Uusimmat

Googlestako pelikehittäjä – värväsi peliveteraanin

04.05.2013 16:00 Juho Anttila

WWM

Megayritys Google on ulottanut lonkeronsa jo melko moneen paikkaan. Firman Android-mobiilikäyttöjärjestelmä toimii myös suosittuna pelialustana, mutta Google itse ei ole tähän mennessä juuri pelejä kehittänyt. Tähän saattaa olla tulossa muutos, jos yrityksen rekrytointipolitiikasta voi mitään päätellä.

Googlella on toki ollut jalka pelimaailman puolella Google Games -palvelun kautta. Kaikenlaista pientä kivaa on julkaistu aiemminkin Googlen nimissä. Nyt Google on napannut riveihinsä Noah Falsteinin toimimaan tittelillä johtava pelisuunnittelija. Niille, joiden kelloa nimi Noah Falstein ei kilisyttänyt kerrottakoon, että mies on toiminut pelialalla jo 80-luvulta saakka. Parhaiten Falstein tunnetaan yhtenä LucasArtsin perustajajäsenistä.

Google vahvistaa tiedon rekrytoinnista, mutta ei ole tähän mennessä suostunut kommentoimaan asiaa sen tarkemmin. Falstein itse myöntää työnimikkeensä olevan huhujen mukainen, mutta sen enempää tehtävän sisällöstä ei hänkään ole vielä suostunut paljastamaan. Joidenkin teorioiden mukaan Falsteinin tehtäväkenttä tulee sisältämään Android-pelejä tai jotain äärimmäisen kiinnostavaan Google Glass -projektiin liittyvää.

Lähde: Gamasutra

Lisää aiheesta

Googlen kokeilu muuttaa verkkosivut peleiksi

Googlen aitajuoksu haastaa sormikestävyyden

Kehittäjät hylkäävät Google+:n