Kimble avaa inhimillisen julmuuden Pandoran lippaan

25.06.2012 13:15 Jukka O. Kauppinen

Kimble. Peleistä lähes legendaarisin ja oiva esimerkki suomalaisesta pelikehityksestä ajalta ennen digitaaliaikaa. Kimblen tuorein versio yhdistää hupaisalla tavalla perinteistä lautapelaamista ja nykyaikaa, vaikka Kimble Angry Birds Space Race -peliä joudutaankin odottamaan loppukesään/syksyyn saakka.

Pelin ”ennakkoversio” kuitenkin teki taikansa ja huvitti kovasti, minkä johdosta Niin & näin -blogissa julkaistu Kimble-kolumni osuikin hyvin kohdalleen. Kolumnissa mennään Kimbleen pintaa syvemmälle – ja kyllähän meidänkin testipelissämme oli heti paljonkin mainittuja taktikoinnin, kilpailun ja kyräilyn makua. Syödäkö vai eikö syödä? Pelaammeko kiltisti – vai raivolla?

Miksi ylipäänsä pelataan? Mikäli tavoitteena on pelitaitojen hankkiminen ja nyanssien tutkailu, upottautuminen pelikulttuuriin, Kimble ei palkitse. Vakavien lautapelaajien näkökulmasta Kimble on huono peli, koska se ei takaa pelaajalleen merkityksellisiä tekoja: kuutosia saamaton luuseri ei tee mitään, ei ole pelin maailmassa – peliteoreettisesti. Mutta Kimble onkin eri maailmasta: se kumpuaa ikivanhasta sosiaalisten pelien perinteestä, jossa istutaan yhdessä nuotion ääressä, saunan terassilla, junavaunussa, missä vaan – höpötetään, annetaan ajan kulua, vihataan toisia, rakastetaan toisia. Kotipesällä könöttävää ei ainakaan lähetetä säälimättömästi yhä uudestaan kotiin, ja hän voi rauhassa nauttia pöydän antimista ja muiden tuskasta. Tai hän voi upottautua maailman epäoikeudenmukaisuuteen – mitä tärkein kokemus sekin.

Meille Kimble on pyhä asia. Sitä pelataan tiukasti sääntöjen mukaan, ja anekdootit siitä, kuinka ”meillä kotona pelattiin niin, että…”, kohtaavat jäätävän hiljaisuuden. Pop-o-maticin taikapiiri on hiottu täydelliseksi rikkomaan totunnaisia ihmissuhteita ja muodostamaan niitä yhä uudelleen. Raivo ja rakkaus saavat kesäyön raikumaan.

Lue koko juttu: Älä hyvä ihminen hermostu! – eli miksi aikuinen pelaa Kimbleä