Area 51 (pc, PS2, Xbox)

Nevadan autiomaassa sijaitseva Yhdysvaltojen sotilastukikohta Area 51 on innostanut salaliittoteoreetikkoja ja muita UFO-hulluja jo vuosikymmeniä. Kirjojen, TV-sarjojen ja elokuvien lisäksi paikka on inspiroinut myös pelintekijöitä. Useamman vuoden takainen keskinkertainen kolikkopeli ei juuri muistosanoja kaipaa, mutta Midwayn Austinin studion Area 51 on eri luokkaa.

Salaiset kansiot-mies David Duchovnyn ja industrial metal-artisti Marilyn Mansonin tähdittämässä tunnelmallisessa 3D-räiskinnässä avaruusolentojen kehittämä virus pääsee maanalaisessa
tukikohdassa valloilleen, ja muuttaa suurimman osan sen asukeista verenhimoisiksi mutanteiksi.

Pelin päähenkilönä toimii vaarallisten aineiden torjuntaan erikoistuneen HAZMAT-yksikön jäsen Ethan Cole, joka lähtee joukkueineen etsimään paikalle ensimmäisenä lähtenyttä HAZMAT-ryhmää. Yllättävästi asiat menevät pahemman kerran päin mäntyä, ja pian Cole huomaakin taistelevansa lähes yksin tukikohdassa mellastavia mutantteja, avaruusolentoja ja kloonisotilaita vastaan.

Juoni ei ole omaperäisyydellä pilattu, mutta tyydyttää varmasti kaikki salaliittofanaatikot. Kaiken lisäksi sopivan korni meininki tasapainottaa välillä vakavaksikin äityvää menoa sopivasti. Sitäpaitsi, mitä olisikaan Area 51 ilman lukemattomia piilotettuja salaisuuksia? Ei yhtikäs mitään. Peli lyökin löylyä lähes jokaiselle mahdolliselle Area 51:stä liikkuneelle huhulle aina julkisista Ebola-testeistä kidnapattujen ihmisten ruumiinavauksiin.

Tiedot haalitaan hieman Metroid Prime-tyylisesti dokumentteja ja muita esineitä skannaamalla. Haalittuja tietoja voi sitten myöhemmin selailla, ja houkutellaanpa niiden keräämiseen myös tarinan taustoja avaavilla ylimääräisillä videopätkillä.

Totuus on tuolla alhaalla

Pääosin maanalaiseen tukikohtaan sijoittuva tarina on jaettu reilusti yli kymmeneen kompaktiin jaksoon, joiden välissä Cole tilittää Duchovnyn sopivan kyynisellä äänellä tuntojaan ja tuskiaan. Area 51 ei muutenkaan pröystäile suurilla luvuilla muuten kuin nimessään; vihollisia ei ole kovinkaan montaa eri tyyppiä, ja asevalikoimakin rajoittuu tavanomaisen haulikko-rynnäkkökivääri-skaalan lisäksi muutamaan futuristisempaan sädepyssykkään.

Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä sen minkä Area 51 häviää numeroissa, voittaa se tyylissä. Ahtaissa tiloissa ovista, ikkunoista ja ilmastointikanavista kimppuun syöksyvät mutantit, ja muut hirvitykset luovat tehokkaiden valaistusefektien siivittäminä sopivan klaustrofobis-pakokauhuista tunnelmaa, ja myöhemmin vastaantulevien kloonisotilaiden toiminnassa on silloin tällöin havaittavissa jopa alkeellista taktikointiakin.

Koska Cole joutuu taistelemaan suurimman osan peliajasta täysin yksin, on selviytymistyökalujen luonnollisesti syytä olla kunnossa. Aseissa on riittävästi potkua, ja voipa osaa niistä välillä kantaa myös ns. akimbona, eli kaksin kappalein, jolloin tulivoima kasvaa entisestään. Aikaisemmin lähinnä taktisista räiskinnöistä löytynyt kulmien taakse kuikuilu onnistuu, ja kaiken lisäksi useissa 3D-räiskinnöissä lähinnä sivuosaan jääneet käsikranaatit ovat oikeita päivän pelastajia.

Riittävän tehokkaista aseista huolimatta pelin vaikeustaso on 3D-räiskinnäksi kohtuullisen korkea. Cole heittää veivinsä toisinaan varsin helposti, mutta kaikeksi onneksi tallennuspisteitä on ripoteltu ympäriinsä todella ahkerasti. Perfektionistit voivat myös kätevästi palata aikaisemmin läpäistyihin kenttiin ja välietappeihin, jos jokin kentille ripotelluista salaisuuksista on jäänyt huomaamatta.

PS2:lla Area 51 on ehdottomasti lajityyppinsä parhaimmistoa. Hyvä fysiikanmallinnus, tehokkaat aseet, erinomaiset näyttelijävalinnat ja loistava valojen käyttö luovat huippuluokan, jopa elokuvamaisen tunnelman. PC:llä ja Xboxilla, joilla valinnanvaraa on huomattavasti enemmän, ei Area 51 ole silti ollenkaan huono vaihtoehto.