Warhawk (PS3)

24.09.2007 14:51 Jukka O. Kauppinen

PlayStation 3 on kaikesta erinomaisuudestaan huolimatta kärsinyt loistavien ekslusiivipelien puutteesta. Yllättäen pelastus on löytynyt PlayStation Networkin verkkokauppapelien rintamalta. Super Stardust HD oli loistavaa räiskintäviihdettä ja sama vauhti jatkuu uudessa Warhawkissa.

Tiivistettynä Warhawk on kuin konsolimaailmaan siirretty Battlefield 2 – mutta peli seisoo omilla ansioillaan. Se on puhtaasti moninpeliksi suunniteltu verkkopelattava räiskintä, jossa kaahataan, kiidetään, lennetään ja räimitään. Tyylillä.

Warhawk yhdistää samaan pakettiin monta hauskaa aihetta ja teemaa. Battlefieldien verkkoräiskintä on ollut aina loistavaa moninpeliviihdettä, vaikka meininki onkin painottunut PC-rintamalle. Varsinainen pelitoiminta muistuttaa Battlefieldien lisäksi myös muutaman vuoden takaista Crimson Skies –peliä. Toiminnassa ja tyylissä kun yhdistyvät erikoiset laitteet, paikoitellen vinkeä graafinen olemus ja tietysti kiihkeä lentotoiminta. Hyvin menee.

Tosin yhtymäkohdat siihen aivan alkuperäiseen 1986 julkaistuun Warhawkiin tai myöhempään PlayStation-peliin ovatkin vähissä. Aiemmissa osissa kiidettiin puhtaasti bittitaivaalla, mutta nyt pelaajat sotivat niin maalla kuin ilmassakin – välillä jalkamiehinä, välillä erilaisilla kulkuneuvoilla ja vauhdikkaimmillaan hurjilla lentokoneilla. Aineksia siis löytyy vaikka muille lainattavaksi.

Tarina on turhaa luksusta

Minkäänlaista tekotaiteellista nyyhkytarinaa Warhawkista ei kannata etsiä. Tämä menee suoraan asiaan ja täysillä. Kaksi joukkuetta, yksi sota.

Ja mikä tärkeintä – peli vyöryy eteenpäin erittäin hyvin. Pelattavuus on hiottu kohdalleen. Pelaaja voi tehdä niin kovin erilaisia asioita, monella eri tavalla, mutta kontrollit toimivat sixaxisilla hyvin, sekä perinteisellä ohjaustavalla että liikkeentunnistuksen kera. Lentäminen liikkeentunnistuksen avulla on hauska taito, joka ei tosin tule ilmaiseksi. Treenata täytyy – ja paljon. Toiset huomioiva pelaaja testailee ensin omalla konsolillaan eri laitteiden ohjausta, ennen kuin säntää verkkoon, nappaa viimeisen tarjolla olevan Warhawk-lentokoneen ja rysäyttää sen 10 sekunnin kuluttua tulipalloksi.

Muutenkin Warhawk on peli, joka ei avaudu heti ensikoetuksella. Mikä on tavallaan hyväkin. Pelaajien taidot vaihtelevat todella paljon, joten toisaalta tarjolla on paljon helppoja tappoja, toisaalta matsit voivat olla joskus epätasaisia. Ylipäätänsä kokonaisuuden hahmottaminen vaatii paljon pelaamista – ei paljoa naurata, jos pitkin yrittämisen jälkeen on oppinut käyttämään erilaisia kulkuneuvoja, mutta ei osaa edelleenkään havainnoida ympäristöä tai pelitapahtumia. Jostain se tappava kuula tai ohjus aina napsahtaa.

Treenaaminen ja pelaaminen siis auttavat. Ja lisäpelaaminen. Ja ohjaimen herkkyyden säätäminen mieluisaksi.

Sen jälkeen vain etsimään itselleen sopivinta pelityyliä. Joillekin jalkaväkimiehenä riekkuminen on se kaikkein lystikkäin ja tuloksellisin pelimuoto. Mosuri on pieni maali, mutta silti joskus riittävän tulivoimainenkin. Sinko ja liekinheitin ovat riemastuttavia aseita, joilla voi yllättää varomattoman vastustajan. Toisaalta myös puukkohippa on hauskaa. Panssareilla on ilo riekkua ja lentokoneiden tuoma liikkuvuus mahdollistaa kierotkin toimintatavat. Warhawkien väliset ilmataistelut ovat myös yllättävän taitoa vaativia temppuja – taitava pelaaja osaa väistellä toisten ohjuksia ja ampua toisia alas kuin savikiekkoja.

Vaan ne kanssapelaajat. Tekoälyvastustajien kanssa pelaamisessa on aina se positiivinen puoli, että ne sentään pelaavat tiettyjen sääntöjen mukaan. Mutta ihmisten kanssa pelattavassa verkkopelissä, etenkin kaikille avoimilla palvelimilla, on aina peelovaara. Niin myös tässä. Ja peelot ovat samanlaisia, pelasivat sitten Battlefieldiä tai Warhawkia. Ärsyttäviä. Raivostuttavia. Vihoviimeisiä kiusankappaleita, jotka ammuskelevat omia, räkättävät kun eivät saaneetkaan Warhawkia ja kerjäävät selkäsaunaa saunan takana.

Valinnanvapautta ja komeaa menoa

Tarjolla on pieni mutta tällä hetkellä riittävä määrä erilaisia pelimuotoja. Deathmatchia ja team deathmatchia mukailevat dogfight-pelitilat ovat suorasukaisinta räiskintää, joka sopii parhaimmin hetken viihteeksi tai pelin opetteluun. Jotkut tykkää, jotkut ei. Lipunryöstö herättää ristiriitaisia tunteita, mutta ei siinäkään oikein tunnu suurta järkeä olevan. Miksi tämä sama iänikuinen pelitila täytyy väkisin tunkea joka ikiseen peliin, vaikka se ei edes välttämättä siihen sovellu?

Onneksi neljäs eli Zone-pelitila toimii sitten kovemmin kuin kolme muuta yhteensä, vaikka varmasti muitakin mielipiteitä löytyy. Battlefield-peleistä tuttu tukikohtien ja pelialueen valtaaminen ja puolustaminen on toimintaa, jossa on haastetta, järkeä ja motivaatiota. Pelaajien on oikeasti yritettävä pelata yhteen, pelkän satunnaisen sooloilun sijaan.

Omaa Warhawk-serveriä pyörittävät voivat myös rakentaa omannäköisiään kenttäpaketteja, joista jotkut voivat olla todella mielenkiintoisia. Esimerkiksi pelkkään lentämiseen tai maasodankäyntiin painottuvat kenttäkollaasit tuovat meininkiin tervetullutta vaihtelua. Lisäksi kentät ovat parhaimmillaan kauniita ja niin laajoja, että alkuvaiheessa niillä jopa eksyy. Tuntuma kuitenkin löytyy aikanaan ja ruudulle avautuva kartta tietysti auttaa.

Ja kuten kunnon Battlefield-kloonissa kuunaan, pelaajien temput ovat joskus kerta kaikkisen huimia. Camppaavat, kyyläävät ja villejä stuntteja tekevät pelaajat pystyvät parhaimmillaan sellaisiin saavutuksiin, että pommin tai kuulan väärällekin puolelle joutuessaan voi tapahtuneelle hekotella jälkeenpäin.

Siihen päälle erilaiset taktiikat. Peli tarjoaa yllättävän paljon erilaisia jippoja ja kikkoja, joilla pelaajat voivat taktikoida toistensa pään menoksi. Niiden löytäminen ja hyödyntäminen tuo peliin runsaasti lisämakua.

Warhawk onkin kaiken kaikkiaan erinomaisesti toimiva, visuaalisesti näyttävä ja erittäin luistava räiskintäpeli. Se todistaa, että suuremman mittakaavan Battlefield-taistelukenttämeininki onnistuu myös konsoleilla, vaikka myönnänkin olleeni alkuun epäileväinen. Tämän parissa viihtyy, mikäli räiskintään yhdistetty verkkopelaaminen maistuu. Pelaajan vain on oltava riittävän kärsivällinen kikat opetellakseen – ja siedettävä myös peelojen satunnainen kohellus. Parhaimmillaan meininki on hyvää ja nautittavaa.

Warhawk on saatavilla sekä PlayStation Storesta ladattavana digiostoksena että kaupoista Blu-Rayllä. Blu-Ray-versio sisältää lisäsisältöä ja bluetooth-mikkikuulokkeet.

Tekijä: Incog Inc.
Julkaisija: Sony
Testattu: PlayStation 3
Saatavilla: PlayStation 3
Pelaajia: 2-32
Pelin kotisivu: http://www.us.playstation.com/Warhawk/