Elokuva-arvostelu: Slummien miljonääri

13.03.2009 06:18 Olli Sulopuisto

Slummien miljonääriAlkuperäisnimi: Slumdog Millionaire
Ohjaaja: Danny Boyle
Käsikirjoittaja: Simon Beaufoy
Pääosissa: Dev Patel, Irrfan Khan, Freida Pinto, Anil Kapoor ja Madhur Mittal
Elokuvan pituus: 123 min
Ikäraja: K15
Kotisivu: www.foxsearchlight.com/slumdogmillionaire/

2/5

Slummien miljonääri on kaksi elokuvaa. Ensinnä se on suhteellisen pienellä rahalla tehty Intiaan sijoittuva independent-elokuva. Toisekseen se on likimain kaikki keskeiset Oscar-palkinnot imuroinut ihmelapsi, jonka on menestyksensä takia pakko olla hieno elokuva. Ensimmäisen lauseen paikkansapitävyydestä on paha kinata, mutta jälkimmäisen virkkeen totuusarvo ei ole itsestäänselvyys.

Tarkastellaanpa ensimmäistä väitettä vielä lähemmin. Trainspottingilla maineeseen kohonnut ja sittemmin sieltä varsin vauhdikkaasti pudonnut (unohdetaan hetkiseksi Shallow Grave ja 28 päivää myöhemmin) ohjaaja Danny Boyle on kuvannut Mumbaissa elokuvan, joka on yhtä hektinen kuin kaupunki jossa se tapahtuu.

Haluatko miljonääriksi -kisaan päässyt Jamal Malik (aikuisena Dev Patel) hämmästyttää kaikki vastaamalla oikein jokaiseen kysymykseen. Hän on niin hyvä, että poliisi saapuu paikalle ja heittää orpona kasvaneen pojan putkaan. Sieltä tarina varsinaisesti alkaa: kidutettavana intialaisessa putkassa.

Tarina purkautuu takaumina, jotka vastaus vastaukselta paljastavat, miksi Malik on niin hyvä kuin on. Lapsena Malikin ja hänen veljensä Salimin (aikuisena Madhur Mittal) elämä on yhtä helvettiä. Silmittömän väkivallan, paskassa kahlaamisen ja hyväksikäytön keskellä veljekset kohtaavat kuvankauniin Latikan (aikuisena Freida Pinto), jonka kohtalo kietoutuu yhteen Jamalin kanssa.

Sitten toinen väite. Kahdeksan Oscaria (paras elokuva, ohjaus, kuvaus, sovitettu käsikirjoitus jne.) todistavat eittämättä, että tässä on viime vuoden merkittävin elokuvataiteen esimerkki, eikö vain?

Ei välttämättä. Miljonääri tarina on kieltämättä pilkotun rakenteensa takia kiehtova, mutta samalla se myös venyttää uskottavuuden äärimmilleen. Ja kuten Lostistakin on huomattu, flashbackien yletön käyttö muuttuu jossain vaiheessa kiinnostavasta kikasta rasitteeksi.

Slummien miljonääri

Kuvakerronnaltaan Anthony Dod Mantlen minikameralla kuvaama Slummien miljonääri on kiintoisa sekasotku. Kuvista valtaosa on kantillaan johonkin suuntaan, Chris Dickesin leikkaukset pomppivat paikasta toiseen vailla holttia ja väriä on kaadettu mukaan reilulla kauhalla. Boyle on perustellut tyyliä sillä, että Mumbaissa on mahdotonta tehdä muunlaisia elokuvia. Minä taas en voinut olla ajattelematta Taistelukenttä Maata, joka näytti muuten jokseenkin samalta paitsi että siinä oli myös korkeapohjaisiin kenkiin ja dreadlockseihin puettu John Travolta.

Slummien miljonääriä on luonnehdittu romanttiseksi hyvän mielen elokuvaksi. Toki, mikäli tulee hyvälle tuulelle kiduttamisesta, hakkaamisesta, hapon heittämisestä kasvoille, vihjatusta raiskauksesta ja ties mistä muusta. Köyhyyspornoksikin elokuvaa on sanottu, mutta siinä mennään jo niin syvälle valkoisen miehen postkolonialistisen trauman käsittelyyn, että parempi pitää suunsa supussa. Minusta elokuva ei tuntunut hyväksikäyttävän kohteitaan, mutta olenkin tunteeton länsimaalainen.

Danny Boyle ei ole toistaitoinen tunari, vaikka niin voisi filmografian ailahtelevasta laadusta luulla. Pikemminkin hän vaikuttaisi olevan kiinnostunut uusiutumaan mieluiten jokaisen elokuvan kohdalla, mikä johtaa välillä vähän parempiin ja välillä vähän huonompiin tuloksiin. Slummien miljonääri ei ole missään tapauksessa huonosti ohjattu elokuva, mutta itseäni miellytti enemmän vaikkapa sisällöltään varsin hoopo Sunshine.

Sitten on vielä parhaan elokuvan pysti. Muihin ehdokkaisiin verrattuna Slummien miljonääri ei ole ainakaan huonoin, mutta itse nostaisin Milkin ainakin tasavahvaksi teokseksi. Kokonaan toinen asia on vielä se, minkä sortin tekoa Oscar-palkinnoilla on elokuvien hyvyyden kanssa.

PlusMiinusNolla
+ komea ja näyttävä kuvakerronta
– sekava ja ärsyttävä kuvakerronta
– takaumarakenne alkaa tuntua jankkaavalta eikä oivaltavalta