Uusimmat

12 kysymystä tv-sarjoista nyt – osa 4: Minisarjojen arvo kasvaa, kun aikaa on vähän ja tarjontaa liikaa

02.11.2022 20:30 Tuukka Hämäläinen

12 kysymystä tv-sarjoista nyt on Muropaketin kaksitoistaosainen juttusarja, jossa toimittaja Tuukka Hämäläinen käy läpi television ääressä syntyneitä ajatuksia. Sarjan neljäs osa miettii, kuinka ylivertaisiksi minisarjat ovat nousseet suoratoistopalvelujen ajassa.

Scifi-sarja Severance on yksi parhaita tänä vuonna katsomiani sarjoja – itseasiassa sijoittaisin sen toiseksi ylivertaisen Munkkivuoren jälkeen. Applen tuottama ja Adam Scottin tähdittämä mysteerisarja tuotti kuitenkin yhden pettymyksen: se ei loppunut.

Totuus selvisi minulle vasta viimeisessä jaksossa, sillä olin jostain syystä kuvitellut että kyseessä on minisarja. Vaikka Severance ei tuntunut mitenkään ylipitkältä ja tarinaa voi helposti jatkaa, olin pettynyt siitä, että nyt edessä onkin taas pitkä sarja ja vielä sellainen, jonka uusia jaksoja saa odotella kauan. Kun ne lopulta ilmestyvät, en muista enää mitä aiemmissa on tapahtunut. Samasta syystä en ole vielä koskenutkaan The Rings of Poweriin tai House of the Dragoniin.

Viime vuodet olenkin kokenut jatkuvasti suurempaa vetoa minisarjoihin. Lasken tähän kategoriaan laveasti myös ne sarjat, joita kutsutaan englanniksi nimellä limited series (mille ei tietääkseni ole vakiintunutta suomennosta). En siis tarkoita vain muutaman jakson minisarjoja, vaan ylipäätään sarjoja, jotka on tehty yhden kauden mittaisiksi. Mieltymykseen on pari yksinkertaista syytä.

En ole varmasti ainoa, joka ei meinaa löytää aikaa katsoa kaikkia kiinnostavia sarjoja. Kun sisältöä on nykyään alati enemmän, on kynnys uuden sarjan aloittamiseen noussut entuudestaan.

Kun sitten jotakin uutta alkaa, kysyn heti: Onko tämä jatkuva sarja? Tulevatko jaksot samalla kertaa katsottavaksi? Ja jos sarja jatkuu, onko jatkosta jo päätetty?

Aikaa on nimittäin rajallisesti, ja lisäksi epävarmuus sarjojen jatkumisesta on opettanut varovaiseksi. En ole vieläkään toipunut siitä, että Netflix keskeytti julmasti sekä draamakomedian GLOW (2017–2019) että historiansa parhaan trillerin Mindhunterin (2017–2019). Siksikin minisarja on luotettavampi ratkaisu, mutta se ei ole ainoa syy.

Viime vuosina nimittäin minisarjat ovat toistuvasti osoittautuneet erinomaisiksi ja nousseet ainakin omalle suosikkilistalleni. Esimerkiksi Chernobyl (2019), Dopesick (2021), We Own This City (2022) ja Midnight Mass (2021) vetävät vertoja mille tahansa kehutulle mammuttisarjalle. Ja niiden tarinat toimivat osaltaan erinomaisesti juuri siksi, että kyseessä on lyhyempi muoto. Esimerkiksi Midnight Massin (joka on vieläkin Mike Flanaganin paras hengentuote, sanokaa mitä sanotte!) tarinan olisi voinut helposti tyriä venyttämällä sitä yhtään pidemmäksi.

Esitänkin ajatuksen, että nyt voisi alkaa minisarjojen kultakausi. Ehkäpä jopa valtakausi!

Kun sarjojen tulevaisuus on jatkuvasti vaarassa tuotantojen keskeytysten takia (mitä käsittelin sarjan ensimmäisessä osassa), ja toisaalta aikaa katseluun on kaikilla rajallisesti, voisivat minisarjat nousta kukoistukseen. En yhtään ihmettelisi, jos etenkin suoratoistopalvelut alkaisivat panostaa omissa tuotannoissa yhä enemmän minisarjoihin.

Suoratoistoajan oire lienee sekin, että minisarjojen ja pitkien sarjojen rinnalle on jo vakiintunut hybridi näistä kahdesta: sarjat, joiden jokainen kausi on itsenäinen kokonaisuus. Esimerkiksi The Haunting of Hill House (2018) ja The Haunting of Bly Manor (2020) toimivat tällä tapaa itsenäisinä, ja samaa kaavaa edustavat muun muassa komediasarja Miracle Workers (2019–), Coenin veljesten leffaan löyhästi perustuva Fargo (2014–), sekä tietysti True Detective (2014–). Idea ei tietenkään ole uusi, mutta väittäisin että tällaisia sarjoja tehdään nykyään enemmän. Niihin on myös minisarjojen tapaan helpompi tarttua.

Toki on sarjoja, jotka eivät toimisi lyhyemmässä muodossa. Succession (2018–) on ollut silkkaa täydellisyyttä jo kolmen kauden ajan, ja eihän Breaking Badin (2008–2013) tai Better Call Saulin (2015–2022) tarinoita olisi paljon lyhyemmin voinut kertoa. Mutta toisessa ääripäässä ovat Lostin (2004–2010) ja Arrested Developmentin (2003–2019) kaltaiset sarjat, jotka osoittavat tyhjentävästi sen, kuinka pahasti pitkä sarja voi lässähtää.

Siksi tilaisin mieluummin joukon uusia minisarjoja! Eiköhän näitä monen kauden jättisarjoja ole nähty jo ihan tarpeeksi.

Sarjan aiemmat osat:

12 kysymystä tv-sarjoista nyt – osa 1: Pilaako Netflix tv-sarjat heilumalla kirves kädessä?

12 kysymystä tv-sarjoista nyt – osa 2: ”Suoratoiston kulta-aika” tarkoittaakin sitä, ettei suosikkisarjaa löydy mistään

12 kysymystä tv-sarjoista nyt – osa 3: Elokuvia ja sarjoja on koko ajan yhä vaikeampi erottaa toisistaan

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat