Star Wars: The Clone Wars (**)

Uusi Tähtien sota -elokuva päätyi valkokankaalle melkein vahingossa. Star Wars: The Clone Wars tehtiin nimittäin syksyllä alkavan tv-sarjan lähtölaukaukseksi sarjan isänä tunnetun George Lucasin nähtyä miten hienoa työtä animaattorit olivat televisiota varten saaneet aikaiseksi. Tv-sarjan laajentaminen valkokankaalle on kuitenkin harmin paikka, sillä Kloonisodissa ei ole tarpeeksi sisältöä täyttämään elokuvateatterin suurta kangasta.

Vuosina 2002 ja 2005 ilmestyneiden Kloonien hyökkäys– ja Sithin kosto -elokuvien väliseen aikaan sijoittuva Star Wars: The Clone Wars on valitettavan yhdentekevä julkaisu. Vannoutuneimmankin fanin on vaikea ymmärtää kaikki Star Wars -elokuvat käsikirjoittaneen Lucasin pakkomiellettä käsitellä saagan kenties tylsintä ajanjaksoa näin suurella antaumuksella. Kloonisodat kiinnostavat varmasti Lucasia itseään, mutta fanit sen sijaan näkisivät mieluummin jatkoa vaikkapa Jedin paluu -elokuvan tapahtumille. Digianimaatio olisi mahdollistanut tämän, ja esimerkiksi Tom Veitchin ja Cam Kennedyn 1990-luvulla ilmestyneestä Star Wars: Dark Empire -sarjakuvasta olisi saanut hienon elokuvasovituksen – mutta ei…

Nyt valkokankaalla nähdään elokuva, jonka tarkoitus on esitellä sitä suurta sotaa, jota jo alkuperäisessä Tähtien sota -trilogiassa sivuttiin. Minkäänlaisia paljastuksia tai mielenkiintoisia juonenkäänteitä ei The Clone Wars kuitenkaan tarjoa. Ylipitkät toimintajaksot seuraavat toisiaan, ja ainoastaan muutama kohtaus saa katsojan innostumaan näkemästään. Tekijöillä olisi ollut 100 minuutin mahdollisuus laajentaa Star Wars -mytologiaa, mutta tilaisuuteen ei tartuta. Vanha kunnon SW-henki on hukassa, kun juonesta ei löydy koukkuja, ohjaaja Dave Filoni ei saa kunnon otetta Henry Gilroyn, Steven Melchingin ja Scott Murphyn yhdessä Lucasin kanssa laatimasta lähdemateriaalista ja säveltäjä Kevin Kiner tyytyy ryöstöviljelemään John Williamsin klassisia sävelmiä. Jopa Tähtien sodan klassiset alkutekstit on The Clone Warsissa korvattu kertojaäänellä (videopeleistä tuttu Tom Kane), joka hakee ärsyttävyydessään vertaistaan.

The Clone Wars kertoo Kloonisotien aikaan sijoittuvan, novellinomaisen tarinan Jabba The Huttin kadonneesta lapsesta, jonka pelastamisen jediritari Anakin Skywalker saa tehtäväksi yhdessä oppilaansa Ahsoka Tanon kanssa. Kapuloita rattaisiin heittelevät Kreivi Dooku, tämän kahdella valomiekalla operoiva salamurhaaja Asajj Ventress sekä loputon lauma maailman tyhmimpiä droideja, joiden ohjelmoija pitäisi esitellä katariinanpyörälle töppäyksensä takia. Taustalla langoista vetelee myös Las Vegasin homopiireistä tähtikartalle kaapattu Ziro The Hutt. Tämä Jabban tohelo sukulainen tosin muistuttaa niin paljon Futurama-tv-sarjan irtovitsiä, ettei häntä oikein osaa vastustajaksi laskea. Lucasin itsekritiikki loistaa taas poissaolollaan. Ziro ei saavuta ihan Jar Jar Binksin ja Ewokien yhdessä kansoittamaa kärkisijaa ärsyttävimpien avaruusolentojen listalla, mutta Star Warsin typerimpiin hahmoihin tämä laardivuori lukeutuu heti ensimmäisestä kohtauksestaan lähtien.

Elokuvassa nähdään pitkälti samoja hahmoja kuin tuoreessa Star Wars -trilogiassa; mukana on Anakin Skywalkerin ja kreivi Dookun ohella mm. Obi-Wan Kenobi, Yoda, Padmé Amidala, R2-D2 ja niin edelleen. Valitettavasti elokuvasarjan näyttelijöistä ei ole saatu mukaan houkuteltua kuin muutama. Samuel L. Jackson käy lausumassa muutaman repliikin Mace Winduna, Anthony Daniels jatkaa tuttuun tyyliin hermoheikkona C-3PO:na ja Christopher Lee jylisee Dookun suulla kuin vain Christopher Lee osaa. Kaikki kolme tekevät luonnollisesti laatutyötä, mutta Ewan McGregorin ja Hayden Christensenin korvaajiksi haalitut James Arnold Taylor ja Matt Lanter jäävät pelkiksi imitaattoreiksi. Etenkin Taylorin esittämä jedimestari Kenobi tekisi mieli kuristaa omaan viittaansa, sen verran yliartikuloitua lässytystä miehen suusta kuullaan. Mikä ikävintä, Yodan ”virallista ääntä”, Frank Ozia, ei The Clone Warsin näyttelijälistalta löydy.

The Clone Warsin heikkoa ääninäyttelemistä vain korostaa digihahmojen elottomuus. Keskustelukohtausten tunnelma on kuin videopelin välianimaatiosta ja hahmot tuntuvatkin kaikkea muuta kuin eläviltä. Suomalaisille dubbaajille olisi kerrankin ollut käyttöä. Pekka Lehtosaari, missä olet kun sinua kaivataan?

Tuore Star Wars on kerännyt jo trailereidensa myötä rankkaa kritiikkiä visuaalisesta ilmeestään. Elokuva ei edes pyri realistiseen animaatioilmaisuun, mutta silti etenkin tekstuureihin olisi voinut kiinnittää vähän enemmän huomiota. Liian monta kertaa esimerkiksi maasto näyttää pelkältä muovipinnalta, eikä kaikkialle lankeava violetti valo yhtään paranna tilannetta. Pixarin ja muiden animaatiotalojen jatkaessa kehitystään, on The Clone Wars jäänyt ensimmäisen Toy Story -elokuvan tasolle. Paikoin karikatyyrimainen kuvakieli miellyttää, mutta esimerkiksi vastaavaa tyyliä käyttävään Ice Age -elokuvaan verrattuna Kloonisodat näyttää hutiloidulta ja sen hahmot kummallisilta. Ihmisten anatomia on sattumanvaraista, liikeradat omituisia ja mangakansan kosiskelu jättisilmillä halpa veto. Jediritarit pomppivat ympäriinsä kuin steroideja popsinut Kössi Kenguru – ja jos Anakinin ”kolmas jalka” on yhtä yliampuvan pitkä kuin pari sen ympärillä, on galaksin gimmoilla syytä riettaaseen riemuun.

Televisiota varten tehdyn sarjan avaukseksi The Clone Wars on animaatioltaan toki hienoa jälkeä. Silti ainoastaan intohimoisimpien Star Wars –diggareiden kannattaa vaivautua lippuluukuille asti elokuvan nähdäkseen. Muut voivat katsoa Kloonisotia kotisohvalta käsin sitten kun se dvd:lle ja Blu-raylle ehtii. Star Wars –tarinoiden loputtomassa virrassa The Clone Wars on nimittäin silkka kuriositeetti, jonka katsominen ei päivää pelasta, joskaan ei sitä pilaakaan. Tv-elokuvaksi ja sarjan avausosaksi tämä tähtiseikkailu on siis ihan näpsäkkä suoritus, mutta valkokankaalta katseltuna nälkäiseksi jättävä raakile. Pidetään nämä pilottijaksot siis jatkossakin televisiossa, eikä naamioida niitä oikeiksi elokuviksi.

Star Wars: The Clone Wars

2008

Ohjaus: Dave Filoni
Käsikirjoitus: Henry Gilroy, Steven Melching, Scott Murphy & George Lucas
Pääosissa: James Arnold Taylor, Matt Lanter, Christopher Lee & Samuel L. Jackson
Kesto: 100 min.