12 kysymystä tv-sarjoista nyt – osa 5: She-Hulk ja Wakanda Forever osoittavat, mikä Marvelin tv-sarjoissa menee jatkuvasti pieleen
She-Hulk: Attorney at Law © Marvel Studios
12 kysymystä tv-sarjoista nyt on Muropaketin kaksitoistaosainen juttusarja, jossa toimittaja Tuukka Hämäläinen käy läpi television ääressä syntyneitä ajatuksia. Viides osa kysyy, miksi Marvel-sarjat tuottavat jatkuvasti pienen pettymyksen.
Sanon nyt sen suoraan: She-Hulk: Attorney at Law (2022) on omaan makuuni paras tähänastisista Disney+ -palvelun Marvel-sarjoista. Tiedän että tämä ei ole yleinen mielipide, mutta en suinkaan yritä sanoa, että She-Hulk olisi mikään täydellinen viiden tähden sarja. Se vain oli parempi kuin aiemmat.
Mikki-Hiiren viihdetehdas muutama vuosi sitten tehdä uusia MCU-sarjoja Disney+:aan aiempien Netflix-sarjojen tilalle sekä niiden seuraajaksi. Aiemmat hitit kuten Daredevil (2015–2018) ja The Punisher (2017–2019) saivat väistyä, ainakin toistaiseksi, sillä Disney ja Marvel Studios alkoivat tehdä yhä vahvemmin MCU:n elokuvamaailman linkittyviä sarjoja.
Mutta jopa MCU:n elokuvien tyytyväisenä katsojana on pakko myöntää, että sarjat ovat olleet toistuvasti pettymyksiä: WandaVisionin (2021) alkupuoli oli erinomainen ja kekseliäs, mutta loppua kohden juttu lässähti tutuksi Marvel-mäiskeeksi. The Falcon and the Winter Soldier (2021) ei saanut kunnollista tarinaa aikaan, Hawkeye (2021) tuntui ylipitkältä fillerielokuvalta, ja Moon Knight (2022) oli tavattoman tylsä ja ennalta-arvattava.
Lokin (2021–) ensimmäinen kausi oli kiehtovampi tapaus, mutta pettymyksen tuotti se, että tarinaa aiotaan jatkaa. Juttu nimittäin tuntui hyvinkin selvältä yhden kauden kertomukselta, ja tulevan kauden täytyy avartaa tarinamaailmaa huomattavasti, jotta sarja pysyy kiinnostavana. Enemmän nuortensarjaa muistuttava Ms. Marvel (2022) oli myös positiivinen yllätys, mutta sarja haki jatkuvasti identiteettiään, ja se tuntui ikävästi parin eri idean yhdistelmältä.
Jos pitäisi diagnosoida, mikä Marvel-sarjoissa menee vikaan, sanoisin että ne kaikki tuntuvat enemmän tai vähemmän elokuvilta, jotka on venytetty sarjan mittaan. Sarjat siis tarjoavat vain enemmän sisältöä menemättä yhtään syvemmälle.
Hyvä osoitus tästä ovat sarjojen juonet ja pahikset. Koska sarjoilla on enemmän aikaa kertoa tarinansa, niihin luulisi mahtuvan monimutkaisempia juonikuvioita ja kiehtovampia pahiksia. Näin ei kuitenkaan ole Marvel-sarjoissa käynyt, vaan pahikset ja heidän suunnitelmansa ovat yhtä typeriä ja simppeleitä kuin valkokankaalla.
Esimerkiksi Moon Knight haaskasi Ethan Hawken pääpahis Harrowin roolissa, joka jäi täysin yksiulotteisiksi. Samoin kävi Ms Marvelin pahisten kanssa, ja The Falcon and the Winter Soldier tuhlasi koko Flag Smashers -idean, jossa oli valtavasti potentiaalia. Se mikä sarjoissa toimii on sama, mikä MCU-leffoissa on aina toiminut: päähenkilöt ovat pidettäviä ja hauskoja. Sarjat kuitenkin toistavat urakalla elokuvien virheitä – tai virheitä, joista elokuvien puolella on jo otettu opikseen.
Juuri ensi-iltaan tullut Black Panther: Wakanda Forever tarjosi kiehtovan vastaesimerkin, sillä siinä pääpahis Namor on itseasiassa hyvin kirjoitettu. Leffateatterissa en voinut olla miettimättä, miten 2,5-tuntisessa elokuvassa, jossa on muutenkin paljon hahmoja ja tarinaa, onnistutaan tekemään ymmärrettävämpi ja moniulotteisempi pahis, kuin sarjoissa, joilla on vähintään kaksinkertainen ohjelma-aika käytettävissä.
Lyhyesti sanottuna Marvel saisi lakata käyttämästä leffojensa kaavaa sellaisenaan sarjoihin. Netflix-vaiheen MCU-sarjat eivät olleet täydellisiä (Iron Fist ja The Defenders olivat pikemminkin täyttä roskaa), mutta niissä osattiin parhaimmillaan käyttää sarjamuotoa paremmin hyväksi. Daredevilissa ja The Punisherissa oli hitaampi tahti, oikeaa hahmonkehittelyä ja toimintaakin annosteltiin säästeliäämmin. Tämä teki sarjoista maanläheisiä ja tarinallisesti syvempiä.
Äskettäin päättynyt She-Hulk antoi kuitenkin toivoa uudesta suunnasta. Mielipiteitä jakanut sarja nimittäin otti hurjasti vapauksia tyylissään, ja kuten loppuun asti katsoneet tietävät, sarja osasi myös kritisoida Marvel Studiosia sekä Marvelin paatuneimpia fanipoikia. Lisäksi se oli rakenteeltaan enemmän tv-sarjamainen, ja vaikka kyseessä oli komedia, saatiin muutamiin hahmoihin myös asteen enemmän ulottuvuuksia.
Vaikka kaikki She-Hulkissa ei toiminutkaan, se oli tuulahdus raikasta ilmaa Marvelin massiiviseen leffauniversumiin. Kaikkia muita Marvel-sarjoja katsoessa olin jossakin vaiheessa tylsistynyt, mutta tätä katsoessa viihdyin alusta loppuun. Ainakin se oli jotain uutta, ja osoitus siitä, että myös MCU:n kaltainen jättiläinen voi ottaa vapauksia ja yllättää katsojan.
Sitähän sitä oikeastaan haluaa katsellessaan suuren budjetin tv-viihdettä: että sarjan ajan viihtyisi mukavasti, ei arvaisi jokaista juonenkäännettä ennalta ja voisi ymmärtää hahmoja pintaa syvemmältä, myös pahiksia. Toivottavasti Marvel ei liiaksi kuuntele She-Hulk -kritiikkiä, vaan uskaltaa jatkossakin tehdä muuta kuin tasapaksua perushuttua.
Sarjan aiemmat osat:
12 kysymystä tv-sarjoista nyt – osa 1: Pilaako Netflix tv-sarjat heilumalla kirves kädessä?
