Wanted (**)

27.06.2008 08:29 | Olli Sulopuisto

WantedVäkivaltaviihde, mitä se on? Sanoisin, että hidastetut lähikuvat ihmisten otsat läpäisevistä luodeista saattavat hyvinkin olla sitä. Ja jatkaaksemme samaa päättelyketjua: Wanted on siis väkivaltaviihdettä.

Eikä siinä sinänsä mitään, sillä kyllähän veripalttu aina joskus maittaa. Mutta paukkeen ohessa saisi olla tarjolla jotain muutakin, kuten vaikka kiinnostavia henkilöitä, karismaattisia näyttelijöitä tai vaikkapa huumoria. Vaihtoehtona ovat sitten tämänkaltaiset oksupallot.

Wantedin taustalla vaanii kaksi pelottavaa tekijää, yhdysvaltalainen sarjakuva ja venäläinen ohjaaja. En ole lukenut kuvasarjakirjaa, mutta ymmärtääkseni ainakin tekijä on elokuvaan tyytyväinen. Ohjaaja Timur Bekmambetov sen sijaan on vanha tuttu, joka tuntuu ruumillistavan vanhan kunnon ”Mitä ikinä amerikkalaiset tekevätkin, venäläiset voivat tehdä isommin” -maksiimin.

Ensimmäinen varoitusmerkki saadaan heti tuotantoyhtiöiden logon jälkeen. Jos elokuva alkaa tekstiplanssilla ”Tuhat vuotta sitten”, tietää luvassa olevan kliseisen kokemuksen. Eikä sitä paljon paranna Fight Clubin jäämistä kootun kuuloinen voice over. Wanted kertoo – tai siis kertoo ja kertoo – tuhatvuotisesta salamurhaajien salaseurasta, jonka vesa ei tiedä vielä kuuluvansa joukkoon.

Eikä siinäkään vielä mitään, sillä onhan pöhkömmilläkin premisseillä kasattu hauskoja toimintapläjäyksiä. Mutta varoitan, seuraavassa lauseessa paljastan osan elokuvan juonesta: ikiaikaiset salamurhaajat saavat tappokäskynsä kutomakoneelta. Voi hyvin olla, että tällä on jotain tekemistä jonkin asian kanssa, mutta ainakaan minä en kyennyt ajattelemaan seuraavaan varttituntiin muuta kuin kuolettavia komentoja kutovaa konetta.

Wanted

Sillä eipä siellä paljon muuta mietittävää ole. Hurjia CGI-temppuja löytyy tietenkin kourallinen, mutta niistä olennaisimmat on nähty jo trailerissa, joka onkin paljon itse elokuvaa miellyttävämpi katselukokemus. Angelina Jolie tuntuu kehittäneen Wantedia varten kokonaan uuden näyttelemisen metodin, jonka olennaisin osa on pitää huulet mutrussa profiilikuvassa. James McAvoy on mauton ja hajuton Tobey Maguire – the less said, the better. Morgan Freemanin roolina on astua aina välillä esiin verhojen välistä ja lausua viisauksia, kuten ”Älä hukkaa elämääsi, jos sisälläsi on leijona” ja ”Ammu kärpäseltä siivet”.

Timur Bekmambetov osoitti jo Night Watchissa, että hän on katsonut Matrixin moneen kertaan ja poiminut siitä täsmälleen väärät asiat. Wachowskien elokuva kun ei ole hyvä siksi, että siinä on paljon bullet timeä, erikoislähikuvia ja hidastettuja räjähdyksiä, vaan kaiken sen muun takia. Wanted on täynnä tarpeettomia nopeutuksia ja hidastuksia ja leikkauskohdissa kuultavia BUDUM-ääniä. Tai no, mikä tässä nyt on tarpeellista ja tarpeetonta, kun koko leffan pointtina on ammuskella siististi?

Aina silloin tällöin vauhtiviisari menee ohi kympistä ja huitelee niin hullunkurisesti yhdentoista tienoilla, että menosta voi jopa nauttia. Mutta sitten se on välähdyksenomaisesti ohi ja käteen jää vain höyryävää.

2/5

PlusMiinusNolla

+ Älyttömimmillään niin älytön, että se on jo hauskaa
– Veripalttu ei ole hauskaa vaan ällöttävää
– Näytteleminen? Mikä näytteleminen?

Wanted
(Yhdysvallat 2008)
K15

Ohjaus Timur Bekmambetov
Käsikirjoitus Michael Brandt, Derek Haas
Pääosissa James McAvoy, Angelina Jolie, Morgan Freeman

Kesto 112 minuuttia

Muropaketin uusimmat