Arvostelu Pokémon Legends: Arceus vie pelisarjaa oikeaan suuntaan, mutta matka maaliin on kuoppainen

Pokémon Legends: Arceus vie hittipelisarjan kauan toivottuun suuntaan – pienestä kompastelustaan huolimatta.

Julkaisupäivä: 28.1.2022
Studio: Game Freak
Julkaisija: Nintendo
Saatavilla: Nintendo Switch
Pelaajia: 1
Ikäraja: K7
Peliä pelattu arviota varten: Yli 20 tuntia

Pokémon-sarja on villinnyt Nintendon laitteistolla aina GameBoy-ajoista lähtien. Omat kokemukset sarjan peleistä rajoittuvat ensimmäisiin, vuonna 1996 julkaistuun Pokémon Red– ja Blue -kaksikkoon sekä samoilla linjoilla 2000-luvun alussa jatkaneeseen Pokémon Goldiin ja Silveriin. Vuosien saatossa Pokémon-pelejä on nähty markkinoilla kuin sieniä sateella – ja melko vaihtelevalla menestyksellä.

Sarjan uusin tulokas, Pokémon Legends: Arceus, on lähtenyt tekemään selvää pesäeroa edeltäjiinsä ottamalla äkkilähdön menneisyyteen, jossa taskuhirviöitä päästään tutkimaan ja pyydystämään aiempaa avarammilla mailla. Muutokset tutun ja turvallisen hirviöjahdin ympärillä ovat varmasti monille tervetulleita, joskaan eivät vielä aivan saumattomia.

Pokémon Legends: Arceus sijoittuu aikaan ennen ensimmäisiä Pokémon-pelejä. Pelimaailmana toimii entisaikojen Hisuin alue, jossa pokémon-kouluttajat- ja salit loistavat vielä poissaolollaan  ja ihmisten suhde villinä kulkeviin pokémoneihin on vielä alkutekijöissään.

Aika-avaruusrepeämän läpi uuteen maailmaan putoava pelaajahahmo osoittautuu alun tutoriaaliosiossa taidokkaaksi pokémonien pyydystäjäksi, mistä sankarin tie käy erämaan ympäröimään Jubilifen kylään ja siellä taskuhirviöistä kirjaa pitävän Survey Corpsin riveihin. Pipomyssyyn sonnustautuneen professori Laventonin johdolla pelaaja saa vastuulleen täydentää ihka ensimmäistä Pokédexiä, mikä tuo mukanaan pientä tutkimustyötä alueilla hiippailun ja pyydystelyn rinnalle.

Juonikuvioita puidaan suhteellisen tiiviisti Jubilife-kylässä ja sitä ympäröivillä erämaa-alueilla, joista kukin avautuu koluttavaksi kerrallaan seikkailun edessä. Näistä kaikki ovat kokoluokaltaan oikein kohtuullista sorttia, vaikkakin kauas kuitenkin jäädään esimerkiksi The Legend of Zelda: Breath of the Wildin täysin vapaasta Hyrulen valtakunnasta.

Aiemmin pelaamissani sarjan osissa Pokémon-salit ja niistä voitettavat ansiomerkit toimivat niin ikään selkeänä, etenemistä kuljettavana rankana. Pokémon Legends: Arceus keskittyy sen sijaan vatvomaan maailman taustoja ja historiikkia siihen malliin, että mielenkiinnon pysyminen alkoi tuntua tietyssä vaiheessa peliä vähintäänkin puoliväkinäiseltä.

Pelin varrella kohdattavat hahmot eivät tyydy olemaan vain kopioita toisistaan, vaan omia persooniaan. Tästä huolimatta hahmojen tarinat ja kohtalot eivät onnistu herättämään tunteita suuntaan tai toiseen. Asiaa ei helpota myöskään ääninäytellyn dialogin täydellinen puute, mikä saa tarinapitoisena esitetyn kokemuksen tuntumaan jokseenkin keskeneräiseltä. Hahmot – sekä niiden myötä itse tarinakin – jäävät tuntumaan kolkolta ja etäisiltä muun touhottamisen lomassa.

Kun pokémonien pyydystelyn ja grindaamisen makuun kuitenkin pääsee, jää tarina nopeasti taka-alalle muun puuhastelun tieltä. Pelattavuus on kaikin puolin priimakunnossa ja pokémonien jahtiin kiinni päästessään ohjainta on vaikea laskea hyppysistään.

Tarinapuolta eteenpäin kuljettavia tehtäviä lähdetään suorittamaan Jubilifen kylästä, jonka kehittymistä päästään myös seuraamaan läpipeluun aikana.

Toimeksiantojen suorittamisesta palkitaan muun muassa rahalla sekä esimerkiksi poképallojen luontiin hyödynnettävillä resursseilla. Lisäksi pelaaja saa kasvatettua tehtävien myötä omaa rank-tasoa, joka paitsi avaa pääsyn uusille alueille myös antaa eväät hallita korkeatasoisempia pokémoneja. Esimerkiksi tietyssä vaiheessa seikkailua yli 30 tason pokémonit eivät vielä suostuneet tottelemaan uutta omistajaansa ennen seuraavaa rank-tähteä.

Uuden alueen avartuessa pelaaja voi lähteä tutkimaan sen kolkkia aivan vapaasti. Liikkumista helpotetaan seikkailun aikana haalittavilla pokémon-ratsuilla, joita löytyy useampaa sorttia eri tilanteisiin – kuten maa-, ilma- ja meriteitse kulkemiseen.

Tavallisten pokémonien lisäksi mailla voi törmätä niin kutsuttuihin alpha-tyypin pokémoneihin, jotka ovat tavalliseen vastineeseensa nähden huomattavasti kookkaampia sekä lähtökohtaisesti sitkeämpiä vastuksia. Päätehtävissä eteenpäin päästyään jokaisen erämaa-alueen lopussa häämöttää aggressiivisuutta puhkuva pomohirviö, jonka päihittämisessä myös hahmon omille väistöliikkeille tulee käyttöä.

Pokémonien nappaamisesta on tehty erinomaisella tavalla vangitsevaa touhua.

Otuksista pienimmät ja tasoltaan heiveröiset ovat noukittavissa poképallon sisuksiin ilman, että oman pokémonin tarvitsee lähteä heiluttelemaan nyrkkejä. Taistelut ovat edelleen tuttuun tapaan vuoropohjaisia, joskin niihin siirtyminen tapahtuu tällä kertaa realiajassa juuri siinä paikassa, missä pokémoniin sattuukaan törmäämään. Pokémoneista kaikilla on käytössään neljä liikettä, joista osalla on erikseen agile- ja strong-vaihtoehto. Näistä ensimmäisellä voi tehdä pienemmän väärän vahinkoa, mutta useampaan otteeseen oman vuoron aikana, kun taas jälkimmäinen runtelee kerrasta enemmän vastapuolen pokémonin elämäpalkkia. Uusia liikkeitä voi käydä ostelemassa talteen pelin sisäistä valuuttaa vastaan.

Seikkailun varrella pelaajan kontolle lankeaa myös erinäisiä sivutehtäviä, jotka saattavat käsittää esimerkiksi tietyn pokémonin pyydystämistä tai pyydetyn esinemäärän keräilyä. Sivupuuhailun itseääntoistavuus ei juurikaan kannusta poikkeamaan päätehtävien reitiltä muuten kuin pakon edestä, sillä tarinassa edetäkseen ainakin marjojen poimintaa ja muuta turhanpäiväiseltä tuntuvaa keräilyä on silloin tällöin käytävä hoitamassa.

Graafiselta toteutukseltaan Pokémon Legends: Arceus on Switch-pelien mittapuulla oikein silmänkestävä, joskaan ei mitenkään häikäisevä. Tekstuuripinnat ja kohteet piirtyvät näkökenttään aika ajoin pienellä viiveellä, eivätkä puunlehdet, astiaruukut ja muut objektit kestä sen suurempaa lähitarkastelua. Parin tunnin rupeaman myötä Pokémon Legends: Arceuksen staattisuus alkaa myös nostaa päätään, sillä Jublilifen ympäröivä erämaa näyttäytyy loppupeleissä hyvin elottomalta. Tämä ei juurikaan kannusta palaamaan aiemmin kolutuille reviireille, sillä pokémonit pyydystettyään ja tehtävien vaatimat resurssikeräilyt tehtyään alueilla ei ole tarjota muuta kuin pelkkää tyhjää.

Teknisesti toiminta pysytteli kuitenkin kaiken aikaa sulavana eikä ruudunpäivitys notkahdellut huomattavasti pelisessioiden aikana – pelasipa sitten television äärellä tai Switchin omalta ruudulta.

Moninpelipuoli aiheutti suuren pettymyksen, sillä sellaista ei ole sisällytetty mukaan ollenkaan. Kahden pelaajan väliset mittelöt on täten jätetty pois kuvioista ja ainoa kosketus muihin kanssasankareihin näyttäytyy ainoastaan pelaajien pudottamien esineiden löytämisenä ja palauttamisena sekä mahdollisuutena vaihtaa pokémoneja keskenään.

Mielestäni moninpeli on ollut yksi Pokémonin kulmakivistä, joka osaltaan on kannustanut oman taskuhirviöjoukkion kouluttamiseen. Moninpelitilan ollessa poissa syyt jatkuvaan grindaamiseen ovat nyt tyystin pääpelissä etenemiseen sidottuja.

Pokémon Legends: Arceuksen ottama harppaus avoimempiin maisemiin on sarjan uudistumisen kannalta varmasti toivottu suunta – ja pidemmällä tähtäimellä myös oikea ratkaisu. Sisällön kannalta pienempi pelimaailma olisi kuitenkin pitänyt kokonaisuuden varmasti paremmin kasassa, sillä nyt alueet jäävät ammottamaan tyhjyyttä sitä mukaan, kun pelaaja viilettää tarinaa kuljettavia päätehtäviä eteenpäin kolutusta paikasta toisaalle.

Myös tehtäväsuunnitteluun olisi siihenkin kaivannut hieman monipuolisempaa otetta.

Pokémon Legends: Arceuksella on kaikessa sisällönpuutteessaankin omat hyvät hetkensä, mitä tulee erityisesti taisteluihin sekä muuhun taskuhirviöiden parissa puuhailuun. Mahdollisen tulevan lisäsisällön myötä peli toivottavasti saa – edes jossain määrin – sitä kaivattua lihaa luidensa ympärille, sillä puitteet kutsuvalle suurseikkailulle ovat kuitenkin jo olemassa.

POKÉMON LEGENDS: ARCEUS

”Tyhjyyttään ammottava Pokémon Legends: Arceus on ajoittain itseääntoistavaa kierrätystä, mutta silti loppupeleissä oikein viihdyttävä roolipeliseikkailu.”