Ilo on kokonaan minun
Isabelle Brouén esikoiselokuva on niin periranskalainen, että ihan naurattaa. Siinä on kaunis nainen, seksuaalinen ongelma ja uskomattoman romanttisia pariisilaisia kattohuoneistoja pienillä parvekkeilla varustettuina.
Elokuva alkaa orgasmilla ja elokuva loppuu orgasmilla. Sitä, mitä tapahtuu välillä, ei kannata ottaa niin vakavasti.
Elokuvan nuori radiotoimittaja Louise (Marie Gillain) elää tyydyttävässä parisuhteessa lakimies Francoisin (Julien Boisslier) kanssa, kunnes Louise kadottaa klitoriksensa. Siinä on koko elokuva yhdellä lauseella.
Hoh hoijaa. Eikö näistä navanalusasioista ole jo ollut puhetta tuutin täydeltä? Kun klitoris menee lakkoon, koko maailma saa uuden muodon. Kun itse ei saa, kaikki muut saavat. Sehän on nyt jo ihan pässinlihaa.
Ilo on kokonaan minun yrittää murtaa tabuja ja saada katsojan punastumaan olemalla suora ja rohkea. Ainakaan nuorelle suomalaiselle naiselle elokuva ei anna, eikä kosketa. Näistä asioista on puhuttu on terveystiedon tunnilla jo vuosia sitten.
Vaikka puolitoistatuntinen tarina on ennalta arvattava heti ensimmäisestä kohtauksestaan asti, kauniit maisemat ja pariisilainen, kuuluisa intohimo saavat hymyn kasvoille. Valitettavasti hymy on vain hieman huvittunut.
Teksti: Annika Ruoranen / Nöjesguiden
Ohjaus: Isabelle Broué
Pääosissa: Marie Gillain, Julien Boisselier
