Arvostelu: Cabin in the Woods tietää olevansa hauska ja kauhea

Alkuperäisnimi: Cabin in the Woods
Ensi-ilta: 20.4.2012 
Ohjaaja: Drew Goddard
Käsikirjoittaja: Drew Goddard ja Joss Whedon 
Pääosissa: Chris Hemsworth, Kristen Connolly, Bradley Whitford, Fran Kranz, Richard Jenkins
Elokuvan pituus: 105 minuuttia
Ikäraja: K16
Elokuvan kotisivu: www.futurefilm.fi/teatteri_leffakortti.php?id=234

Voiko kauhuelokuva olla samaan aikaan tietoinen genren kliseistä ja silti nautiskella niistä? Viimeistään Screamin jälkeen kysymystä ei ole voinut kiertää, vaan enintään jättää huomiotta. Cabin in the Woods hyökkää dilemman kimppuun nokkelasti ja varsin onnistuneesti.

Käsikirjoittajat Drew Goddard ja Joss Whedon ovat paketoineet tutun ”nuorisolaiset matkustavat mökille ja sitten käy huonosti” -tarinan kehyskertomukseen, jolloin lopputulos on samalla sekä perinne- että itsetietoinen.

Viisi päähenkilöä ovat satumaisen stereotyyppisiä, kuten myös heidän toilailunsa ja uhkarohkeat tekonsa. Mutta se ei olekaan sattumaa, vaan kaikella on tarkoitus. Viikonloppumatkaa nimittäin tarkkailee salaisesta bunkkerista joukko salamyhkäisiä ihmisiä, jotka suhtautuvat viattomien nuorten tulevaan teurastukseen tylsän byrokraattisesti. (Tämä ei ole spoileri, koska asia selviää ennen kuin leffan alkutekstit ovat loppuneet. Ok?) 

Valkoisia kauluspaitoja ja paksusankaisia silmälaseja käyttävät tarkkailijat toimivat tarinan metaelementtinä. He selittävät, miksi uhrit tekevät mitä tekevät ja kommentoivat tapahtumia. Välillä sitä käytetään humoristisesti, välillä rakentamaan jännitystä: miten pitkään monitorista tuijotetaan paljaita tissejä; mikä on mystinen alakerta, josta he puhuvat?

Komedia ja kauhu ovat lähisukulaisia, mutta pidemmän päälle niiden on hankala elää yhdessä. Cabin in the Woods pomppii niiden välillä salamannopeasti. Keskivaiheilla hauskuuden määrä vähenee ja kauhu kohoaa pinnalle. Näillä main elokuva muistuttaa eniten tavanomaista kasarislasheria ja on vastaavasti tylsimmillään. Loppua kohti elokuva muuttaa muotoaan tavalla, joka on tyydyttävä, mutta ei ehkä kovinkaan kammottava.

Elokuvassa voi arvella näkevänsä nokkeluuden lisäksi muitakin whedoniaanisia piirteitä, joista ehkä silmiinpistävin on kikkailu rakenteella. Vitsiä tai kauhukohtausta alustetaan huolellisesti ja päädytään lössähtävään antikliimaksiin, joka kuitenkin tuntuu odottamattomuutensa takia oikealta huipennukselta – ikään kuin hämäysisku, jota seuraa tyrmäävä tälli. 

Taitaa olla kuitenkin niin, että mitä nokkelammaksi tarinointi käy, sitä vähemmän se jaksaa säikyttää, järkyttää ja kauhistuttaa. Elokuvaan upotetut syvälliset pohdiskelut vapaudesta ja valinnoista  ovat sinänsä vallan kiinnostavia, mutta ne jäävät sekä hassuttelut että verimässyttelyn jalkoihin. Ei sillä, että hurmetta roiskuisi mitenkään älyttömän paljon. Irtopäitäkin taitaa olla vain yksi.  

Jos sallitte kummallisen ruokavertauksen: Cabin in the Woods maistuu loppua kohti ihan mainiolta leffapirtelöltä, mutta kovin vähän sieltä enää löytyy partateriä.