Xenoblade Chronicles (Wii)

20.11.2011 14:00 Eric Hartin

Tekijä: Monolith Soft
Julkaisija: Nintendo
Testattu: Wii
Saatavilla: Wii
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: Xenoblade Chronicles
Arvostelija: Eric Hartin

Perinteiset japsiropet ovat nykyään pahassa pulassa, sillä koko genre kärsii imago-ongelmasta. Sen suurin peli ja näkyvin peli, Final Fantasy XIII, otettiin vastaan erittäin ristiriitaisesti. Niille, joille genre on vain yksi genre muiden joukossa, onkin luvassa suuri yllätys: Xenoblade Chronicles on sukupolvessaan ehkä genrensä paras peli.

Xenoblade Chronicles on vain nimellisesti sukua Monolith Softin aiemmalle Xenosagalle. Tarina, maailma ja hahmot ovat täysin uusia, eikä edellisiin Xeno-peleihin koommin viitata. Ei sillä, etteikö juonikuvioissa olisi rutkasti tuttua.

Orvot lapset, palasiksi pistetyt kotikylät, legendaariset taikamiekat. Ne kaikki löytyvät Xenobladesta muodossa tai toisessa. Juonikuviot on kuitenkin leivottu kokonaisuuden sisään sen verran hyvin, etteivät kliseet ehdi haittaamaan matkan aikana. Vaikka eeppisyyttä ja melodraamaa riittää usean sangollisen verran, sitä tulee rajatuissa annoksissa.

Valtava peli pienessä laitteessa

Peli on nimittäin valtava. Maailmasta löytyy tehtävää runsain mitoin ja tutkivaa pelaajaa palkitaan avokätisesti. Syrjäisistä maailman sopukoista voi saada hyvää tavaraa, joka myös muuttaa pelihahmojen ulkonäköä. Näiden lisäksi pelaajalle jaetaan erilaisia ominaisuuksia korottavia

Tutkiminen ja sivutehtävien koluaminen myös kannattaa, sillä silkka juonen läpi höökiminen voi käydä hengen päälle. Useassa kohtaa seuraava kohta juonessa vaatii huomattavasti korkeammalla tasolla olevia hahmoja tai silkkaa rautaista taitoa. Arvostelijalla ei jälkimmäistä ollut, joten aika kului eri sivutehtäviä suorittaessa. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä peli tarjoaa mahdollisuuden hypätä kartalla minne tahansa käymäänsä tärkeään paikkaan hetkessä. Näin ei paljoa tullut haahuiltua paikoissa, joissa ei halunnut olla.

Taistelujärjestelmä muistuttaa erinäisten nettiroolipelien taistelujärjestelmää. Perushyökkäykset hoituvat automaattisesti, mutta erikoishyökkäykset ovat pelaajan valittavissa. Mitään manaa ei ole. Paperilla yksinkertainen järjestelmä on kuitenkin käytännössä riittävän syvä ollakseen mielenkiintoinen: tarkoituksena on muodostaa hyökkäyksistään mahdollisimman optimaalisia ketjuja, joilla viholliset lakoavat. Jos tietää, ettei vihollinen lakoa, taktikoida voi jo kartalla. Taisteluihin ei tarvitse mennä, sillä satunnaisia taisteluja ei tuupita pelaajan niskaan.

Wii pistetään Xenobladessa äärimmilleen, mutta tulos on sen arvoistakin. Alueet ovat laajoja ja värikkäitä. Niissä on myös suhteellisen paljon eloa, mikä aiheuttaa lieviä ruudunpäivityksen tiputuksia siellä täällä. Ne ovat kuitenkin pieniä kauneusvirheitä ja yleisilmeeltään peli on persoonallinen ja kauttaaltaan toimiva. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii pelin intro, mikä asettaa hyvin pelin tunnelman.

Eeppisyyttä piisaa

Entä mitä olisi eeppinen rope ilman sille sopivia eeppisiä musiikkeja? Ei huolta, Xenobladesta löytyy nekin. Tämä tulee esille varsinkin välianimaatioiden kohdalla, joihin lähes joka musiikkivalinta sopii kuin se kliseinen nyrkki silmään. Ne ovat jopa niin hyviä, että niitä kuuntelisi ihan mielellään ilman pelihahmojen jatkuvaa puhelua.

Xenoblade tavallaan todistaa kahden rintaman pelikelpoisuuden. Se todistaa, että japsiropella on tarjottavana paljon muillekin kuin genren pinttyneimmille faneille. Samalla se todistaa, että Wiille vielä kehittää muutkin yhtiöt loistavia pelejä kuin vain Nintendo itse.

Lisääupeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.