Factotum

Matt Dillon harhailee nolladuunista toiseen Charles Bukowskin alter egona melankolisessa komediassa. Naiset ja asuinpaikat vaihtuvat sillä lopulta vain kirjoittaminen ja juominen on tärkeää.

Factotum on eurooppalainen yhteistuotanto, mutta sen aihe ja näyttelijät ovat amerikkalaisia. Puikoissa istuu suosikkinorjalaisohjaajani Bent Hamer (Keittiötarinoita). Hänen toteavan lakonisen, mutta lämpimän inhimillisen tyylin yhdistäminen Bukowskin tekstiin ei kuulosta ilmeiseltä. Leffan näkemisen jälkeen se on itsestäänselvyys. Factotum naittaa pohjoismaisen pienieleisen toteavan tyylin ja Hollywood-estetiikan onnistuneemmin kuin yhdessäkään näkemässäni elokuvassa.

Erityispisteitä leffa saa sitä kuinka vähän se mystifioi kirjailijaansa. Itsetuho, uho ja valheet sekä juopumus ja addikitio ovat juurruttu todellisuuteen eikä johonkin elämää suurempaan taiteilijamyyttiin. Alkoholi ei ole selitä luomisvoimaa, eikä juomista tuomita tai glorifioida. Känniläiset myös käyttäytyvät kuin kalliolaiset eivätkä kuin kahden huikan jälkeen sössöttävät tavanomaiset filmihahmot.

Pääosassa Dillon on röyhkeyden ruumiillistuma. Hän kulkee rintakarvat edellä löyhästi toisiinsa liittyvistä kohtauksista toisiin. Kohtaukset sitoo yhteen Dillonin vastaanpanematon kertojanääni. Jos häntä on pakko jostain kritisoida, niin ehkä hän olisi voinut olla vähän rumempi.

Teksti: Jaakko Stenros / Nöjesguiden

Factotum
USA/Norja 2005. Ohjaus Bent Hamer, käsikirjoitus Charles Bukowskin kirjojen pohjalta Bent Hamer ja Jim Stark, pääosissa Matt Dillon, Lili Taylor, Marisa Tomei.
94 min