Arvostelu: Guillermo del Toron tuottama Mama on tahattoman koomista tusinakauhua

Ensi-ilta: 22.3.2013
Alkuperäisnimi: Mama
Ohjaaja: Andy Muschietti
Käsikirjoittajat: Neil Cross, Barbara Muschietti & Andy Muschietti
Pääosissa: Jessica Chastain, Nicolaj Coster-Waldau, Megan Charpentier & Isabelle Nelisse
Pituus: 100 minuuttia
Ikäraja: K16
Arvostelija: Aki Lehti

Onko Guillermo del Toro hyväsydäminen mies, joka haluaa vain auttaa uransa alkupuolella olevia elokuvantekijöitä toimimalla suunnilleen joka toisen kauhuelokuvan tuottajana?

Miehen motiivit voivat olla vilpittömät, mutta katsojien mielissä miehen nimi alkaa vähitellen yhdistyä automaattisesti tusinakauhuun. Sen verran tiiviillä tahdilla näitä ”Guillermo del Toro esittää” -säikyttelyjä on viime vuosina puskettu pihalle. Esimerkkinä mainittakoon Älä pelkää pimeää, joka sekään ei laadulla vakuuttanut.

Mama vaikuttaa aluksi lupaavalta. Perheenisällä naksahtaa päässä ja hän onnistuu hylkäämään pikkutyttönsä metsään. Lilyn ja Victorian eno Lucas ei kuitenkaan luovuta lasten suhteen, ja viiden vuoden jälkeen muksut löytyvätkin ränsistyneestä mökistä keskeltä risukkoa. Lucas ja vastentahtoinen tyttöystävänsä Annabel ottavat susilapset huostaansa, mutta heidän mukanaan muuttaa myös kutsumaton vieras. Jokin yliluonnollinen on huolehtinut lapsista luonnossa, eikä halua päästää heistä irti.

Mama toimii juuri niin kauan kun se malttaa keskittyä vain oikeasti perhanan pelottaviin pikkupentuihin. Nelinkontin varjoissa kirmaavat kakarat ovat häiritsevän näköisiä, ja nuorempaa Lilya esittävän Isabelle Nelissen lapsenvahdiksi ei varmasti moni suostuisi. Vain muutaman sanan osaava lapsi on enemmän eläin kuin ihminen, ja ainoa jonka kanssa hän tulee toimeen, on seinissä ja komeroissa kuiskutteleva metsänemo. Leffan alkupuoli pelaa psykologisen kauhun välinein. Böö-säikyttelykohtauksia on muutama liikaa, mutta ne voi antaa anteeksi. Ohjaaja Andy Muschietti leikkii debyyttielokuvassaan hienosti valoilla ja varjoilla, siirtäen ränsistyneen metsämökin pimeyden ja pelottavuuden onnistuneesti omakotitaloon nukkumalähiössä.

Siinä vaiheessa kun alkaa selvitä, että mikä ja kuka siellä nurkissa oikein kuiskuttelee ja säikyttelee pariskuntaa, hukkaa leffa suuntansa täysin ja muuttuu keskinkertaiseksi satuelokuvaksi. Yliluonnollisen olion taustarina on korneista kornein, eikä asiaa auta öttiäisen toteutus. Kökkö tietokoneanimaatio lähinnä naurattaa, ja viimeiset puoli tuntia ovat tahattoman koomisia.

Kovassa nosteessa olevan Jessica Chastainin suoritus vastentahtoisena varaäiti Annabelina on ihan passeli, vaikka vahvalla silmämeikillä ja risaisilla farkuilla varustettu rokkarihahmo onkin kävelevä kliseekimppu. Game of Thronesista tutun Nicolaj Coster-Waldaun Lucasille ei ole keksitty oikein mitään järkevää tekemistä ja hän viettääkin suuren osan leffasta tajuttomana sairaalan sängyssä.

Lapsinäyttelijät Megan Charpentier ja Isabelle Nelisse varastavat shown. Mama toimisi paljon paremmin, jos se keskittyisi vain puolieläimellisiin pikkupirulaisiin, ja jättäisi yliluonnolliset elementit vain taustatarinaksi.