Dome.fi:n valinnat vuodelta 2011: 12 katsomisen arvoista elokuvaa
Elokuvavuosi 2011 on neljää ensi-iltaa vailla valmis. Dome.fi:n toimitus päätti kuitenkin listata jo nyt 12 elokuvaa, jotka jokaisen kannattaa syystä tai toisesta tältä vuodelta katsoa.
Oheisten elokuvien lisäksi tänä vuonna ilmestyi toki monta muutakin näkemisen arvoista uutuutta. Mitkä olivat omat suosikkisi?
Immortals pieksää mytologiat tyylitellyksi verimössöksi
Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä vuoden kahjoimman elokuvan. Otetaan yksi osa kreikkalaista mytologiaa, yksi osa ilmeisen höpsähtänyttä ohjaajaa, yksi osa lihaksikkaita ja paidattomia miehiä, yksi osa hassunkurisia vaatteita ja aika monta osaa irtopäitä. Mitä saadaan? Immortals. Se on aivan pöhkö ja siksi vallan mainio.
Tintin seikkailut on Steven Spielbergin paras elokuva 2000-luvulla
Brontosauruksen sivupersoona ja logaritmin hännänhuippu soikoon! Steven Spielbergon tehnyt parhaan elokuvansa tällä vuosituhannella.
Iho jossa elän säväyttää ihanan inhottavasti
Pedro Almodóvar, suutele ja pelasta! On tylsämielistä vetää yhtäläisyysmerkkejä taiteilijan ja hänen työnsä välille, mutta Almodóvarin kohdalla kiusaus käy liian suureksi. Niinpä Iho jossa elän näyttäytyy erinomaisen almodovarisena elokuvana, jossa isät, pojat, äidit ja tyttäret kietoutuvat yhteen lihallisina kimppuina ja seksi on liukuväri, jonka skaala ulottuu (väki)vallasta pakkomielteiseen rakkauteen.
Drive on täydellisyyttä lähentelevä rikoselokuva
Kalsean vastaanoton saaneen Valhalla Rising -elokuvan jälkeen tanskalaisohjaaja Nicolas Winding Refn on osunut napakymppiin. Drive on täydellisyyttä lähentelevä rikoselokuva.
Le Havre lämmittää kaurismäkeläisellä sadullaan
Aki Kaurismäen uusi elokuva muistuttaa monella tapaa Aki Kaurismäen vanhoja elokuvia. Se on satu pienistä ihmisistä, jotka jäävät maailman jalkoihin, mutta säilyttävät silti arvokkuutensa. Osa lopettaa ehkä lukemisen tähän ja toteaa, ettei heidän elämässään ole Kaurismäen elokuvan mentävää aukkoa. Esitän nöyrimmin, että he ovat väärässä.
Tree of Life syleilee koko maailmaa
Mistä puhumme kun puhumme Tree of Lifestä? Puhummeko Terrence Malickista, joka tekee elokuvia niin harvakseltaan, että jokainen ensi-ilta on tapaus? Puhummeko elokuvasta, joka voitti Cannesin Kultaisen palmun? Puhummeko dinosauruksista, jotka yhdessä vaiheessa ilmestyvät valkokankaalle? Puhummeko pirstaleisesta rakenteesta, utuisesta kertojasta, omituisesta lopusta?
Harry Potter -saaga sai arvoisensa päätöksen
Harry Potter -saagan päätösosa on aika kaukana ensimmäisten osien söpöistä suklaasammakoista ja huispaustreeneistä. Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 on toimintaa, suuria tunteita ja visuaalisia herkkuja juuri sopivassa suhteessa.
X-Men: First Class on tyylikäs, mutta kiireestä kärsivä sci-fi-seikkailu
Natsien keskitysleirit, Kuuban kriisi ja geenimutaatiot ovat epätodennäköisiä aiheita erikoistehosteita vilisevälle viihde-elokuvalle, mutta Kick-Ass-ohjaaja Matthew Vaughn on silti onnistunut tavoitteessaan. X-Men: First Class palauttaa kehnojen X-Men: Viimeinen kohtaaminen ja X-Men Origins: Wolverine -elokuvien jälkeen Marvelin mutantit kiinnostavien supersankarifilmatisointien sarjaan.
Rango, tuo ihanasti haahuileva liskolänkkäri
Yliajettu vyötiäinen kertoo totuuden: on mentävä länteen. Niin alkaa Rango, jossa Johnny Deppiltä kuulostava kameleontti astuu Eastwoodin italosaappaisiin ja dallaa niillä yli autiomaan. Gore Verbinskin ohjaama tietokoneanimaatio on parhaan sortin yllätys. Se on jotakuinkin hupsu, mittaamattoman kaunis ja kiehtovan omapäinen elokuva, jollaisia ei teattereissa liikaa nykyään näy.
Black Swan on hyvä, mutta ei Darren Aronofskyn paras elokuva
Darren Aronofsky on ohjaaja, jolta on totuttu odottamaan odottamatonta. Mies on tehnyt elokuvia juutalaismystiikasta ja matematiikasta (Pi, 1998), addiktioiden turmelevasta vaikutuksesta (Unelmien sielunmessu, 2000), elämän puusta ja inkarnaatiosta (The Fountain, 2006) sekä eläkkeelle siirtyvästä showpainijasta (The Wrestler – painija, 2008).
Kova kuin kivi on Coeneiden laatulänkkäri
Lännenelokuva ei ole erityisen suosittu genre nyky-Hollywoodissa. Ehkä siksi Coen-veljesten tulkinta Charles Portisin romaanista on kerännyt poikkeuksellisen paljon kehuja kriitikoilta ja käsittämättömän paljon katsojia Atlantin tuolla puolen. Niinpä sitä pakostakin miettii, onko elokuvassa kenties jotain erityisen amerikkalaista, sillä vaikka se on laatutyötä, syvempi sielunveljeys jäi puuttumaan.
Taistelija on mahtava elokuva – ja paljon enemmän kuin pelkkää nyrkkeilyä
Taistelijan päähenkilö on nyrkkeilijä Micky Ward, mutta älkää pelästykö – tämä ei ole elokuva nyrkkeilystä. Joku kriitikko jo huomautti, että oikeastaan elokuvan nimen pitäisi olla monikossa, sillä ei ole porukan ainoa taistelija – ja juuri siksi tämä ei ole nyrkkeilyelokuva. Kukaan heistä ei ole valmis antamaan periksi ja jokaisella on unelmia, olivat ne sitten miten hölmöjä tahansa.
