The Big White

The Big White on tehty yrityksellä, mutta sen sekoitus äkkiväärää mustaa huumoria, slapstickia, jännäriä ja pohjoisen eksotiikkaa ei vain jaksa kantaa loppuun asti. Tarina epätoivoisesta matkavirkailijasta, joka joutuu käyttämään löytämäänsä ruumista vakuutushuijaukseen saadakseen Touretten syndroomasta kärsivän vaimonsa lumen keskeltä aurinkoon, on ihan kiva. Mutta ei sen enempää. Elokuvassa on toppatakkeja, hassuja hattuja ja lumisia maisemia kuin Villissä pohjolassa tai Fargossa, mutta ilman mitään alleviivaavaa selitystä miksi. Ikään kuin tarinan sijoittaminen lumen keskelle olisi ollut yksi niistä lukuisista hauskoista, mutta irrallisista ideoista joita tekijöillä on ollut.

Elokuvan pahin puute onkin tunne siitä, että kokonaisuus puuttuu. On juonenkäänteitä ja hauskanpuoleista dialogia, mutta niistä ei muodostu yhtenäistä vetävää tarinaa. Koska elokuvan lajityyppi kallistuu mustaan komediaan, henkilöhahmojen toiminnan logiikkaa tulee arvioida armeliaasti. Silti se on ajoittain yhtä kummallista ja epäuskottavaa kuin itse tarinakin. The Big Whiten innottomuus saattaa johtua myös siitä, että se yrittää olla kiltillä tavalla partaveitsen terävä ja makabeeri komedia. Vastaavalla reseptillä – ja samoin tuloksin – tehtiin hiljattain Be Cool.

Elokuva on tuotettu selkeällä Pulp Fiction- sapluunalla; Otetaan pari tunnettua vanhemman polven näyttelijänimeä joiden tiedetään suhtautuvan myönteisesti pikkutuotantoihin (Robin Williams ja Holly Hunter), ja annettaan heille mainstream-imagosta poikkeava rooli. Lisätään soppaan pari hassua rikollista, äkkikäänteitä joihin liittyy väkivaltaa ja vielä yhden laskevan tähden (Woody Harrelson) walk in-rooli. Tuloksena on elokuva jossa on hetkensä, mutta joka ei nouse oman genrensä keskitason yläpuolelle.

Teksti: Henrik Laine / Nöjesguiden

Ohjaus: Mark Mylod
Käsikirjoitus: Collin Friesen
Pääosissa: Alison Lohman, Giovanni Ribisi, Holly Hunter, Robin Williams, Tim Blake Nelson, Woody Harrelson