Beowulf (* * *)

Beowulfista puhuttaessa ensimmäinen kysymys on tietenkin, että miltä se näyttää. Vastaus on kolmiosainen. Ensinnäkään se ei näytä oikealta vaan animoidulta. Toisekseen se näyttää himskutin komealta. Ja kolmannekseen aina välillä sitä on kuitenkin mahdoton erottaa valokuvasta.

En ole nähnyt Robert Zemeckiksen edellistä motion capture -animaatiota Polar Expressiä, joten en osaa sanoa, kuinka paljon tekniikka on kehittynyt. Eikä sillä oikeastaan ole mitään väliä, sillä fotorealismiin pyrkimisestä huolimatta jälki on selvästi keinotekoista.

Toisaalta sekään ei juuri haittaa paitsi silloin, kun hahmot näyttävät muuntuvan saman otoksen sisällä oikeista ihmisistä muovileluiksi. Se nimittäin vie huomion pois tarinasta, joka ei ole lainkaan hullumpi – on tässä paljon pöhkömpiäkin satuja valkokankaalla nähty. (Köh köh Narnia köh.)

Elokuvan pohjana on reilut tuhat vuotta vanha eeppinen runo, joka kertoo 500-luvulla eläneen Beowulf-sankarin taistosta hirviöitä vastaan ja päättyy hänen kuolemaansa vanhana miehenä. Käsikirjoittajat Neil Gaiman ja Roger Avary eivät ole siirtäneet vanhaa tarua elokuvalliseen muotoon aivan 1:1, vaan he ovat tulkinneet legendan aukkoja varsin mielenkiintoisella tavalla.

On helppoa juuttua ruotimaan Beowulfin tekniikkaa siltä kannalta, että näyttävätkö posket oikeilta. Se vie huomion pois siitä, että Zemeckis on ottanut virtuaalimaailmasta ilon irti mise en scènen kannalta. Kamera leijuu mahdottomissa paikoissa ja otokset soljuvat tauotta sisätiloissa otetusta lähikuvasta ensin katonrajaan ja sieltä linnun lailla kilometrien päähän ulkomaailmaan.

Parhaimmillaan Zemeckis on loistava elokuvantekijä. Beowulfin päättävä hurja toimintakohtaus on piristävä poikkeus tämän kesän sekavasti kuvattujen ja leikattujen sössöactioneiden jälkeen. Se vauhdikas ja jännittävä takaa-ajo eikä vähiten siksi, että tapahtumista saa selvää.

Koska kyse on muinaisesta legendasta, on mukana melkoisesti väkivaltaa ja tissien tuijottelua. Edellistä on kyllä paljon enemmän: ihmisiä revitään kahtia, mutta verta ei silti juurikaan nähdä. Seksistä taas puhutaan paljon, mutta mitään ei näytetä. Tästä yhdistelmästä seuraa erikoisia tilanteita, kun Beowulf taistelee alastomana Grendel-hirviötä vastaan. Sankarin pippeli jää aina piiloon parhaaseen Austin Powers -tapaan, mutta monsterin käden irroittaminen voidaan näyttää kaikessa rauhassa. Samalla tavalla Angelina Jolien esittämä Grendelin äiti nähdään alasti muttei kuitenkaan alasti.

Näyttelijäsuorituksista mieleen jää lähinnä Crispin Gloverin elävöittämä Grendel. Hirviö on samalla kaamea ja sympaattinen, mikä lienee ollut elokuvantekijöiden tarkoituksenakin. Sivuosien esittäjät ovat itsensä näköisiä, mutta Beowulfina huhkivan Ray Winstonen 3d-mallia on viilattu melkoisesti timmimpään suuntaan. Tavallaan on outoa, että kun animaatio antaisi mahdollisuuden pistää Anthony Hopkinsin näyttelemään jonkun muun nahkoissa, niin sitten kuitenkin on päädytty rakentamaan näköispatsas.

Erikseen pitää vielä harmitella sitä, että elokuvaa ei saatu Suomeen 3d-versiona. Mukana on nimittäin useita erikoislähikuvia, joiden tarkoituksena on selvästi säikytellä katsojia. Efekti vain latistuu tavallisessa teatterissa tahattoman koomiseksi.

Beowulf
(Yhdysvallat 2007)
K13

Ohjaus Robert Zemeckis
Käsikirjoitus Neil Gaiman ja Roger Avary
Pääosissa Ray Winstone, Anthony Hopkins, John Malkovich, Robin Wright Penn, Brendan Gleeson, Crispin Glover, Alison Lohman, Angelina Jolie

Kesto 116 minuuttia.