X-Men: The Official Game (GC, PS2, Xbox, 360)
Se on virallista! Se on parhautta! Kolmas X-Men-elokuva, Viimeinen kohtaaminen, poiki totta kai peliarvostelijan lempilapsen, lisenssipelin. Jälleen kerran: lisenssipelit voi jakaa kahteen luokkaan. Ne ovat hyvät (King Kong) ja huonot (kaikki muut). Ja vaikka kuinka paljon haluaisi, X-Men: The Official Game ei ole King Kong eikä muutu siksi pelasi sitä miten paljon tahansa.
Pelissä ohjataan kolmea X-miestä. Ne ovat sininen saksalainen, Painajainen, kaikkien suursuosikki Wolverine ja kaikkien aikojen tylsin mutantti, Jäämies Bobby Drake. Kullakin mutantilla on omat supertaitonsa ja -voimansa, joiden ympärille on rakennettu sopivat temmellyskentät.
Kukin omillaan, kukin tavallaan
Kuten arvata saattaa, Wolverinen osiot koostuvat väsyttävästä tappelemisesta. Ne ovatkin pelin tylsintä antia. Kun pelimoottori on kankea eikä mekaniikassa riitä syvyyttä, pelaaja tyytyy hakkaamaan nappeja summamutikassa toivoen vihollisten ja kentän loppuvan.
Maailman vahvimmasta metallista, adamantiumista, tehtyjen kynsien ja samalla aineella vahvistetun luuston avulla Wolverine on kova kundi. Ihan kaikkeen ei kynsiniekkakaan kykene, välillä pitää ottaa lepoa ja antaa mutanttivoiman parantaa haavat. Tämä tietysti ainoastaan siinä tapauksessa, että pelaaja vastaanottaa vahinkoa.
Wolverine jumittaa maan tasalla, mutta Jäämiestä ei kamara kahlitse. Hemmo hanskaa hyiset henkäykset ja käyttelee kykyjään kekseliäästi. Jäämies-episodit ovat pelin lento-osiot. Bobby Drake liitää taivaalla ja kehittää kylmää puolustus- ja hyökkäyskäyttöön.
Lentely on asteen kivempaa kuin Wolverinella pelaaminen. Sekään ei kuitenkaan jaksa innostaa pidemmän päälle, onpahan vaan vähän siistimpää tapella taivaalla kuin katutasolla.
Hilpein pelihahmo on Painajainen. Rikinkatkuisen pilven saattelema siirtyjä on aina ollut Ryhmä-X:n siisteimpiä tyyppejä. Pelissä tätä kykyä ja hahmon akrobaatin taitoja hyödynnetään eniten seikkailulta tuntuvissa osioissa.
Siirtyminen paikasta A paikkaan B ja saman kyvyn käyttö taistelutilanteissa näyttää hyvältä, muttei pelin kolhon teknisen toteutuksen ja ohjauksen johdosta tunnu siltä. Kun Painajainen pyörii putkista roikkuen odottaen oikeaa hetkeä loikata edessä olevalle tasanteelle, pelaaja itkee Tomb Raiderin ja Prince of Persian perään.
Jos X-Men tuntuukin aika ajoin mukiinmenevältä, illuusio murtuu ja rapisee tuhkana matolle, kun peliä vertaa vähänkään parempaan lajityypin edustajaan.
Vyöasteita
X-Men: The Official Game sisältää myös pelialalla roolipelielementeiksi kutsuttuja muuttujia. Hyvästä suorituksesta ansaitaan lisää mutanttivoimaa, jolla voi vahvistaa jotain hahmon kyvyistä.
Vaikka tällainen tuo parhaimmillaan lisää syvyyttä peliin, ei voimien vähittäinen kasvu tunnu X-Menin tapauksessa järin merkittävältä lisältä. Se itse asiassa alleviivaa kokonaisuuden läpikotaista mitäänsanomattomuutta.
Mikään pelissä ei ole kuin korkeintaan keskitasoa, ei grafiikka, ei äänisuunnittelu eikä etenkään pelattavuus. Yksikään osa-alue ei ole kuitenkaan täysin epäkelpo, ainoastaan hajuton ja mauton.
Pelin tapahtumat sijoittuvat elokuvasarjan toisen ja kolmannen osan väliin. Juoni on mitä on, ja sitä kerrotaan ainakin arvosteluversiossa still-kuvien päälle puhutun dialogin voimin. Tarkoitus on kai luoda sarjakuvamainen yleisfiilis, mutta käytännössä kerronta tuntuu viimeistelemättömältä ja halvalta.
X-Men: The Official Game onnistuu omalta osaltaan palauttamaan lisenssipelit tasolle, jota on totuttu näkemään. Se on kaikin puolin turhanpäiväinen peli. Se ei myy yhtään kopiota laadullisten meriittien perusteella, mutta tarttuu elokuvasarjan vähemmän tiedostavien fanien vaatteisiin riittävän monasti tuottaakseen voittoa.
Tekijä: Z-Axis / Hypnos / Amaze / WayForward
Julkaisija: Activision
Testattu: PlayStation 2
Saatavilla: GameCube, PlayStation 2, Xbox, Xbox 360. Myös käsikonsoleilla DS, GBA.
Pelaajia: 1
Pelin kotisivu: http://www.x-mengame.com/
