Loppuyhteenveto

29.03.2010 16:58 Muropaketin toimitus

SilverStonen perusajatus SST-HDDBOOSTia suunniteltaessa on ollut oivallinen ja kieltämättä lopputulos on kohtuullisen onnistunut. Onnistunut siinä mielessä, että itse tuote on hyvin halpa ja kustantaa hieman alle 40 euroa, sen asentaminen tietokoneeseen on erittäin helppoa ja lisäksi se nopeuttaa tietokonetta. Asentaminen ei vaadi tietokoneesta valmiiksi olevan kiintolevyn formatoimista tai käyttöjärjestelmän asentamista uudelleen, vaan SSD-aseman asentaminen HDDBOOSTiin ja synkronointi riittävät laitteen saattamiseksi toimintakuntoon.

Valitettavasti HDDBOOSTin tilanne ei ole kuitenkaan aivan näin ruusuinen, sillä siitä löytyy miinuspuoliakin. Vaikka suurimmassa osaa testejä saavutettiin lisää nopeutta, nopeuslisä on suurimmaksi osaa normaalikäytössä merkityksettömän pieni. Lisäksi laite ei tue S.M.A.R.T.-teknologiaa eikä Serial ATA 6 Gb/s:ia. Laitteen ostamisen kannalta merkittävin haittapuoli kuitenkin on käyttöön vaadittava SSD-asema, joka kustantaa reilusti enemmän kuin itse HDDBOOST. Hinta nousee väistämättä reiluun 100 euroon ja tehokkaampi ratkaisu suorituskykyä ajatellen on esimerkiksi ostaa rinnalle toinen kiintolevy ja asettaa ne toimimaan RAID 0 -tasoon.

 

Hyvää
  • Nopeuttaa tietokonetta
  • HDDBOOSTin hinta
  • Helppo asentaa
Huonoa
  • Hyöty kohtuullisen pieni
  • Ei tue S.M.A.R.T.:ia
  • HDDBOOSTin + SSD-aseman hinta
  • Ei tue SATA 6 Gb/s:ia

 

Sisältö

  1. SilverStone SST-HDDBOOST
  2. Tuotekäsittely
  3. Testikokoonpano & suorituskyky
  4. Loppuyhteenveto