Goldeneye: Rogue Agent (PS2, Xbox)

Electronic Artsilla tuntuu olevan vaikeuksia Bond-sarjan kanssa sen suhteen, mihin suuntaan sarjan pelejä pitäisi viedä. Vastaus on helppo: parempaan.

Viimeisen parin vuoden aikana on nähty keskinkertaisia Bond-pelejä, joista keväällä julkaistu Everything or Nothing oli paras. Uudelta Goldeneyelta on odotettu paljon, mutta pelin yllättävän matala profiili loppuvuonna selittyy sen laadulla tai pikemminkin sen puutteella.

Goldeneye hyödyntää Bond-universumia enemmän kuin aiemmat pelit, mutta ironisesti siinä ei enää pelata 007:lla vaan MI6:sta Auric Goldfingerin leipiin loikkaavalla silmänsä menettäneellä agentilla, jonka koodinimeksi tulee Goldeneye. Pahiksena pelaaminen olisi voinut olla hauskaa, mutta aiheesta ei ole saatu tarpeeksi irti.

Pelaaminen on todella yksinkertaista. Pelaaminen koostuu lähes täysin lukemattomien vihollisten lahtaamisesta eikä oikeastaan muusta. Pulmia ei juuri ole, mitä nyt käydään vääntämässä paria vipua, joiden etsimiseen ei tarvitse juuri aikaa kuluttaa. Pelin edetessä tehtävät tai kentät eivät tarjoa tämän enempää. Kyseessä on pelkkää räiskintää parilla kikalla maustettuna.

Monikonsolitaustansa takia Goldeneyen grafiikka on rajoittunutta. Tätä kautta katoaa se potentiaalinen hyöty, jonka puvustaja Kym Barrett (Matrix-trilogia) ja tuotantosuunnittelija-legenda Sir Ken Adam olisivat voineet projektiin tuoda. Grafiikka on PS2:lla yksinkertaista, ja Xbox-versio on suorastaan ruma.

Osa kampanjan tehtävistä sijoittuu Bond-elokuvista tuttuihin maisemiin, mutta yksinkertainen mallinnus ja karu toteutus vievät sen tehon, minkä Ken Adamin alkuperäisiin Bond-lavasteisiin osittain pohjautuvat kentät olisivat voineet tarjota.

Ohjauskin toimii Xboxin ja PlayStation 2:n ohjaimilla kankeasti ja epämääräisesti. Vihollisia tulee tapettua liikuttamalla tähtäimen sijaan hahmo sopivaan ampumakohtaan, mikä tekee sihtaamisesta hieman vaikeaa.

Rikollisten eliittiä

Christopher Lee alias Scaramanga kertoo tehtävien välissä millaisia ominaisuuksia Goldeneye silmäänsä saa. Leen ääni nostaa tunnelma, mutta Goldeneye-kyvyt ovat Splinter Cellin jälkeen peruskamaa, eivätkä ne tee pelaamisesta paljoa monipuolisempaa. Silmän ominaisuuksista tulee käytettyä eniten suojakilpeä.

Parasta pelissä on moninpeli, pääasiassa siksi että siihen on luotu valtava määrä kenttiä, joista osa on tuttuja Bond-klassikoista. Moninpelin toimivuus riippuu kuitenkin siitä, että iskeekö pelin yksinkertainen mekaniikka.

Ainakin Rogue Agentia on helppo pelata. Kynnys sen pelaamiseen on matalalla noviiseillekin. Fiilis on kuitenkin täysin kateissa. Tällaisella tekijäryhmällä olisi pitänyt pystyä parempaan.