Elokuva-arvostelu: Gran Torino

Alkuperäisnimi: Gran Torino
Ohjaaja: Clint Eastwood
Pääosissa: Clint Eastwood, Christopher Carley, Bee Wang, Ahney Her, Cory Hardrict
Elokuvan pituus: 119 minuuttia
Ikäraja: K15
Käsikirjoittaja: Nick Schenk, Dave Johannson
Elokuvan kotisivu: www.grantorino.fi

Gran Torino on elokuva, jossa Clint Eastwood esittää Clint Eastwoodia. Ei siis ihmistä, vaan hahmoa. Sitä spagettiwesterneistä tuttua kaveria, joka ei paljoa puhu, siristää silmiä ja ampuu pahiksesta ilmat pellolle.

Tällä kertaa Clint Eastwoodin inkarnaation nimi on Walt Kowalski. Hän on Korean sodan veteraani, joka elää poikansa luonnehdinnan mukaan yhä 1950-luvulla. Kun vaimo kuolee, ei hänelle jää paljon mitään.

Laiskoja lapsenlapsia ja epäsiistejä maahanmuuttajia sydämensä pohjasta inhoavan Waltin päivät kuluvat kuistilla kaljaa hörppiessä ja Ford Gran Torinoa vahtiessa. Yleisin repliikki on ”ärrrr!” Toisin sanoen hän on hahmo, jota jokaisen Eastwoodin ystävän on helppo fanittaa.

Sitten naapuriin muuttaa Kaakkois-Aasiasta peräisin olevia hmong-kansan edustajia. Pihaa vahtiva mummo mölöttää jotain käsittämätöntä ja sylkee isompia klimppejä kuin Walt. (Eastwood tietää varsin hyvin, mikä saa yleisön nauramaan.)

Kowalskin suurin vahvuus elokuvahahmona on siinä, että Clint Eastwood tuo häneen mukanaan kaikki aiemmat kovanaaman roolinsa. Ei taida olla toista näyttelijää, jonka roolittamisella olisi saavutettu sama tulos. Mutta Mulkvqist-Eastwood ei ole ikuinen mulkvqist, hän ei voi olla sitä enää 2000-luvulla. Yrittääkö hän sovittaa menneitä tekojaan? Vai onko Eastwood kiero nero, joka tietää täsmälleen, miten voi imagoaan väännellä?

Sitä mukaa kun elokuvan huomio siirtyy old skool -miehen fiilistelyistä juonenrakenteluun, siitä tulee myös tylsempi. Arkisesta rasismista hilaudutaan kohti ymmärtäväistä ja liberaalia Kowalskia, joka kovan kuorensa alla kuitenkin välittää toisista ihmisistä. Ihan American History X:ään ei sentään ajauduta, mutta samansuuntainen kehitys on kuitenkin nähtävissä.

On varsin tyhjänpäiväistä lähettää täältä Suomesta ohjeita Eastwoodille ja käsikirjoittaja Nick Schenkille, mutta olisiko kuitenkin pitänyt tehdä Waltista äijä, joka olisi puskenut muuttumattomana hamaan loppuun asti? Eihän sellainen Hollywoodin toiveikkaaseen perusvireeseen oikein istu, mutta toisaalta Eastwood on välillä repäissyt.

Luottokuvaaja Tom Sternin kuvat ovat jälleen synkkiä ja komeita, kuten Eastwoodin kanssa yleensä. Nuoret Bee Wang ja Ahney Her pyörivät mainioina satelliitteina universumin keskipisteenä jököttävän Eastwoodin ympärillä, kuten Clintin elokuvassa tietysti pitääkin olla.

Vähän hassulta tuntuu myös ensimmäisten ja viimeisten kohtausten sävy, jossa haistatetaan pitkät tyhmille sukulaisille. Elokuvalla kun tuntuu olevan jonkinlainen sanoma ihmisarvon puolesta ja noin, mutta ilmeisesti se ei ulotu vesipäisiin lapsiin eikä heidän jälkikasvuunsa.

Aiheesta lisää:

Elokuva-arvostelu: Changeling – Vaihdokas