Juno (***)

Alfred Hitchcock käytti sanaa MacGuffin tarkoittamaan asiaa, joka ajaa elokuvan juonta eteenpäin mutta jolla ei ole todellisuudessa ole mitään merkitystä. Mitä siis pitäisi ajatella elokuvasta, jonka päähenkilön sukunimi on MacGuff?

Anonyymissä lähikaupungissa asustava Juno (Ellen Page, joka on Oscar-ehdokkaana tästä roolista) ei halua nuoresta iästään huolimatta hankkiutua eroon vahinkoraskaudestaan, vaan päättää antaa lapsen adoptoitavaksi. Muutamista typeryyksistä ja ärsyttävyyksistä huolimatta elokuva on mainiota seuraa.

Junon on ohjannut keskiverron Thank You For Smokingin viimeksi tehnyt Jason Reitman ja elokuvan käsikirjoitus on Diablo Codyn tekosia. Tätä ennen Cody tunnettiin lähinnä blogissa dokumentoidusta stripparin urastaan. En sano näin vähätelläkseni häntä, vaan todetakseni, että tuskinpa siitä on ollut haittakaan, kun ideaa teini-ikäisenä raskaaksi pamahtavasta tytöstä lähdettiin kauppaamaan tuottajille.

Vaan ne ärsyttävyydet. Minun on kovin vaikea uskoa, että äärimmäisen fiksun ja itsenäisen oloinen teinityttö olisi ensin unohtanut kondomit ja sitten vielä päättäisi olla hankkimatta aborttia. Ehkä en ymmärrä amerikkalaista mentaliteettia, mutta minusta nuo ovat kovin pakotettuja juonenkäänteitä. Niitä ilman kun ei olisi elokuvaa ollenkaan.

Toisekseen: elokuvan dialogi horjuu ihastuttavuuden ja raivostuttavuuden välisellä aidalla. Juno puhuu juuri niin nokkelasti kuin kaikki sitcomeja katsoneet ihmiset tahtoisivat puhua, eivätkä muut henkilöt jää hänestä juuri jälkeen. Epäuskoa voi venyttää, mutta kaikella on rajansa. Itse asiassa tässä suhteessa elokuvalle voi jopa olla hyötyä käännöksestä, joka tekee siitä pakostakin yleiskielisemmän ja vähemmän kikkailevan.

Jos pystyy jättämään juoniaukot ja ylikirjoitetut repliikit huomiotta, jää Junosta jäljelle varsin hyvä elokuva. Sen luokitus olisi kai romanttinen draamakomedia, ja – hämmentävää kyllä – jokainen osa-alue on kunnossa. Junon poikaystävä Bleeker (Michael Cera) kääntää tällä kertaa täydellisen epävarmuutensa koskettavaksi roolisuoritukseksi. Samanlaisen hauskasta vakavaksi -tempauksen tekevät J.K. Simmonsin esittämä Junon isä MacMacGuff (sanoinko minä jotain niistä nimistä?) ja adoptioisä Mark Loring (Jason Bateman, joka muuten esitti Sukuvika-tv-sarjassa Ceran isää).

Reitman koristelee varsinkin elokuvan alkupuolta pikkunäppärillä montaaseilla, mutta kokonaisuutena elokuva on rauhallisemman ja itsevarmemman oloinen suoritus kuin Thank You For Smoking. Vähemmän kerronnallisia kikkoja, enemmän asiaa. Jos Cody olisi malttanut riipiä käsikirjoituksestansa ne enimmät kullannuput, olisi Juno voinut olla todella hieno elokuva. Nyt se on vain hieno.

Juno
(Yhdysvallat 2007)
K11

Ohjaaja Jason Reitman
Käsikirjoittaja Diablo Cody
Pääosissa Ellen Page, J.K. Simmons, Michael Cera, Jennifer Garner, Jason Bateman ja Rainn Wilson

Kesto 98 minuuttia.

OSALLISTU KAISTAN JUNO-KILPAILUUN – PALKINTONA MM. HULPPEA HAMPURILAISPUHELIN!