Conania, BioShockia ja Grand Theft Autoa – Näitä viittä indiepeliä suosittelemme kokeilemaan toukokuussa

06.05.2019 21:40 | Teemu Purhonen

Kuluvana vuotena ei ole yhden kuukauden aikana julkaistu niin montaa jännittävää indiepeliä, kuin toukokuussa. Muropaketti kävi lävitse hurjan syynin, ja jäljelle jäi lopulta viisi todella puhuttelevaa julkaisua.

Alla viisi indieosaston peliä, joita ainakin Muropaketin toimituksessa odotellaan jo innolla.

Tales of the Neon Sea

Kyberpunkin neonmaisemiin sijoittuva Tales of the Neon Sea ilmestyi itseasiassa jo huhtikuun viimeinen päivä, mutta peli on niin mainio, että se kannattaa ottaa mukaan tälle listalle. Toimintaseikkailussa hypätään entisen poliisin, nykyisen alkoholistin, hatun alle. Tales of the Neon Sean antisankari yrittää parhaansa mukaan selvittää murhaa, jonka takaa saattaa hyvinkin paljastua vielä suurempi mysteeri. Sivulta kuvattu toimintapeli on ottanut roimasti vaikutteita toukokuussa 2014 julkaistusta The Fallista, eikä tätä voi pitää lainkaan huonona asiana. Pelin maailma on värikäs ja surkea, aivan kuten kyberpunkin perinteisiin kuuluukin. Tales of the Neon Sea on siis jo saatavilla PC:lle, ja se julkaistaan myöhemmin PlayStation 4:lle ja Nintendo Switchille.

Close to the Sun

Close to the Sun ponnistaa suoraan BioShockin varjosta, ja jos pelin trailereihin on uskomista, jatkaa se suurenmoisen art deco -tyylisuunnan kauhuseikkailun perinteitä varsin onnistuneesti. Kuten BioShock, myös Close to the Sun sijoittuu tunnetun tiedemiehen luomaan utopiaan, jossa vähemmän yllättäen kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan. Nikola Teslan rakentama Helios-laiva pystytettiin kaikkein nerokkaimpien tutkijoiden turvasatamaksi, jossa mikään ei estä erilaisten projektien etenemisiä. Sittemmin täysin hiljaiseksi muuttuneen paatin salaisuuksia lähtee selvittämään journalisti, joka huomaa hyvin nopeasti, ettei kaikki ole kunnossa. Myös Close to the Sun on jo saatavilla PC:lle, ja se julkaistaan myöhemmin Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle.

Observation

Scifi-trilleri Observation tuo kauhuseikkailupeliin mukavia uudistuksia, sillä siinä pelataan avaruusaseman tekoälyä, joka yrittää selvittää mitä ihmettä aseman henkilöstölle on oikein tapahtunut. Se kun on kadonnut lähes kokonaan jonkinlaisen asemaa kohdanneen katastrofin seurauksena. S.A.M.-tekoäly tekee yhteistyötä ainoan jäljelle jääneen miehistön jäsenen kanssa selvittääkseen mysteerin perinpohjaisesti. Pelaajan päämääränä on saada käyttöönsä monia avaruusaseman erilaisia prosesseja, jotta tekoäly voi auttaa tohtori Emma Fisheriä yhdistämään palapelin monimutkaisia osasia yhteen. Lisäksi pähkäillään asemalle saapuneen mystisen viestin parissa. Observation tulee saataville toukokuun 21. päivä PlayStation 4:lle.

American Fugitive

American Fugitive muistuttaa Grand Theft Autoa, ja siinä lähdetään kaahaamaan halki avoimen pelimaailman, joka on pullollaan räjähtävää toimintaa. Pelaaja asetetaan erään vangin painaviin saappaisiin, sillä miestä syytetään isänsä verisestä murhasta. Vankilasta pakenemisen jälkeen alkaa villi selviytyminen Redrock Countyssa, jossa poliisi pääsee helposti karkurin kintereille. Ovet murhan selvittämiseksi aukeavat paikallisen rikollisen alamaailman kautta, jolle suoritetaan monia erilaisia vaarallisia tehtäviä. American Fugitive näyttää pirteältä väkivaltapeliltä, jonka monisyisen tarinan luvataan tarjoavan paljon hupia. American Fugitive julkaistaan PC:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle 21. toukokuuta.

Conan Unconquered

Conan-barbaarin synkkään miekan ja magian valtakuntaan sijoittuvia pelejä on viime aikoina riittänyt: selviytymistä toimintaseikkailuun yhdistelevä Conan Exiles ilmestyi viime vuoden toukokuussa. Uusin tulokas Conan Unconquered ottaa aivan uuden näkökulman tämän arpisen soturin puuhasteluihin, sillä se on ylhäältä kuvattu RTS-strategiapeli. Sen on kehittänyt Petroglyph-studion Command & Conquer -veteraanit. Pelissä luodaan oma tukikohta, jonne yritetään järjestää vihollisissa kauhua aiheuttava armeija. Siinä taistellaan alkukantaisia villejä vastaan, ja koetetaan pärjätä myös muita haasteita vastaan. Pelaajan kimpussa ovat lisäksi erilaiset taudit, joita levittävät taistelutantereella makaamaan jätetyt veriset ja murjotut ruumiit. Conan Unconquered tulee saataville PC:lle 30. päivä toukokuuta.