Uusimmat

Tulipahan pelattua: Gris on oikeasti yksi pelihistorian kauneimmista peleistä – se vain ei tuntunut miltään

06.01.2019 10:00 Tuukka Hämäläinen

Indiepeli Gris on upea, piirrostyylinen seikkailu, jonka jokainen ruutu näyttää maalaukselta. Nintendo Switchin omalta näytöltä sitä ei kuitenkaan kannata pelata.


Julkaisupäivä: julkaistu / Kehittäjä: Nomada Studio / Julkaisija: Devolver Digital / Testattu: Nintendo Switch / Saatavilla: Nintendo Switch, PC / Pelaajia: 1 / Ikäraja: 3  / Peliä pelattu arvostelua varten: 3 tuntia (läpipeluu)


Nomada Studion kehittämä Gris herätti etukäteen huomiota näyttävillä trailereilla, mutta julkaisu juuri joulun alla johti siihen, että peli on jäänyt vielä monelta huomaatta tai pelaamatta. Siksi myös arvostelemme pelin jälkijunassa, vaikka se on kiistatta viime vuoden poikkeuksellisimpia julkaisuja.

Gris on tasohyppelypeli, jossa nuori nainen, pelin nimihenkilö, kadottaa lauluäänensä. Samalla hänen maailmansa muuttuu värittömän harmaaksi, ja peli onkin oikeastaan hahmon sisäiseen todellisuuteen sijoittuva seikkailu, jossa värit yritetään yksi kerrallaan palautettaa.

Merkittävintä Grisissä on kiistatta visuaalinen toteutus. Se näyttää alusta loppuun upealta piirroselokuvalta, jonka taustat ja maisemat on maalattu vesivärein. Grafiikat ovat animaatioita ja pelimaailmaa myöten mykistävän kauniita. Harva peli on koskaan näyttänyt näin päräyttävältä. Verrokkeja voi hakea vaikkapa Ori and the Blind Forestista (2015) ja Cupheadista (2017), mutta Grisin visuaalinen tyyli ei muistuta niistä kumpaakaan.

Pelillisesti Gris on kuitenkin viime kädessä aika perinteinen tasohyppely. Peli etenee valtaosin lineaarisesti yhdestä esteestä toiseen, ja jokaisessa luvussa pelihahmo oppii uuden kyvyn. Grisin mekosta muotoutuu tarpeen mukaan kivenmurikka, liidon mahdollistava viitta tai jopa uimiseen sopiva evä. Pelimaailmasta löytyy ylimääräistä keräiltävää ja haasteita, mutta pääpeli on selkeä, yllättävän helppo ja alle kolmessa tunnissa pelattu. Matkan varrella kohdataan muutamia kekseliäitä pelimekaniikkoja, mutta ei mitään kauhean yllättävää.

Vaikka pelaaminen on sujuvaa ja visuaalinen anti upeaa, jättää Gris silti hieman onton olon. Se muistuttaa sellaisia taiteellisesti kunnianhimoisia seikkailu- ja puzzle-pelejä kuin Limbo (2010) ja Inside (2016), muttei nouse niiden tasolle pelisuunnittelussa. Edellä mainittujen maailmat ovat rajallisuudessaankin eläviä ja kiehtovia, Grisin maailma taas tuntuu lähinnä lavasteelta. Peli on selvästi tehty visuaalinen ilme edellä, mistä kertoo jo se, että pääkehittäjä Conrad Roset on samalla Grisin kehityksen ”lead artist”.

Temaattisesti pelin selkein vertailukohta on Celeste (2018), yksi viime vuoden upeimmista peleistä, sillä molemmat ovat metaforisia kuvauksia nuoren naisen kamppailusta sisäistä pimeyttä vastaan. Grisin askeettinen, täysin ilman dialogia tai tekstiä kerrottu tarina ei kuitenkaan kestä tätä vertailua. Celeste on syvempi ja monipuolisempi kuvaus samoista teemoista.

Lopputulos onkin, että Grisin pelikokemus ei ainakaan itselleni ollut kovin nautinnollinen tai palkitseva. En kokenut mitään intoa palata pelin pariin, ja pelatessani osasin nauttia vain sen kauneudesta. Gris ei tuntunut haastavan, kiehtovan tai yllättävän – muuten kuin toinen toistaan hulppeammilla maisemillaan. (En tiedä onko kukaan muu valittanut samaa, sillä en lue muiden arvioita ennen omani kirjoittamista. Voi hyvinkin olla, että tämä arvio on poikkeuksellisen negatiivinen.)

Kritiikistä huolimatta Gris ei kuitenkaan millään muotoa ole huono peli, ja se kannattaa kokea yksinomaan graafisen ilmeensä vuoksi. Halusin itsekin pitää siitä paljon enemmän, mutta en vain saanut pelistä irti oikein mitään. Moni muu pitää varmasti pelistä paljon itseäni enemmän, mutta männävuoden parhaimpien joukkoon en pysty sitä nostamaan, olipa ilmiasu sitten kuinka komea tahansa.

Nintendo Switchillä peli toimii moitteettomasti, mutta se kannattaa pelata kokonaan tv-ruudulta. Switchin oman näytön koko nimittäin sotii pelaamista vastaan: kuvassa on usein niin valtavia maastoja, että pelihahmo jää pikkunäytöllä todella pikkuruiseksi, ja pelaaminen on siksi melkoista tihrustamista.

GRIS

”Uskomattoman kaunis peli, jonka sisältö ei nouse visuaalisen toteutuksen tasolle.”

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat