Itkua ja ufopornoa: arvostelussa Mass Effect 3
Tero Lehtiniemi tykkää lonkeroista ja galaktisesta avaruusskifistä. Niin minäkin. Siksi me molemmat olemme viihtyneet viimeisen viikon kaukana syväavaruudessa, joskaan emme suinkaan lomailemassa.
Shepardin pako invaasion alla painiskelevalta planeetalta on alkusysäys seikkailulle, joka vie pelaajan ensin Marsiin protean-rodun viimeiseksi epätoivoiseksi teoksi ymmärretyn superaseen piirustusten jalanjäljille. Kun vanhat liittolaiset paljastuvatkin samoja keinoja omiin tarkoitusperiinsä tarvitseviksi, on Shepardilla galakseja tuhoavan superrodun lisäksi ongelmia myös omalla rintamalla.
Näistä asetelmista alkaa tarina, jonka tavoitteena on sekä yhdistää eripurainen galaksi taistelemaan yhteisen lipun alle, että saada proteanien kesken jäänyt tuomiopäivän vempele valmiiksi. Vaikka alun luotijunan tavoin etenevä meininki ja läsnä oleva painostava fiilis saavatkin epäilemään galaksia tutkivan vapaan seikkailun olemassaoloa, niin toteutus ottaa tämänkin puolen huomioon. Onneksi.
Reapereiden hyökätessä osapuilleen kaikkien kuviteltavissa olevien rotujen kimppuun aiempienkin Mass Effectien jonkinasteisena keskipisteenä toimiva Citadel kuitenkin jätetään rauhaan, ellei pieneksi häiriöksi voi laskea paikkaa galaksin jokaiselta kolkalta saapuvia pakolaisvirtoja. Sodan runtelemassa galaksissa Citadel onkin harvoja rauhallisia paikkoja, ja ainoita joissa Shepardin väkikin kerkeää huilaamaan.
Lue koko arvostelu: Mass Effect 3 (PC, PS3, Xbox 360)
Lisää aiheesta
Mass Effect 3 – scifijättiläisen tekijät haastattelussa
Mass Effect 3 -haastattelu – eeppistä seikkailua ja tykitystä
Mass Effect 3 -ensikosketus – galaksit eivät räjähdä
Mass Effect 3 -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)
