Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot – osa 2/8: Vuoden 2006 Silent Hill oli hirvittävän tylsää tehostemössökauhua, jota edes Pyramid Head ei pelasta
Muropaketin sarjassa arvostellaan kahdeksan suurinta ja tunnetuinta video- tai tietokonepeliin perustuvaa elokuvaa. Uusi arvio on luvassa aina sunnuntaisin. Toisena vuorossa on 13 vuotta sitten ensi-iltansa saanut Silent Hill, joka perustuu Konamin suosittuun kauhupelisarjaan.
Silent Hill -pelit (1999-) ovat vankassa klassikkomaineessa, vaikka sarjan jälkimmäiset osat jakoivatkin mielipiteitä. Ei siis mikään ihme, että pelien pohjalta syntyi myös elokuva 2000-luvun alkupuolen menestyneiden kauhuleffojen jalanjäljissä.
Vuonna 2006 ensi-iltansa saanut Silent Hill on vapaa sovitus Konamin kauhupelisarjan ensimmäisestä osasta, mutta vain osa hahmoista ja tarinasta ovat yhtäläisiä pelin kanssa. Tarinassa Rose Da Silva (Radha Mitchell) lähtee etsimään adoptoidun tyttärensä Sharonin (Jodelle Ferland) painajaisten lähdettä Silent Hillin aavekaupungista. Auto-onnettomuuden jälkeen Sharon kuitenkin katoaa, ja Rose kohtaa entisen kaivoskaupungin salaisuudet, monenlaiset hirviöt sekä pahantahtoisen tuomionpäivänkultin.
Silent Hill on harmittavan geneerinen pelielokuva alusta loppuun. Peleistä on ammennettu merkittävimmät elementit tarinaan, mutta kaikki pelien lumovoima on kadonnut siirtymässä valkokankaalle.
Samalla tarinaa vaivaa kuitenkin tuskallinen pelimäisyys: Rose etenee tapahtumapaikasta ja kohtauksesta toiseen lineaarisesti kuin tasojen välillä edeten. Pelistä löytyy kaivostaso, hotellitaso, kirkkotaso ja sairaalataso tässä järjestyksessä, ja pelimäistä haahuilua maisemissa tarjoillaan aivan liikaa. Välillä katsoja jää myös miettimään, millä logiikalla Rose etenee – aivan kuten pelien pahimmissa putkijuoksuissa.
Pelejä enemmän Silent Hill on kuitenkin velkaa aikansa kauhuelokuville. The Ringin (2002) ja Kaunan (2004) Hollywood-versioiden vanavedessä julkaistu elokuva ammentaa samanlaisesta estetiikasta, ja ehdottomasti myös ensimmäisen Saw-leffan (2004) valtavirtaan tuomasta kidutus-gore-kuvastosta.
Ja muiden aikalaistensa tapaan Silent Hill on myös tupaten täynnä CG-tehosteita, jotka nyt ovat jo auttamattomasti vanhentuneita. Monet ympäristöt ja valtaosa hirviöistä jäävät tämän vuoksi epäaidoiksi, eivätkä näyttelijät useinkaan näytä olevan edes samassa tilassa niiden kanssa. Poikkeuksen tekevät sairaalan zombihoitajat, jotka näyttävät cg-mörkkien rinnalla aika tyylikkäiltä.
Valitettavasti tarinakaan ei pelasta kokonaisuutta, ja on vähän vaikea uskoa, että käsikirjoittaja Roger Avary on aikanaan pokannut Pulp Fictionista (1994) Oscarin yhdessä Quentin Tarantinon kanssa. Dialogi on puisevaa ja hahmot pökkelöitä, eivätkä asiaa auta ranskalaisohjaaja Christophe Gansin valinnat, kuten pari hirveää zoomauskikkailua. Jostain syystä koko elokuva on myös sävytetty tavalla, joka saa maailman näyttämään koko ajan vähän epätodelliselta. Ja pimeässä tapahtuvat kohtaukset ovat sitten todella, todella pimeitä.
Ehkä pahinta koko sopassa on kuitenkin se, että Silent Hill on karmean tylsä elokuva. Etenkin alkupuolella saadaan liiankin kanssa seurata Rosen harhailua juonen painottuessa elokuvan lopulle, eikä taustakertomuskaan onnistu sitten paljon kiinnostusta herättämään.
CG-mössön seassa on sentään muutamia onnistuneempia hetkiä ja pari visuaalista oivallusta. Esimerkiksi pelisarjan ikonisin hahmo Pyramid Head on oikeastaan ihan okei elokuvassakin – etenkin koska hahmoa ei elokuvassa selitetä mitenkään. Pyramid Headin fanit saavat kuitenkin pettyä, sillä hahmolla on leffassa vain kaksi kohtausta, molemmat alkupuoliskolla.
Muistelen, että vuonna 2006 (ollessani 19-vuotias) Silent Hill tuntui ihan viihdyttävältä pläjäykseltä, joka vertautui positiivisesti muihin aikansa menestyneisiin kauhuleffoihin. Nyt kun laadukasta kauhua tehdään huomattavasti enemmän, ei se kestä enää vertailua edes genren keskinkertaisiin teoksiin.
Täytyy kuitenkin arvostaa, ettei Silent Hill turvaudu jump scare -säikäyttelyyn kuten muut aikalaisensa. Vaikka eipä se kyllä pelottamaankaan onnistu.
Ja hei! Rosen aviomiestä esittävä Sean Bean selviää elokuvasta hengissä. Melkoinen käänne!
SILENT HILL (2006)
”Silent Hill on turha ja tylsä elokuva, joka tuskin innostaa edes pelisarjan faneja.”
Seuraavaksi käsittelyyn joutuu Max Payne (2008). Sen arvio julkaistaan Muropaketissa sunnuntaina 27.10.2019.
