Arvostelu: Man of Steelin Teräs-Jeesus on karmea pettymys

23.06.2013 15:31 | Tatu Junni

Man of SteelEnsi-ilta: 26.6.2013
Alkuperäisnimi: Man of Steel
Ohjaaja: Zack Snyder
Käsikirjoittaja: David S. Goyer
Pääosissa: Henry Cavill, Amy Adams, Michael Shannon, Kevin Costner & Russell Crowe
Pituus: 143 minuuttia
Ikäraja: K12
Arvostelija: Tatu Junni

Tähdet

Älä anna Christopher Nolanin nimen ja taidokkaan markkinointikampanjan hämätä itseäsi! Uusi Teräsmies-elokuva Man of Steel on moskaa, joka ei aikaasi tai rahojasi ansaitse.

Spoileri

Teräsmies, supersankareista ensimmäinen, palaa keskiviikkona valkokankaalle seitsemän vuoden tauon jälkeen. Nykytrendin mukaisesti homma käynnistetään alusta uudella otteella, uusilla tekijöillä – ja saman vanhan tarinan kierrätyksellä. Richard Donnerin vuoden 1978 Teräsmies-elokuvan kristallit ja verkkaisuus ovat vaihtuneet räjähdyksiin ja pikakelaustarinaan, jotka eivät katsojaa kosketa. Poissa ovat tuoreiden Batman-elokuvien jylhä tyylikkyys ja Marvel Studiosin värikkäiden supersatujen kepeä huumori, mutta myös omaperäisyys. Man of Steel ei tarjoa mitään sellaista, mitä aikaisemmissa Teräsmies-elokuvissa, Hancockissa, Chroniclessa tai The Matrix Revolutionsissa ei olisi jo nähty. Jopa James Cameronin Avatarista on löydetty kierrätettävää.

Zack Snyderin ohjaamassa ja Christopher Nolanin tuottamassa Man of Steelissä Teräsmies on puhtoisen partiopojan sijaan epävarma ja totinen jenkkikristus. Jeesus-vertaukset ovat toki aina leijuneet Joe Shusterin ja Jerry Siegelin luomuksen yllä, mutta tällä kertaa niitä alleviivataan kiusallisuuteen saakka.

Warner Bros. Pictures on kaupitellut elokuvaa Pohjois-Amerikan seurakunnille jopa valmiin saarnan kanssa. Etukäteen uutinen kuulosti päättömältä, mutta Man of Steelin näkemisen jälkeen ei asiaa enää ihmettele. Läpi tarinan toistetaan mantraa, jonka mukaan Teräsmies on lähetetty maapallolle pelastamaan ihmiskunta. Eikä aiheeseen suinkaan viitata hienovaraisesti, vaan viesti sullotaan katsojan kurkusta alas nyrkillä 33-vuotiaan (tietenkin) Teräsmiehen patsastellessa avaruudessa kuin ristiinnaulittu.

Man of Steel

Man of Steel poikii varmasti vuosien saatossa monta mielenkiintoista uskontotieteiden pro gradua, mutta jo nyt voi sanoa, että Zack Snyderin ja käsikirjoittaja David S. Goyerin kuva kristuksesta on vähintäänkin mielenkiintoinen. Siinä missä Jeesus saarnasi rakkauden sanoman puolesta, Snyderin Teräs-Jeesus kieltäytyy kääntämästä poskeaan. Pasifismista ei ole tietoakaan siinä kohtaa, kun sankari tappaa elokuvan loppupuolella vastustajansa (pakon edessä, kyllä, mutta tappaa silti). Jopa Teräsmiehen Maahan tuonut pelastuskapseli valjastetaan tuhon viljelyyn. Vapahtajan pitäisi tuoda ihmiskunnalle iloa ja valoa, mutta Snyderin Teräsmies jakaa pelkkää tulta ja tuhoa. Smallvillea ja Metropolista tuhotaan miljardien edestä, mutta sivullisten pelastamiseen ei ehditä keskittyä, sillä turpaan mättäminen on tärkeämpää. Tällaisella kristuksella ei kukaan tee paskaakaan.

Elokuvan lopussa Kansasissa kasvanut Teräsmies julistaa Yhdysvaltain armeijan huolestuneelle edustajalle isänmaallisuuttaan. Se sopii kuvaan.

Man of Steelissä ei haittaa uskonnolliset ainekset tai reipas irtiotto lähdemateriaalista, vaan se ristiriita, jossa elokuvan tarina ja viesti ovat keskenään. Rakkauden ja jalojen arvojen tärkeyttä alleviivataan kaksi tuntia, mutta loppuratkaisuksi tarjotaan vastustajan teloittamista. Näin ei saavuteta mitään muuta kuin tunne, että perinteisesti puhtoista sankaria potkitaan väkipakolla synkempään suuntaan Yön ritarin menestyksen myötä. Hintana ovat logiikka ja järki. Ironista kyllä, kaikista Man of Steelin tekijöistä juuri Chistopher Nolan vastusti ajatusta murhaavasta Teräsmiehestä. Lopulta hänkin kuitenkin taipui Goyerin idean edessä.

”You will give the people an ideal to strive towards. They will race behind you, they will stumble, they will fall. But in time, they will join you in the sun. In time, you will help them accomplish wonders”, julistaa Teräsmiehen isä Jor-El. Se on hieno repliikki, mutta ei tavoita Man of Steelin sankaria missään kohdassa ja jää näin pelkäksi sanahelinäksi.

Man of Steel

Puheet siitä, miten Teräsmies on kaikkivoipaisuudessaan tylsä hahmo, eivät pidä paikkaansa. Grant Morrison ja Mark Millar ovat kaivaneet 75-vuotiaasta sarjakuvasankarista vielä 2000-luvullakin esiin uusia puolia, mutta Hollywoodin yliarvostetuin kynäniekka David S. Goyer ei ole löytänyt tietä samoille apajille. Miestä jaksetaan hehkuttaa Yön ritari -trilogian myötä, mutta viimeistään Man of Steel tekee selväksi, että Goyer on pelkkä onnekas tahvo.

Man of Steelin käsikirjoitus ravaa kohtauksesta toiseen kuin hermoromahduksen saanut hyeena. Tahditus on tyystin hukassa, eivätkä dramaattisetkaan kohtaukset tunnu miltään, koska niitä ei pedata kunnolla. Lois Lane ja Teräsmies esimerkiksi rakastuvat parissa minuutissa, ja Clark Kentin astuminen Teräsmiehen rooliin tapahtuu samassa ajassa. Man of Steelin alkupuoleen on ahdettu materiaalia kolmen elokuvan edestä, kun taas viimeisen tunnin taistelutulvaan kyllästyy jo vartissa. Näistä osasista ei synny koherenttia kokonaisuutta millään.

Muista törppöilyistä hengissä selvinneet aivosolut mestataan karmealla dialogilla, ontuvilla vitseillä (”I just think he’s kinda hot”) ja elokuvan 50-luvulta poimitulla naiskuvalla. Laskekaahan huviksenne, moniko hempukka on Man of Steelissä mukana vain uhrin roolissa. Jopa Amy Adamsin uuttera toimittajatähti Lois Lane jää yrityksestä huolimatta superolentojen jalkoihin ja joutuu olemaan pelkkä neito pulassa.

Suoraviivaisen tarinan ainoa oivallus on leikata Teräsmiehen nuoruuden tapahtumat mukaan takaumina, mutta eipä tästä liiemmin iloa irtoa. Jo sivutuilla hattaralauseilla, Terrence Malickilta kähvelletyllä kameralla ja Hans Zimmerin soundtrackilla elokuvaan on pyritty saamaan syvyyttä, taidetta niinku. Pianon pimputtaminen ja keinun heiluttaminen eivät kuitenkaan pelasta Man of Steeliä sen omalta typeryydeltä. Kauniista kuvista saa toki leikattua korean trailerin, mutta pitäisihän Zack Snyderin jo 300:n ja etenkin kamalan Sucker Punchin jälkeen tajuta olla lupaamatta katsojille mitään sellaista, mitä hän ei voi tarjota.

Man of Steel

Man of Steel on täynnä erinomaisia sivuosanäyttelijöitä Kevin Costnerista Laurence Fishburneen ja Russell Crowesta Christopher Meloniin. Näyttelijöistä ei kuitenkaan saada mitään irti, sillä valtaosa elokuvasta on Transformers-tason pikselien paiskomista, joka ei jätä hahmojen luonteenpiirteille tilaa. Eniten kiitosta niittävät nihkeässä tilanteessa Teräsmiehen biologista isää esittävä Crowe sekä elokuvan nimiosaa esittävä puuleuka Henry Cavill.

HBO:n Boardwalk Empirestä tuttu Michael Shannon puolestaan esittää antagonisti Kenraalia Zodia koko elokuvan ajan kasvoillaan sellaisen miehen ilme, jonka kalu on juuri leikattu irti. Samaan aikaan kiusana ovat helle, ripuli ja sukukokous.

Eli ei, Man of Steel ei tee Teräsmies-elokuville samaa kuin Batman Begins vuonna 2005 Batmanille. Elokuva on silkkaa kuumaa ilmaa ja poseerausta pikseliräjähdysten keskellä, ei muuta. Goyer, Snyder ja Nolan ovat tehneet leffaa niin tosissaan, että lopputulos on iloton ja hajuton. Aivottomissa ja näyttävissä supersankarielokuvissa ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta siinä, että Warner Bros. Pictures onnistuu tekemään Green Lanternin tasoisen supersankariseikkailun uudelleen, on paljonkin.

PlusMiinusNolla

– Mahtava potentiaali heitetään hukkaan
+ Laatunäyttelijöitä…
– jotka menevät ihan hukkaan
+ Henry Cavill on ihan hyvä Teris
– David S. Goyer
0 Näyttävää toimintaa riittää (mutta liika on aina liikaa)