Huhu: Suljettu Arkane Austin työsti uutta Dishonored-peliä
Microsoft sulki studion aiemmin tällä viikolla.
Microsoftin alkuviikosta sulkeman Arkane Austin -studion väitetään suunnitelleen mahdollisesti Dishonored-sarjan seuraavaa osaa.
Bloombergin mukaan studion kerrottiin suunnittelevan paluuta yksinpelattavien immersiivisten simulaattoreiden pariin ja yrittäneen kaupata muun muassa Dishonored-pelisarjan seuraavaa osaa. Suunnitelmat kuitenkin peruuntuivat, kun Microsoft sulki studion.
Pelisarjan uudesta osasta huhuiltiin jo viime vuonna, mutta toistaiseksi ei ole varmaa, oliko tuolloin huhuiltu peli juuri Arkane Austinin suunnittelema.
Arkane Austinin lisäksi alkuviikosta suljettiin myös Tango Gameworks sekä kaksi muuta studiota.