Die Hard 4.0

”Olet analoginen kello digitaalisessa maailmassa”, tokaisee Yhdysvaltoja pankkivankinaan pitävä Gabriel (Timothy Oliphant). Hän tarkoittaa, että pyssyihin ja nyrkkeihinsä luottava John McClane (Bruce Willis) olisi alakynnessä.

Hänen aiempiin seikkailuihinsa tutustuneet ymmärtävät kuitenkin, että se on sarkastisen newjerseyläispoliisin vahvuus: pyssyihin ja nyrkkeihinsä turvautuva McClane kun ei ymmärrä antaa periksi, vaikka tilanne olisi kuinka toivoton. Ikää on kertynyt ja tukka lähtenyt, mutta vanha kettu lähtee vielä kerran mukaan pyöritykseen.

Bruce Willisistä supertähden tehnyt toimintaelokuvasarja on saapunut neljänteen osaansa, jonka myötähäpeää nostattava nimi on Die Hard 4.0. Se naittaa yhteen uskottavan (köh) toiminnan ja nykyaikaiset haasteet (köh köh).

Suomeksi sanottuna rosmot ovat vetäneet tietokoneet solmuun, joten McClanen täytyy käydä leipomassa pahiksia lättyyn paikan päällä. Soppaan sotketaan vielä ex-krakkeri Matt Foster (Justin Long, joka kanavoi Keanu Reevesin henkeä) ja isästään vieraantunut Lucy McClane (Mary Elizabeth Winstead), joka tarpeen tullen muistaa kuitenkin sukujuurensa. Kevin Smith heittää pikkuroolin äitinsä kellarissa asuvana Velhona, eikä ole oikeastaan ollenkaan hullumpi mauste.

Aiemmin lähinnä Underworld-vampyyrihöselöinnin ohjaajana kunnostautunut Len Wiseman on koonnut ihan onnistuneen paketin, jossa yhdistyvät Die Hard -franchisen perinteiset piirteet (ylimielinen ylirosmo, sujuvat sutkaukset ja verinen väkivalta) sekä tietenkin yksi yipee-ki-yay.

Elokuvassa nähtävät tietokonetemput ovat naurettavia, mutta niinpä ovat fyysiset tapahtumatkin. Parkourin hengessä pompitaan katolta toiselle ja maisemaa pannaan matalaksi urakkapalkalla. Parhaassa – tai älyttömimmässä – kohtauksessa McClane skabaa täysperävaunurekalla prototyyppihävittäjää vastaan.

Die Hardin olemus on saatu siirrettyä tulokkaaseen varsin onnistuneesti. Ikinä ei ole niin kiirus, ettei McClane ehtisi murjaista nasevaa vitsiä. Samoin on säilynyt idea siitä, että elokuvan lopuksi aiemmin aseita pelännyt nynny pistää ihmisen hengiltä.

Marco Beltramin soundtrack jyrää perkussioiden voimalla eteenpäin, muttei jää mieleen. Elokuvan leikkaus on moderniksi toimintaelokuvaksi välillä jopa suhteellisen rauhallinen, mutta kuvakerronnassa ei ole mitään merkille pantavaa.