Verisempi viikonloppu

Keski-ikäinen brittimies on sitten hassu näky. Kauluspaita ja kravatti kertovat, että kyseessä on surullisen limainen tapaus, jonka ihmisarvo on jossain madon ja torakan välillä. Kun Verisemmän viikonlopun alussa tapaamme keski-ikäisen britin, hän juoksee metsässä karkuun kasvottomalta pahuudelta. Hetkeä myöhemmin mies roikkuukin jo ansalangassa ja saa puukosta mahaan niin, että pitkään ja hartaasti pulppuava hurme tuhrii hänet kauttaaltaan. Ja se oli sille George-mulkulle ihan oikein, saattaisivat Lapinlahden linnut sanoa.

Verisempi viikonloppu hännystelee brittikauhun uutta aaltoa, kuten vaikkapa Neil Marshallin erinomaista Descent – loukussa -leffaa. Tällä kertaa murhattavina ovat Palisade Defence -asefirman valkokaulustyöläiset, jotka ovat tiiminrakennusreissulla Itä-Euroopassa. Tyhmä pomo, nuoleskelija, nätti nainen, ruma nainen ja muut stereotyypit esitellään pikaisesti, jonka jälkeen päästään säikyttelemään katsojaa.

Elokuvan alkupuoli toimii kauhumausteisena trillerinä ihan kohtalaisesti. Jännitystä rakennetaan Halloween-mäisesti metsässä heiluvalla tarkkailijakameralla, uhkaavasti vinkuvilla jousilla ja jumalattoman kovalle väännetyillä ääniefekteillä. Kun vaaniminen jää ja murhaaminen alkaa, tyylilaji vaihtuu. Säikyttelyn sijaan tulevat överiksi vedetyt gore-efektit ja vitsit, joiden hauskuus on kyseenalaista. (Kumpi on hauskempaa: se, että irtojalka ei meinaa mahtua jääkaappiin vai se, että irtojalan sukka haisee pahalta?)

Varsin pian käy selväksi, että genrevaihdos ei ole vahinko. Käsikirjoittajat James Moran ja Christopher Smith, joka on myös ohjannut elokuvan, tuntuvat yksinkertaisesti tallentaneen valkokankaalle joka ikisen alitajunnan pimeimmästä syövereistä kohonneen ajatuksen. Siitä todistavat paitsi teurastamisen keskelle tungetut vitsit, myös metsämökin menneisyydestä kerrotut tarinat, joista yksi näytetään mustavalkoisena mykkäelokuvana. Ja taas toisaalta: miksipä ei?

Viimeisinä hetkinään elokuva lykkää komedian viitosvaihteelle. On katsojasta kiinni, pitääkö Veristä viikonloppua ällöttävänä ja hauskana vai pelkästään ällöttävänä. Omia suosikkejani olivat terroristin torjuntaan tarkoitettu sinko, Mel GibsoninApocalyptosta muistuttava irtopään näkökulma sekä mestarillinen loppuratkaisu, johon ei voi reagoida muuten kuin epäuskoisella höhötyksellä.

Perimästään kovin tietoisen elokuvan puolesta puhuu sekin, ettei se kestä puoltatoista tuntia pitempään. Saavutus sekin näinä megapökäleiden aikoina.