Testissä Lenovo Phab 2 Pro – Isokokoinen Tangon taitaja

28.08.2017 19:00 | Kai Taipale | 5414

Phabletti-luokan puhelimet ovat olleet Muropaketin testeissä lapsipuolen roolissa. Päätimme kokeilla, miltä sellainen vaikuttaa, ja samalla pääsimme ottamaan tyypit Googlen Augmented Reality -alustasta eli Tangosta.

Emme ole aiemmin käsitelleet erityisen laajasti Googlen AR- eli lisätyn todellisuuden alustaa Tangoa. Lenovolta on kuitenkin ollut saatavissa sitä hyödyntävä puhelin jo viime vuoden lopulta saakka. Vaikka puhelinmalli ei enää ole uusi, ei sille ole ilmaantunut vielä montaakaan kilpailijaa, joten otimme Lenovon Phab 2 Pro’n kokeiltavaksi.

Tango vaatii kaverikseen tekniikkaa, jota ei jokaisessa perus- tai edes huippupuhelimessa ole. Lenovon takaosaan on sijoitettu kameran ja sormenjälkilukijan kaveriksi vielä pari lisäkameraa, joita hyödynnetään esineiden etäisyyden määrittämiseen ja liikkeen tunnistamiseen Tango-maailmassa.

Tutustuimme itse laitteeseen ja samalla myös Tangon käyttöön.  Alusta tarvitsee toimiakseen tuen raudalta, mutta luonnollisesti myös ohjelmiston, joka alustaa osaa hyödyntää. Näiden yhdistelmällä puhelin voi mallintaa ympäristöään sekä seurata liikkumistaan siinä.

Laitteen myyntipakkauksesta löytyy varsin perinteinen varustus. Itse puhelimen lisäksi ostaja saa käyttöoppaan, mutta myös kuulokkeet vaihtotulppineen sekä pikalatauslaitteen.

Testissä käymme läpi laitteen ulkoisen puolen, tekniset ominaisuudet, käyttöjärjestelmän, kameran ja luonnollisesti laitteen suorituskyvyn.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Ulkoinen olemus
  3. Tekniset ominaisuudet
  4. Käyttöjärjestelmä ja Tango
  5. Suorituskyky,  akkukesto ja kamera
  6. Yhteenveto

Muropaketin uusimmat