Arvostelupäivitys: Soma kysyy asioita, joita peleissä ei usein käsitellä
Taas on aika jakaa laajennettua viisautta. Miikka Lehtonen kertoo meille oman näkökulmansa filosofisesta Soma-kauhuseikkailusta.
Täysimittaisen toisen mielipiteen löydät itse peliarvostelusta, jutun leipätekstin jälkeen.
Toki pelistä tunnelmaa löytyy, mutta jopa minä, perinteisesti kauhupelejä vierastava vässykkä, uskalsin pelata Soman alusta loppuun ilman suuria ongelmia. Tässä auttoi myös se, että tarina on oikeasti kiinnostava ja kokeileva. Soma kysyy kiinnostavia kysymyksiä siitä, mitä ihmisyys ja tietoisuutemme oikeastaan merkitsevät. Eiväthän nämä tietenkään ole mitään kysymyksiä, joita ei olisi jo useampaan kertaan pohdittu filosofien toimesta, mutta harvemmin videopeleissä.
Iso peukku myös siitä, että Bioshockin tavoin Soma kertoo passiivisesti paljon tarinaa maailmansa välityksellä. Pienet yksityiskohdat, kuten piirtämisestä pitäneen naisen kuvien täyttämä piilonurkkaus puhuvat paljon ja täyttävät aukkoja pelin tarinan tapahtumien välissä. Minä tykkäsin hirveästi!
Tiivistä tunnelmaa, hyvää tarinaa ja vielä näyttävää toteutustakin. Mutta. Ainahan sitä jostain löytyy mutta. Ja Soman tapauksessa se mutta tulee hirviöistä. Niihin liittyy ideoita, jotka ovat olleet ehkä paperilla kiinnostavia, mutta jotka eivät käytännössä toimi ihan hirveän hyvin. Frictional Gamesin pelien perinteiseen tyyliin Soman hirviöitä vastaan ei taistella, vaan niiltä piiloudutaan. Ja kun tekoäly päättää, että juoksenpa nyt paskarinkiä tuossa pelaajan piilopaikan edessä seuraavat viisi minuuttia, jokainen voi varmasti arvata, mitä se tekee pelin rytmitykselle.
Miikka Lehtonen
Lue koko arvostelu: Soma (Linux, Mac, PC, PS4)
Lisää aiheesta
Pelikopteri #014 – kauhun ytimessä (Checkpoint)
