Arvostelu: Ryan Reynoldsin ja Samuel L. Jacksonin The Hitman’s Bodyguard on rehellisen aivotonta ja ääriväkivaltaista kesähömppää
Kaksikon kaverikomedia naurattaa silkalla tyhmyydellään.
Ensi-ilta: 18.8.2017 / Alkuperäisnimi: The Hitman’s Bodyguard/ Ohjaus: Patrick Hughes / Käsikirjoitus: Tom O’Connor / Pääosissa: Ryan Reynolds, Samuel L. Jackson, Elodie Yung, Salma Hayek, Gary Oldman / Pituus: 118 minuuttia / Ikäraja: K16
The Hitman’s Bodyguard ei esitä tai teeskentele olevansa yhtikäs mitään muuta kuin 1990-luvun täysin överiksi vedetyille toimintakomedioille ja 1980-luvun kyttäkaveri-elokuville kumartavaa viihdettä, jossa Bad Boys kohtaa Tappavan aseen. Tästä nauttiakseen on sammutettava aivot ja varauduttava siihen, että näyttävien ja ääriväkivaltaisten toimintakohtauksien lisäksi Ryan Reynolds ja Samuel L. Jackson huutavat, kinastelevat, kiroilevat, rähjäävät, nauravat toisilleen ja huutavat vielä vähän lisää vajaan kahden tunnin verran.
Vaikka leffan pitäisi kestää korkeintaan puolitoista tuntia, niin Jacksonin ja Reynoldsin karismat kannattelevat palkkamurhaajan ja henkivartijan tarinan juuri ja juuri loppuun saakka. Näyttelijät esittävät tietysti itseään, mutta homma toimii. Reynoldsin sarkastinen sanailu ja Jacksonin ylimielisen röyhkeä asenne naurattavat välillä jopa aivan liikaa. Elokuva ja sen hahmot osaavat nauraa myös itselleen, vaikka muutamaan otteeseen heittäydytäänkin turhan vakavaksi. Jo trailerissakin nähty Reynoldsin läppä ja väite siitä, että Jackson on yksin vastuussa motherfucker-sanan pilaamisesta on hauskaa, koska se on totta.
Juonentapaisessa Reynoldsin esittämä Michael Bryce -henkivartija töppää heti aluksi pahemman kerran hänen asiakkaansa päästessä hengestään. Saman tien hypätään pari vuotta eteenpäin, eikä Bryce suojele enää multimiljonäärejä, staroja tai poliitikkoja, vaan kokkelia nenään imuroivia lakimiehiä, jotka eivät osaa maksaa douppivelkojaan ajoissa.
Mahdollisen paluun parempaan duuniin tarjoaa entinen naisystävä, Interpolin agentti Amelia Roussel, jota esittää Netflixin Daredevilissä Elektran roolissa nähty Elodie Young. Hän epäilee jonkun Interpol-kollegoistaan olevan myyrän ja vuotavan tietoja vangittuna olevasta Jacksonin Darius Kinkaid -palkkamurhaajasta. Tappajaa suojelemaan tarvitaan joku ulkopuolinen, ja vaikka välit exään eivät olekaan parhaat mahdolliset, niin Bryce on edelleen yksi taitavimmista työssään. Henkivartija ottaa keikan vastaan, koska tarjolla on mahdollinen korotus korkeimpaan AAA-luokkaan ja paluu kunnolla maksavien asiakkaiden pariin.
Kinkaid ja Bryce eivät tule toimeen keskenään, mutta tarvitsevat toisiaan ja se on koko leffan kantava idea. Henkivartijalla ei ole ongelmia laittaa jengiä kylmäksi tarvittaessa, mutta silti palkkamurhaaja on hänen mielestään alinta saastaa. Kinkaid tarvitsee suojelua, koska jälleen loistoroolin vetävä Gary Oldmanin esittämä Valko-Venäjän entinen presidentti Vladislav Dukhovich on syytettynä sotarikoksista ja Kinkaid aikoo todistaa häntä vastaan. Dukovich tekee tietysti kaikkensa saadakseen omatunnon omaavan tappajan hengiltä.
Matkalla oikeuteen parivaljakko tappaa pahiksia näyttävästi ja sanailee mukanokkelia härskejä juttujaan loputtomasti. Vaikka höpötys on tietysti luokattoman huonoa, niin jossain vaiheessa raja ylittyy ja törkeä paskanjauhaminen ja huuto saa katsojan hysteeriseksi, kunhan tätä tyhmyyttä katsoo oikeassa mielentilassa. Mukaan ängetyt molempien naisystäviin liittyvät sivujuonet tuntuvat aluksi turhalta lässytykseltä, mutta nekin onnistuvat viihdyttämään viimeistään siinä vaiheessa kun näemme takaumassa kuinka Kinkaid kohtasi Salma Hayekin näyttelemän vaimonsa Sofian. Mikään ei tietenkään ole murhaajan mielestä seksikkäämpää kuin baaritappelussa mahdollisimman yököttävästi miehiä mutiloiva, munillepotkiva ja tappava nainen.
Elokuva olisi toiminut ehkä paremmin, jos ohjauksesta vastaisi joku jolla olisi omaperäinen tyyli, mutta The Hitman’s Bodyguard on joka osa-alueella nautittavampi teos kuin peruspuurtaja Patrick Hughesin edellinen ohjaustyö, lapsille suunnattu nynnytoiminta The Expendables 3. Hän saa esimerkiksi Amsterdamissa tapahtuvasta veneillä ja moottoripyörillä tapahtuvasta takaa-ajosta irti komeita kuvia, ja sarjakuvaväkivalta onnistuu olemaan mukavan iljettävän näköistä.
Vähän enemmän itseironiaa voisi myös olla mukana, ja käsikirjoituksen pitäisi saada enemmän nauruja irti muustakin kuin pelkästä sanailusta. Tällaisenaankin The Hitman’s Bodyguard on mukavan idioottimainen väkivaltakomedia, jota kukaan tuskin katsoo toiste, mutta porukalla pikkupöhnässä väijyttynä se saattaa saada nauramaan vedet silmissä.
THE HITMAN’S BODYGUARD
”Aivot narikkaan, niin Samuel L. Jacksonin ja Ryan Reynoldsin järjettömän huonot läpät muuttuvat hyviksi.”
