Ex Machina on seksuaalista tekoäly-scifiä aikuiseen makuun

Ensi-ilta: 17.4.2015
Alkuperäisnimi: Ex Machina
Ohjaus: Alex Garland
Käsikirjoitus: Alex Garland
Pääosissa: Domhnall Gleeson, Oscar Isaac & Alicia Vikander
Pituus: 108 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Tekoälyä seksikkäästi
Arvostelija: Tatu Junni

Ennen kesän jättielokuvien tehostetulvaa teattereihin saadaan tavallista älykkäämpää tekoälytarinointia. Alex Garlandin Ex Machina on scifiä aikuiseen makuun.

Teknologiahuuma on pitänyt huolen siitä, että tekoälyteema on ollut viime vuosina näkyvästi esillä genreleffojen lisäksi myös valtavirran produktioissa. Aihetta on käsitelty muun muassa Herissä, Transcendencessa ja Chappiessa. Huhtikuun lopulla oman lusikkansa soppaan heittävät Marvelin mammuttielokuva The Avengers: Age of Ultron sekä sitä vakavampi Ex Machina.

Elokuvien The Beach, 28 päivää myöhemmin, Sunshine ja Dredd käsikirjoittajana tunnettu Alex Garland on laajentanut repertuaariaan ja alkanut ohjaajaksi. Ex Machina on suurien kysymysten äärellä operoiva pieni kolmiodraama.

Elokuva alkaa, kun nuori ohjelmoija Caleb (Domhnall Gleeson) voittaa yrityksensä arpajaisissa ainutlaatuisen palkinnon: hän pääsee viikon ajaksi työskentelemään pomonsa, hakukoneguru Nathanin (Oscar Isaac) kanssa. Vasta eksentrisen esimiehensä tiluksille saavuttuaan Calebille selviää palkintonsa todellinen luonne. Nathan on luonut maailman ensimmäisen oikeasti toimivan tekoälyn. Datanörtin suureksi riemuksi hänen tehtäväksi annetaan Ava-nimisen ”naisen” (Alicia Vikander) testaaminen.

Ainutlaatuinen tehtävä saa nuorukaisen sukat pyörimään jaloissa, mutta into laantuu pian. Alati ryypiskelevän ja punttia nostavan pomon käytös on pahaenteisellä tavalla omituista, eikä viikko vastaa muutenkaan odotuksia. Oudot sähkökatkot vaivaavat huipputeknologian täyttämää taloa, makuuhuoneiden kaapit kätkevät karuja salaisuuksia eikä edes Ava ole sitä, miltä aluksi vaikuttaa.

Jotain on todella pahasti vialla, mutta löytyykö selitys Nathanista, Avasta vai Calebista itsestään?

Ex Machina on esikoisohjaukseksi vaikuttavaa jälkeä. Alex Garland on työskennellyt Oscar-palkitun Danny Boylen kanssa useaan otteeseen ja ottanut selvästi kokemuksistaan opiksi. Ohjaaja rakentaa uhkaavaa tunnelmaa onnistuneesti ja pitää visuaalisesti tyylikkään korttitalonsa enimmäkseen hyvin kasassa.

Ex Machinan suurin ongelma on siinä, ettei Garland saa ratkaisevina hetkinä puhallettua kunnolla tunnetta valkokankaalle. Ohjaaja-käsikirjoittajan työskentelyssä on jotain hyvin insinöörimäistä. Asioita vain tapahtuu ja sitten niihin reagoidaan. Shokeeraaviksi tarkoitetut käänteet eivät tunnu juuri miltään, vaikka ne onkin koottu sääntökirjan mukaan oikeaoppisesti. Etenkin Ex Machinan loppupuolella tämä uhkaa muodostua pahaksi rasitteeksi.

Parasta Ex Machinassa on kuumeinen tunnelma ja roolihahmojen väliset jännitteet. Domhnall Gleeson, Alicia Vikander ja Oscar Isaac istuvat kaikki rooleihinsa hyvin, ja rakentavat hahmojaan huolella elokuvan edetessä. Kolmikon jokaisesta jäsenestä paljastuu asioita, joita heistä ei ensisilmäyksellä uskoisi. Erityisen vaikuttavaa jälkeä tekee Isaac, jonka Nathanissa yhdistyvät hienolla tavalla maskuliinisuus, ylimielisyys ja uhkaavuus.

Toisin kuin valtavirran kilpakumppaninsa, Ex Machina rohkenee käsitellä seksuaalisuutta ja lähestyy muutenkin tekoälyteemaa kiitettävän kypsällä tavalla. Silti se tarjoaa aiheeseen hyvin vähän uutta näkökulmaa. Esimerkiksi ”mikä tekee ihmisestä ihmisen?” on kysymys, joka on esitetty jo niin monessa kirjassa, sarjakuvassa ja televisiosarjassa, ettei Alex Garlandin tapa käsitellä aihetta tee enää kovin suurta vaikutusta.

Heikkouksineenkin Ex Machine on hyvä elokuva. On aina yhtä tervetullutta päästä katsomaan fantasia-aineksia käsittelevää tarinaa, jonka parissa ei tarvitse huokailla tai pyöritellä silmiään älyllisen aliarvioimisen takia.