Uusimmat

Metroid Prime 3 aikaisintaan vasta syksyllä

04.04.2007 13:55 Miikka Lehtonen

Metroid Prime 3 -seikkailuräiskintää innokkaasti odottavat joutuvat odottamaan vielä lisää. Newsweek-lehden haastattelema Reggie Fils-Aime paljasti sivumennen, ettei peli ilmesty vielä kesällä.

Alunperin vuoden 2007 alkupuoliskolle – vieläpä aikaiselle keväälle – lupailtu Metroid Prime 3 ei ilmesty vielä lähiaikoina. Kysyttäessä, ehtiikö Metroid Prime 3 markkinoille ennen kesäkuuta, johon vuoden 2007 alkupuolisko päättyy, Fils-Aime tarjoili huonoja uutisia.

”Missä Metroid on? Emme tule julkaisemaan Metroidia kesäkuuhun mennessä. Olemme jo ilmoittaneet kaikki siihen mennessä tapahtuvat julkaisumme”, Reggie latasi. ”On vain niin, että haluamme Metroidin olevan täydellinen. Metroid Prime 2 ei valitettavasti yltänyt [taloudellisesti] sen enempää meidän kuin Retro Studiosinkaan toivomusten tasolle.”

Samaan syssyyn Reggie tunnusti myös olevansa vaikuttunut Sonyn LittleBigPlanet-demosta, mutta samalla myös hieman kateellinen. Hänen mukaansa Nintendo olisi nimittäin halunnut myös tehdä yhteistyötä peliä kehittävän firman kanssa, mutta Sony ehti ensin lyömää nimiä paperille.