Vieläkö Mahtisormukset kiinnostaa? Yli 5000 lukijaa kertoi mielipiteensä, eikä Amazon taatusti ilahdu tuloksista
“Poltti pilveä ja suuteli väkisin yläosattomia naisia” – Francis Ford Coppolaa syytetään asiattomasta käytöksestä Megalopolis-elokuvan ensi-illan alla
HBO:n ensimmäiset kuvat The Last of Usin toisesta tuotantokaudesta ovat käytännössä yhtä tyhjän kanssa
Reportaasi Suomen ensimmäinen Comic Con oli komea nörttijuhla, joka vaati vierailta etenkin lauantaina lehmän hermoja 13.05.2024 12:40
Arvostelu Pornotähden ja Donald Trumpin oikeustaistelusta kertova Stormy on intiimi, mutta epätasainen dokumentti 09.05.2024 11:00
Arvostelu Kingdom of the Planet of the Apes ei yllä Andy Serkisin Apinoiden planeetta -elokuvien tasolle, mutta on sillä hetkensä 08.05.2024 09:50
Tänään tv:ssä: Bad Luck Loven muistaa moni yhä, mutta elokuva ei todellakaan ollut mikään jättihitti vuonna 2000 31.10.2020 18:00 Olli Saarelan ohjaama Bad Luck Love ilmestyi kotimaisen elokuvan nousukauden aikana vuonna 2000. Moni muistaa edelleen hyvin kotimaiseen alamaailmaan sijoittuvan tarinan sekä Giant Robotin soundtrackin. …
Sean Conneryn viimeiseksi jäänyt elokuva oli jotain ihan muuta kuin James Bondit – Etkä varmasti ole koskaan nähnyt sitä 31.10.2020 17:39 Sean Connery on kuollut 90 vuoden iässä. Elokuvien tekemisen näyttelijä lopetti kuitenkin jo vuosia sitten. LUE MYÖS: Sean Connery on kuollut Sean Connery teki elokuvia aktiivisesti vielä 1990-l…
Sean Connery on kuollut 31.10.2020 15:10 Sir Sean Connery oli kuollessaan 90-vuotias. Elokuvamaailmaa on kohdannut jälleen suuri suru ja valtava menetys, sillä legendaarinen Sir Sean Connery on kuollut, uutisoi BBC tänään lauantaina. Skotlantilainen näyttelijälegenda oli kuollessaan…
Fast & Furious -tähti julkaisi uuden kappaleen, ja tämän haluatte kuulla: – Vin Dieselin singlellä kuuluu muskelisankarin pehmeämpi puoli 31.10.2020 15:00 Vin Dieselin uusimman sinkun nimi on Days Are Gone. Koska koronatilanne pysäytti Vin Dieselin elokuvien tuotannon, on näyttelijä tehnyt uuden aluevaltauksen musiikin suunnalla. Viime ku…
Nyt Viaplayssa: Yksi vuoden 2019 turhimmista elokuvista – Suomen ensi-ilta peruttiin vuosi sitten, ja hyvä niin 31.10.2020 13:45 Kauhuklassikko Black Christmas tehtiin uusiksi vuonna 2019. Elokuvaa lupailtiin Suomessakin valkokankaille, mutta ensi-ilta peruttiin vähin äänin. Nyt leffa on lisätty Viaplayn valikoimaan. Sieltä sen voi kats…