaneeni lipun Flow´ hun, mutta tämä onkin Weekend Festival”. Olkoot miehen musiikista mitä mieltä tahansa, niin kaveria joka pystyy yksinään laittamaan pystyyn puolentoista tunnin mittaiset bileet ei voi kuin rakastaa. Paikalla olleista dubstepille naureskelijoista moni taisi poistua paikalta fanina.

Vaikka Skrillex onkin dubstepin pioneereja, niin miehen keikka oli jonkin sortin läpiluenta tanssimusiikin historiasta. Breakbiittiä, junglea, dancehallia, Beastie Boys -sampleja ja ties mitä. Kaikki oli ängetty mukaan ja kaikkea oli aivan liikaa. Täysin överiksi vedetty äärimmäinen informaatioähky ilman hetkenkään hengähdystaukoa kuitenkin toimi. 

”Liian mainstreamia, eihän se tee muuta kuin painaa nappia ja toistaa yhtä ideaa.”

Höpöhöpö ja sössötisöö. Skrillex tarjosi Flow´n avauspäivän parhaat bileet.

Pienemmässä mustassa teltassa oli käynnissä jonkinlainen omituinen performassi. Paikalla piti olla Pusha T:n keikka, mutta lavalta kuului vain omituista äänipuuroa, jonka päälle joku yritti räpätä. Miksaaja oli unohtanut, että räp-musiikissa on myös taustoja, nyt kuului vain pelkkää pälpätystä. Pienen ikuisuuden jälkeen homma korjaantui ja saimme kuulla musiikkia. Valitettavasti tässä vaiheessa fiilis oli jo sen verran latistunut, etteivät edes muutamat Clipse-orkesterin klassikkobiisit auttaneet.

Jori Sjöroos on päättänyt jostain syystä haudata Magenta Skycode -bändinsä. Flow´ssa soitettu toiseksi viimeinen keikka muistutti orkesterin hyvistä ja huonoista puolista: bändillä on melkoinen kasa järjettömän hyviä biisejä, joilla olisi voinut oikealla promootiolla valloittaa vaikka maailman. Esiintyjänä Sjöroos on edelleen liian ujo keulakuvaksi. 

Mitähän mies aikoo seuraavaksi tehdä? PMMP on tauolla, oma bändi lopettaa. Olisiko Fu-Touristin comebäkin vuoro?

Jos Skrillex oli pelkkää tuuttausta, niin reippaasti nyanssirikkaampaa konemusiikkia tarjoili englantilainen Jon Hopkins. Suuri yleisö taitaa tuntea miehen lähinnä Coldplayn tuottajana ja yhteistyöstään skotlantilaisen folkmuusikko King Creosoten kanssa. Vuodesta 2001 soololevyjä julkaissut Hopkins keskittyi soittamaan biisejä vain Insides-, ja Immunity -levyiltään. Sehän kelpasi, sillä ne ovat fiksua electronicaa tekevän taiteilijan parhaat tuotokset. Screeneiltä näytettyjen kuvien väliin olisi kaivannut livekuvaa lavalta, sillä Hopkinsin sormet liikkuivat melkoiseen tahtiin eri hilavitkuttimien välillä. 

Mirel Wagner on upea muusikko ja tuleva When the Cellar Children See the Light of Day -levynsä lähellä mestariteosta. Herkkiä akustisia kauhutarinoita kertova Wagner oli tällä kertaa valitettavasti aivan väärällä lavalla. Pyöreä Balloon 360° -lava on ehkä Flow´n hienoin paikka esiintyä, mutta taustalla jytissyt Ceephax Acid Crewn bassopauke yritti parhaansa mukaan jyrätä Wagnerin laulut alleen.

Pääesiintyjä Yasiin Bayn, eli Mos Deffin keikalla kuultiin ihan pätevää, jatsahtavaa hip hopia. Mies olisi kaivannut lavalle tuekseen ison orkesterin. Karismaahan herralla riittää vaikka kuinka, mutta ei sentään täyttämään jättilavaa kahdestaan dj:n kanssa. Hyväntuulisen herran räbäytys ei tällä kertaa imaissut mukaansa, vaan tuntui toimivan lähinnä taustamusiikkina ihmisten alkoholijuomien siemailulle.

Flow´n perjantai tarjosi paljon hyvää ja tunnelma oli taas kohdillaan. Silti illasta jäi vähän sellainen fiilis, että festarit käynnistyvät kunnolla vasta tänään launtaina.

Teksti: Aki Lehti
Kuvat: Tomi Kukkonen, Niklas Sandström, Samuli Pentti, Tomi Palsa, Jussi Hellsten, Matt Biddulph