Batman: Arkham Knight (PC, PS4, Xbox One)

04.07.2015 14:00 Miikka Lehtonen

Tekijä: Rocksteady
Julkaisija: Warner Bros
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PC, PlayStation 4, Xbox One
Laitevaatimukset: Windows 7, Intel Core i5-750, 6 Gt keskusmuistia, GeForce GTX 660, aktiivinen nettiyhteys, 45 Gt kiintolevytilaa
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: https://www.batmanarkhamknight.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Se on loppu nyt. Nimittäin Batmanin tarina. Vuonna 2009 Arkham Asylum osoitti, että supersankaripeli voi olla erinomainen. Jatko-osatkin ovat keränneet huomiota ja suosiota, mutta se loppuu nyt.

Pitkänä kohtalon yönään Batman joutuu kohtaamaan suurimmat haasteensa ja katsomaan itseään kunnolla peiliin pohtiessaan, mitä hän on valmis uhraamaan itselleen tärkeitä asioita pelastaakseen.

Muistan vieläkin elävästi Batman: Arkham Asylumin. Muistan sen, miten pelin julkaisua odotellessa juuri kukaan ei kiinnittänyt peliin paljon huomiota, ja miksipä olisikaan? Sarjispeli, jota kehittää tuntematon studio? Tuskinpa näillä eväillä tulee paljon muuta kuin tuubaa koko rahan edestä.

Aivan julkaisun kynnyksellä puskaradiosta alkoi kuitenkin kuulua outoja juttuja. Luotettavina pitämäni kollegat kehuivat peliä maasta taivaisiin, mutta en ollut vieläkään täysin vakuuttunut. Lopulta sitten pääsin itse pelin pariin ja olin myyty jo aika alkumetreiltä. Arkham Asylum oli tiivis, tunnelmallinen ja äärimmäisen viimeistelty pelikokemus, joka ei olisi oikeastaan kaivannut edes mitään jatko-osia.

Niitä kuitenkin saatiin. Arkham City siirsi Batmanin vankilamielisairaalan käytäviltä kaupungin kaduille ja taivaille. Peli kärsi välillä avoimen pelimaailman pelien perusongelmista, eli tekemistä oli liikaa sen laatuun nähden. Arkham Origins taas tuntui jonkun porukan fanimodilta. Se ei lisännyt Batman-peleihin mitään uutta tai erikoista, mikä ei olekaan ihme, sillä asialla oli eri tiimi kuin aiemmissa Batman-peleissä.

Niinpä, vaikka kyseessä on jo neljäs Batman-peli, Arkham Knightia onkin alusta saakka mainostettu Batman-trilogian päätösosana. Tämä on tavallaan totta, sillä kyseessä on tosiaan se kolmas Rocksteadyn tekemä Batman-peli. Ja kun Rocksteady lopettaa Batman-trilogiansa, he tekevät sen ryminällä.

Taas evakkoon

Lähtökohdat Batman: Arkham Knightiin eivät ehkä olleet ne maailman helpoimmat. Jokeri, tuo Batmanin perinteisin ja tunnetuin vihollinen, tapettiin Arkham Cityn lopuksi ja kuolleena kaveri myös pysyy. Enimmäkseen, mitä nyt välillä vanha valkonaama kummittelee Batmanin alitajunnassa ihan tarinan henkeen ja tyyliin sopivalla tavalla.

Niinpä on tarvittu toinen pahis. Se pahis on Scarecrow, pelon mestari. Säkkeihin ja rääsyihin sonnustatunut pahis on kehittänyt tuhoisimman pelkoseeruminsa: pienikin nuuhkaus sitä ja uhri muuttuu väkivaltaiseksi tappokoneeksi, joka käy kaikin mahdollisin asein taisteluun ympärillään näkemiään painajaisia vastaan. Ja Scarecrowlla on myrkkyä niin paljon, että pilvellä peittää koko Amerikan itärannikon. Niinpä asukkaat lastataan taas kerran busseihin ja ajetaan evakkoon, minkä jälkeen kaupunkiin jää pahisten armeija tekemään pahojaan.

Scarecrow ei nimittäin ole yksin. Tarinassa nähdään myös toinen merkittävä pahis, joka on ihan Rocksteadyn omaa tuotantoa. Arkham Knightiksi itseään tituleeraava ja kovin Batman-henkiseen asuun pukeutunut pahis tuntuu tuntevan Batmanin kovin hyvin ja on vannonut tuhoavansa tämän ja kaiken, mitä tämä rakastaa. Kun kaverilla on vielä miltei loputtomat resurssit ja eeppisen kokoinen palkka-armeija, alta aikayksikön kaupunki sitten muistuttaakin enemmän sotilastukikohtaa kuin asutusaluetta: vartiotornit ja tiesulut täplittävät kaupunkikuvaa, kaduilla suhaa aseistettuja ajoneuvoja ja ämyreistä kaikuu vuoroin Arkham Knightin ja Scarecrown herjoja Batmania kohtaan.

Vaikka lähtökohdat ovat todella korkealentoiset ja pahisten suunnitelmat hipovat kunnianhimoisuudessaan taivasta, se niiden seurauksena avautuva tarina on vähän toisenlainen. Batman ja tämän läheiset liittolaiset ovat paitsi valokeilassa, myös tähtäimessä kun tarina tutkii, mitä Batman oikeastaan pelkääkään ja mitä tapahtuisi, jos nämä pelot realisoituisivat.

Tarina toimiikin sangen hyvin. Se sisältää mukavasti yllätyksiä ja dramaattisia hetkiä, ja vaikka osan yllättävistä käänteistä arvasi ennakkoon, kokonaisuus oli muikea paketti.

Mutta entäs pelattavuus?

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Tuttua Batman-laatua

Kun puhutaan Arkham Knightin pelattavuudesta, tarjolla ei ole juuri yllätyksiä. Sarjan aiempia osia pelanneille kaava on ehkä turhankin tuttu: Batman kiipeilee, liitelee ja väijyy varjoisilla kaduilla ja varastorakennusten hämärässä toinen toistaan ihmeellisempiä pahiksia. Avoimeen maailmaan on tungettu valtava määrä sisältöä, mutta nyt paremmin hallittavassa ja ymmärrettävässä muodossa.

Sen sijaan, että karttaa täplittäisi miljoona erilaista symbolia, pelaajan käytössä on yksinkertainen ruutu, joka näyttää kaikkien avointen rikosaaltojen, eli erilaisten sivutehtävätyyppien, tilanteen. Jos jokin aktiviteetti on tarinan siinä vaiheessa odottamassa tekijäänsä, peli kertoo siitä ja opastaa seuraavalle tekopaikallekin. Samoin maailmassa annetaan mukavan ambientisti pelaajalle lisätipsejä. Joskus voi vaikka kuulla kätyrien hämmästelevän keskenään radioverkossa, että kukas sairas paskiainen onkaan naulannut kuolleen ruumiin tänne talon seinään? No, yksi niistä Batmanin sivutehtävissä jahtaamista pahiksista tietenkin, joten kohti radiokeskustelua ja eteenpäin!

Tarjolla on entisten osien tapaan yhä paitsi reippaasti nyrkkitappelua, myös hiippailua. Kun vastassa on pelkin lyömäasein varustettuja pahiksia, Batman pieksee näitä pataan kuin vierasta sikaa. Taistelu toimii yhä pääasiassa mainiosti. Käytössä on todella laaja valikoima erilaisia temppuja ja kikkoja, joita myös tarvitaan. Alun peruspahikset kun saavat pian tuekseen kilvin suojautuneita sotureita, sähköpatukoin aseistettuja tyyppejä, kaatuneita pystyyn herättäviä lääkintämiehiä ja ties mitä muuta.

Pelin puolivälistä eteenpäin olisikin sitten syytä hallita selkäydin-tasolla kaikki ne moninaiset liikkeet ja niihin vaadittavat näppäinyhdistelmät, sillä meno on hirvittävän hektistä. Peli yrittää opastaa kontekstipohjaisella avulla: sähköpatukan voi ylikuormittaa ampumalla sähkölatauksen sitä kantavaa kaveria kohti. Jos siis tähtää tikulla johonkin sähkömiehen postinumeron suuntaan, peli avittaa tähtäyksen perille. Yleensä. Joskus näin ei kuitenkaan tapahdu ja sekös syö miestä kun kombo katkeaa tai Batman puree pölyä, koska erikoishyökkäys lähti väärään suuntaan.

Hiippailukin menee enimmäkseen samoin sävelin kuin ennen. Batman vaanii saalistaan korkeuksissa ja ilmastointiventtiileissä, pyrkien hajaannuttamaan tuliasein varustetut viholliset ja sitten napsimaan näitä yksi kerrallaan pois päiväjärjestyksestä. Batman saa jo pelin alkuvaiheissa entistä kovemman ja liikkuvamman version lepakkopuvustaan, joka sitten mahdollistaakin kaikenlaisia uusia temppuja, kuten vihollisesta toiseen ketjutettavan pelkokombon.

Kylkeen on pultattu myös aiemmista peleistä tuttu kokemuspistesysteemi. Kun Batman pieksee tarinatehtävien vihollisia ja suorittaa sivutehtäviä, hän saa kykypisteitä, joilla voi sitten parannella aseitaan, avata uusia kykyjä ja muutenkin tehostaa yön ritarin toimintaa.

Kokonaan uusi ja varmasti mielipiteitä jakava juttu onkin sitten Batmobile. Jo tarinan alkuvaiheissa Batman hyppää auton rattiin ja tulee siellä sitten usein pysymäänkin. Autoa kun tarvitaan monissa tehtävissä ja aktiviteeteissa. Rocksteady on tehnyt auton käytöstä miellyttävää. Sen voi kutsua melkein mihin tahansa yhdellä napinpainalluksella ja autosta voi singahtaa heittoistuimen avulla pahisten kimppuun tai taivaalle liitämään halutessaan.

Auton voi myös muuttaa tankkimaiseksi taistelukoneeksi, mikä onkin se pääasiallinen käyttötarkoitus, sillä vastaan tulee usein sen verran kovatasoista rautaa, että jalan Batman ei sille pärjää.

Rocksteady on jälleen tehnyt voitavansa ja yrittänyt saada autotaistelusta niin miellyttävää kuin mahdollista. Siinä onkin onnistuttu. Enimmäkseen. Sanoisin, että Batmobile on pelin heikoin osa-alue, mutta se on vähän vaarallista, koska silloin moni kuvittelisi, että sillä ajelu on ihan kamalaa puuhaa. Näin ei ole, vaan Batmobile toimii ihan hyvin. Muu peli on vain siinä vuosien varrella viilautunut niin toimivaksi kokonaisuudeksi, että Batmobile pistää vähän esiin.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Sananen tekniikasta

Ennen kuin on lopullisen tuomion paikka, puhutaan hetki tekniikasta. Itse pelasin pelin PlayStation 4:llä, mistä olenkin hyvin iloinen. Kuten varmasti useimmat juttua lukevat jo tietävät, PC-versio osoittautui totaaliseksi paskeeksi. Muistivuotoihin kaatuileva, törkeän raskas ja useita konsoliversioiden graafisia juttuja kaipaava PC-väännös kun tuntuu pahalta pettymykseltä. Eikä valitettavasti ensimmäistä kertaa WB Interactivelta, joka juuri kuukausi sitten viimeksi suututti PC-väen megapaskalla Mortal Kombat X –versiollaan. Niin paskalla, että se ei ensimmäisten päivien aikana edes lähtenyt käyntiin.

Niinpä Arkham Knight kannattaakin pelata konsoleilla. Tiettävästi versioiden välillä ei ole suurta eroa, vaan molemmilla saa todella komean ja sujuvan Batman-kokemuksen. En tiedä, mitä ihmeen noitalientä Rocksteadylla on juotu kun Batmania on koodailtu, mutta tuloksena on selvästi parhaan näköinen pelaamani konsolipeli. Useita kertoja viikon mittaisen pelisessioni aikana pysähdyin vain katsomaan öistä kaupunkimaisemaa, Batmanin naamaria pitkin virtaavaa sadevettä tai jotain muuta pientä yksityiskohtaa ja hämmästelemään sitä, että näin komeaa jälkeä on saatu irti konsoleista tässä vaiheessa sukupolvea.

Muut kehittäjät, ottakaa oppia. Ja lukijat, huomatkaa: PC-version surkeutta ei ole noteerattu pisteissä. Sitä ei tällä hetkellä kannata ostaa, mutta en anna sen surkeuden vaikuttaa itse pelin yleisarvioon.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Matkan päätepiste?

Arkham Knight on todellakin tarkoitettu Rocksteadyn Batman-pelien päätepisteeksi. Tiimi on koko ajan mainostanut pelin olevan Batman-tarinan päätös ja siltä homma tuntuukin. Tämä on myös antanut tiimille mahdollisuuden tehdä tarinassa juttuja, joita Batman-peleissä ei usein nähdä. Hahmojen tarinat kun voivat oikeasti päättyä, kun niskassa ei ole pelkoa siitä, että vuoden päästä samat tyypit pitäisi taas pistää seikkailemaan.

Ja lopuista kun puhutaan, olen myös hieman hämmentynyt siitä, miten pelin loppu on toteutettu. Kun tarinatila on ohi ja Scarecrow on pistetty aisoihin, lopputekstit eivät suinkaan pyöri, vaan achievementin jälkeen Batman seisoo taas avoimessa maailmassa ilman sen suurempia seremonioita tai loppuvideoita.

Saadakseen edes jonkinlaisen kunnon lopun pelaajan täytyy tahkota aika urakalla niitä sivutehtäviä. Tälle löytyy tarinasta ihan perusteltavissa oleva oikeutus ja suurin osa sivutehtävistä on niin hauskaa kamaa, että niitä tekee ihan mielellään. Olen silti itse vähän penseänä siitä, että sen kolmannen ja viimeisen lopun saadakseni minun täytyisi tehdä kaikki pelin sivutehtävät, myös kerätä yli 200 Riddlerin kaupunkiin jemmaamaa patsasta. Taidanpa ehkä sen sijaan suunnata YouTubeen.

Kokonaisuutena Arkham Knight on täyttä rautaa. Kaikesta näkee, että Rocksteadylla on ollut vuosien varrella tilaisuus ja kyky hioa osaamistaan. Arkham Knight nouseekin minun silmissäni sinne Arkham Asylumin kylkeen jakamaan sarjan parhaan pelin titteliä. Avoin pelimaailma toimii, tarina on kiinnostava, toiminta on tiheää ja tiukkaa ja muutenkin peli on suorastaan erinomainen.