Uusimmat

Disneyn ja Pixarin hahmoissa riittää pelattavaa, jos lompakko vain kestää

14.09.2013 23:30 Jukka O. Kauppinen

Juho Anttila laittoi kotiraadin hommiin ja viihtyi itsekin padin ääressä. Sillä Disney Infinity osoittautui erinomaiseksi lastenpeliksi. Ei virheettömäksi, mutta erinomaiseksi.

Lelupeleissähän ideana on hämärtää rajaa fyysisten, oikeiden leluhahmojen ja pelaamisen välillä. Niin Skylandersissa kun Disney Infinityssäkin pelin mukana tulee alusta, jolle toimintafiguurit voi istuttaa. Tällöin hahmo avautuu pelattavaksi myös digitaalisen seikkailun puolella. Samalla saadaan tekosyy työntää käsi syvälle vanhempien kukkaroon. Uudet hahmot kun ovat kaikkea muuta kuin ilmaisia.

Disney Infinity vie tämän kuvion tavallista pidemmälle. Aloituspakkauksen mukana tulee kolme hahmoa ja kolme maailmaa. Tarjolla on Monsterit, Ihmeperhe ja Pirates of the Caribbean. Kaupan hyllyltä saa ostettua paitsi lisähahmoja, myös kokonaisia uusia pelimaailmoja. Tätä kirjoittaessa valikoimasta löytyy Autot ja The Lone Ranger, mutta lisää on luvassa ihan lähitulevaisuudessa.

Tarjolla on siis kevyehköä tasoloikkaa, taistelua, paikkojen rikkomista ja salaisuuksien etsimistä. Painotukset vaihtelevat pelimaailman mukaan, mutta mekaniikat pysyvät pääosin samoina. Teknisesti suoritus on kohtuullisen onnistunut, joskin ainakin PlayStation 3:lla pelimoottori yskähteli aika ajoin ikävästi.

Perussettiin kuuluvista maailmoista Monsterit on rauhanomaisin. Tekeminen pyörii säikyttelyn ja hiippailun ympärillä. Ihmeperhe esittelee Infinityn toiminnallisemman puolen. Monipuolisinta ja hauskinta pelattavaa tarjoaa yllättäen Pirates of the Caribbean, jonka parissa pääsee jopa ohjaamaan merirosvolaivaa.

Arvosteltavaksi saatiin myös kaksi lisämaailmaa. Lisäpaketeissahan tulee alun perinkin mukana myös kaksi hahmoa, joten yllä mainittuun yhteispeliongelmaan ei niiden kohdalla törmää. Hintaa näillekin paketeille kertyy kolmisen kymppiä maailmaa kohden, joten ihan ilmaista lisäsisältö ei ole.

Vaikka muissakin maailmoissa pääsee ajamaan erilaisilla ajoneuvoilla, keskittyy Autot-paketti lähes täysin tähän Infinityn puoleen. Virkistävää vaihtelua, mutta ajomalli ja kontrollit eivät yllä tasohyppelyhenkisempien osioiden tasolle. The Lone Ranger puolestaan ylittää jopa Pirates of the Caribbeanin virittämän riman. Toiminnallinen lännenmeininki, ratsastaminen ja ammuskelu toimii paremmin kuin yksikään aloituspaketin maailmoista.

Lue koko arvostelu: Disney Infinity (PC, PS3, Wii, Wii U, Xbox 360)

Lisää aiheesta

Skylanders Spyro’s Adventure tekee Activisionista leluvalmistajan 

Skylanders Spyro’s Adventure esittelee kavalkadin erilaisia Spyro: The Dragonin maailmaan kuuluvia hahmoja, jotka keskustelevat kesneään niin oikeassa elämässä kuin pelinkin välityksellä.

Skylanders: Giants (PS3, Wii, Xbox 360) 

Muistammehan kaikki lapsuuden ja actionfiguurit. He-Man oli kova juttu. Muoviukoilla käytiin leikkimässä naapurissa, kun itsellä ei moisia ollut. Sankarit ja viholliset heräsivät henkiin mielikuvituksessa.