Donkey Konga (GC)

Donkey Kongan idean selvittäminen kanssaihmisille käy hetkessä. Ilman erikoisohjaimen paljastavaa olemassaoloakin kupletin juoni on selvä: Donkey Kongassa rummutetaan musiikin tahtiin. Rytmipelin juuret ovat Japanissa jättimenestykseksi ampaisseessa Taiko no Tatsujin -pelisarjassa. Donkey Konga muistuttaa kilpailijan konsolille julkaistua peliä melkoisesti, eikä syyttä – kehittäjänä molemmissa on Namco.

Donkey Kongaa pelataan joko erikoisvalmisteisilla rummuilla tai perinteisesti ohjaimella. Jälkimmäinen vaihtoehto toimii, mutta heikentää pelin tunnelmaa merkittävästi. Porukalla pelattaessa voikin varautua siihen, että tavalliset ohjaimet jäävät rangaistuksen asemaan.

Kahdelta Donkey Kongin heittelemältä tynnyriltä näyttävä ohjain sijoittuu johonkin bongo- ja congarumpujen välimaastoon. Tuntuma on pelitarkoitukseen riittävä. Kahden rummun välissä on mikrofoni, joka reagoi esimerkiksi taputukseen sekoittamatta kuitenkaan muita ääniä vahingossa rumpujen hakkaamiseen.

Rytmitaju testiin

Pelaaminen on helppoa, mutta haastavaa. Musiikkikappaleen pyörähdettyä käyntiin vierii ruudulle symboleja oikealta. Merkin saavutettua vasemman reunan tulee pelaajan lyödä symbolin mukaisesti. Vaihtoehtoja on neljä: vasen, oikea, molemmat rummut yhtä aikaa sekä taputus.

Vaikeammilla vaikeustasoilla ja hankalammissa kappaleissa taputus on käytännössä pakko korvata muulla. Rummun sivuosaan lyönti osoittautui toimivimmaksi ratkaisuksi. Muista rytmipeleistä totuttuun tapaan musikaalinen tausta auttaa pelatessa, mutta harjoituksella voi mestariksi nousta kuka tahansa.

Musiikkivalikoima ansaitsee erityistä suitsutusta. Tunnetuista klassikoista koostuva biisirypäs ei sorru tähdenlentoihin SingStarin tavoin. Pelin vaatima rytmikkyys on pidetty myös mielessä raitoja valitessa. Funkin ja acid jazzin groove sopii täydellisesti bongojen käsittelyyn, eivätkä Nintendo-pelien teemakappaleetkaan tunnu liian sisäsiittoisilta uusiokäsittelyn ansiosta.

Rummuttelu on hypnoottisen hauskaa rumpuohjaimella pelattaessa, mutta ikävä totuus paljastuu, kun ensihuuman hälvettyä alkaa selata pelitiloja läpi. Valikoimaa on vähän, eikä kolikoista pelattavan Street Performancen ja moninpelitilojen lisäksi ole tarjolla kiinnostavia vaihtoehtoja. Street Performancessa voitetuilla rahoilla voi avata erilaisia lisiä, kuten minipelejä, jotka ovat lopulta kuitenkin melkoisen turhia ja nopeasti kyhätyn oloisia.

Donkey Konga on ristiriitainen kokonaisuus. Kolikkopelihallimaisen lyhyt pelinautinto tuo toisaalta ihan tervetullutta vaihtelua tuntikausia kestäviin pelikoitoksiin, mutta silti jonkinlainen tarinatila olisi tuonut tarvittavaa pituutta pelin elinikään. Nykyisellään sen tarjoamat pelitilat on käyty nopeasti läpi, ja käteen jää silloin tällöin seurassa paukuteltava hauska, mutta lyhyt rummuttelupeli.

Antti Mutta